Worms – St. Goar

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2012Avainsanat , ,

Hotellin aamiainen oli erinomainen. Massut täynnä pakkasimme mopon ja suunnistimme ulos kaupungista. GPS ehdotteli ajamista pitkin kävelykatuja, mutta seurasimme mieluummin moottoritielle osoittavia kylttejä.

Meitä vastaan kaupunkiin päin oli kilometrejä pitkä stau rekkoja ja pikkuautoja. Ympärillämme oli tasaista peltojen ja viinitilojen sävyttämää maata ja oikealla puolella horisontissa häämöttivät Schwarzwaldin vuoret.

Kiertotiet ovat todella yleisiä Saksan pikkuteillä, koska tieverkon tiheyden takia voi yhden tien sulkea kokonaan korjausten ajaksi ja toinen samansuuntainen kulkee kohtuullisen lähellä. Nyt kohtasimme sen moottoritiellä. Tie A65 oli poikki ja liikenne pakotettiin vaihtamaan suuntaa.

Juha oli jo jonkun aikaa odotellut seuraavasta bensa-asemasta kertovia kylttejä, mutta tien vaihto sai aikaan sen, ettei ollut mitään tietoa etäisyydestä seuraavalle uudella tiellä. Juha naputteli vauhdissa gepsin ohjaamaan meidät suunnilleen kulkusuunnassamme olevalle lähimmälle asemalle.

Poistuimme motarilta seuraavassa rampissa ja lähdimme pikkutielle. Ajettuamme todella kauniin kylän läpi löytyi sen toiselta puolelta Avian kylmäasema, jossa tankkasimme. Nina bongasi aseman takaa kirjaimellisesti ”pikku leipomon” – Die Kleine Bäckerei. Natuutimme aivan valtavan hyvät välipalat kahvin kanssa kuunnellen vahvaa murretta paikallisten käydessä ostoksilla.

Matka jatkui edelleen jonkin aikaa pikkuteillä, kunnes yhytimme moottoritien jälleen. Päätimme lounastaa Wormsissä, jonka kiertotie oli tuonut lähemmäs kuin olimme alunperin suunnitelleet. Kaupunkiin ajettaessa oli suorin tie keskustaan tietysti suljettu. Pikku kiertelyn jälkeen löysimme keskusaukiolle tähdäten talojen yli näkyvien katedraalin tornien suuntaan.

Pysäköimme aivan turisti-infon lähelle ja Nina ehdotti, että kysyisimme sieltä ravintolasuositusta. Omaehtoinen etsiskely jälleen yli 30 asteen helteessä ei todellakaan kiinnostanut. Infon rouvalla oli asiakas, joten nappasimme telineestä kaupungin kartan ja mietimme mistäpäin kannattaisi etsiä. Rouvan vapauduttua kysyimme asiamme ja hän sanoi naurahtaen, ettei siihen karttaa tarvita. Hän viittasi meitä seuraamaan häntä ulos ja näytti ovella aukion toisella puolella olevaa kujaa sanoen siellä olevan hyvän ravintolan.

Tassuttelimme kujalle, josta löytyi Hotel Restaurant Kriemhilde. Vuoden 2012 Michelin-pallero ovessa kertoi rouvan suosituksen olevan perusteltu. Taso-odotuksen innoittamina uskalsimme tilata maksaa, joka on todella helppo aines pilata. Saimme ensin alkukeiton, joka selvästikin tuotiin vakiona kaikille vain yhden ruokalajin tilanneille. Perunainen kasviskeitto oli todella hyvää.

Pääruoka oli todella tuhti annos maksaa ja perunamuusia. Lisukkeeksi tuotiin vielä syvä lautasellinen hyvää salaattia. Odotuksemme palkittiin – ruoka oli mahtavan hyvää. Maksan lisukkeena oli tuoreita punaherukoita, jotka sopivat maksan makuun aivan loistavasti. Emme jaksaneet syödä salaatista kuin hiukan, koska pääruoka oli niin täyttävää. Lautasemme hakiessaan hiljaisen humoristinen tarjoilija kommentoikin: ”Jep – liikaa tavaraa näin kuumana päivänä.”

Ruokailun jälkeen kävelimme katsomaan aivan vieressä olevaa romaneskityylistä katedraalia, jota on myöhemmin laajennettu kulloinkin muodissa olleella tyylillä. Kirkon sisällä on lukuisia upeita sivualttareita sekä hienoja kaiverrustöitä. Kuuma keli ei innostanut pitempään visiittiin kaupungilla poistuttuamme mukavan viileästä kirkosta.

Paluutie motarille oli toki yhtä lailla katkaistu, joten yhden kunniakierroksen jälkeen Juha suunnisti pokkana yleisilmasuunnan mukaan, kunnes gepsi alkoi näyttää uskottavia ohjeita. Palattuamme päätielle Juhalta lipsahti muutama ärrävoittoinen ilmaisu, kun oikeaan suuntaan moottoritielle johtava ramppi oli suljettu. Piirrettyämme ramppileikissä täyden hannunvaakunan pääsimme oikeaan suuntaan.

Kuuma keli vaati vielä yhden tauon ja noudatimme Autohofille johtavia kylttejä ulos moottoritieltä. Tiedoksi Saksassa ajaville: Raststätte on aivan tien vieressä oleva palveluja sisältävä levähdyspaikka, jonne vie yleensä oma ramppi. Autohof on samanlainen, mutta syrjässä päätiestä ja sinne voi joutua ajamaan sivutierampista parikin kilometriä.

Autohof näytti niin autiolta, että Nina kävi ovella kurkkaamassa onko paikka auki. Olihan se ja joimme kupposet sekä nassutimme hedelmäsalaattia. Matka jatkui moottoritietä Bingeniin saakka, jossa pudottauduimme Rhein-joen vieressä kiemurtelevalle tielle.

Ajoimme rauhallisesti alle nopeusrajoituksen katsellen upeita jokilaakson maisemia ja viitaten kiireisimmät ohittamaan. Saavuimme Sankt Goariin ja Hotel Rheinfels löytyi pääkadulta kahden muun hotellin välistä. Pyörä neuvottiin pysäköimään jalkakäytävälle puun viereen, koska hotellilla ei ole lainkaan parkkipaikkaa. Saimme siistin huoneen, josta oli hieno näköala joelle.

St. Goarissa on peräti yksi ostoskatu. Tällä parinsadan metrin pätkällä voi iltakävelyllä ihailla aikaisin sulkeutuneiden liikkeiden ikkunoissa olevia tavaroita. Baarit ja ravintolat ovat auki myöhempään. Ostimme jäätelöt, jotta jaksaisimme kävellä koko matkan.

Paluumatkalla päätimme syödä illallisen ja palata hotellille. Pienellä sivukujalla näkyi ostoskadun tarjontaa kutsuvampi pieni pizzeria. Pikku terassi oli aivan täynnä ja sisällä isäntä istutti meidät ainoaan vapaaseen pöytään, jossa oli paikat viidelle. Hän sai siitä selvästi hiukan kuulla emännältä, joka ainoana tarjoilijana viuhtoi minkä ehti täydessä ravintolassa.

Jouduimme jonkin aikaa odottamaan jopa ruokalistoja. Kun olimme ehtineet saada juomamme, niin rouva järjesteli toisen pariskunnan ja meidät uusiin pöytiin saadakseen viiden hengen pöydän tyhjäksi. Ruokaakin sai tovin odotella, mutta saavuttuaan se oli kieltämättä hyvää. Kahveja emme enää viitsineet tilata, koska olimme St. Goarissa vain yhden yön.