Ruokaa ja unta

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2013

Heräsimme aamulla nautinnollisen myöhään, koska Finnlines tarjoaa nykyisin vain brunssin eikä erillistä aamiaista ja lounasta. Olimme syömässä vasta puolelta päivin laivan eli Suomen aikaa. Itse olimme vielä henkisesti Keski-Euroopan ajassa.

Ruokailun jälkeen hyödynsimme tehokkaasti vapaa-aikaa – otimme kumpikin useamman tunnin nokoset. Niiden jälkeen täydentelimme matkakertomuksia valmiiksi odottamaan pääsyä nettiin. Laivan lupaamat yhteydet eivät toimineet edelleenkään. Mussutimme myös ostamamme sipsit ja Ninan satamasta ostaman Milka-suklaalevyn.

Illallinen alkoi puoli seitsemältä ja sinne mennessä kävimme ihailemassa upeaa säätä. Finnlinesin heikko kannattavuus näkyi tarjoilun valikoiman kaventumisena entisestään. Oletettavasti myös edellisen illan viive laivaan pääsyssä johtui siivoushenkilökunnan vähenemisestä.

Illallisen jälkeen aloimme jo miettiä ensi kesän mahdollista reittiä, koska emme millään halunneet päästää irti lomatunnelmasta. Illalla piti yrittää käydä jotenkin järkevään aikaan nukkumaan seuraavan aamun todella aikaista herätystä ennakoiden.