Vosgesin harjalla

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2013Avainsanat , , ,

Kuumuus haittasi yöuniamme ja aamiaistarjoilun loppuminen kello yhdeksältä aikaisti herätystäkin, joten emme olleet erityisen levänneitä saapuessamme aamiaiselle. Peter oli jo paikalla ja liityimme hänen seuraansa. Aamiaisen valikoima oli linjassa hotellin edullisuuden kanssa.

Lähdimme kylästä ylämäkeen eli kapuamaan Route des Crêtes -vuoristotielle Peter peesissämme. Ajelimme rauhallisesti ensin johtuen tiukoista serpentiineistä ja sen jälkeen ihaillen ylhäältä avautuvia maisemia. Huomasimme, ettemme löytäneet mitään aiemman ajokerran muistikuviin liittyviä yksityiskohtia. Tajusimme tulleemme edellisellä kerralla ylös eri tietä.

Pysähdyimme ensin pienen avoimen talon edustalle, mutta tajutessamme sen olevan vain kauppa, päätimme siirtyä tien toisella puolella olevan suuren kahvilarakennuksen pihalle. Peter ajoi tien yli edellä ja Juha seurasi perässä. Nina oli noussut satulasta kaupan edustalla ja sanoi kävelevänsä kahvilaan.

Peter kurvasi hiekkapihalle parkkiin Juha peesissään. Yhtäkkiä takaa ohittamamme pysäköidyn pienen pakettiauton peruutusvalot syttyivät ja auto peruutti suoraan Juhan pyörän kylkeen. Juha ja FJR kaatuivat hiekalle. Auto pysähtyi ja sieltä noussut nainen sai kuulla kunniansa heti Ninan tarkistettua, ettei Juhaan sattunut. Nina käytti ranskankielen värikkäimpiä ilmaisuja kipurajan ylittävällä volyymilla. Häntä säestivät Peter sekä hetkeä aiemmin pysäköinyt motoristipariskunta Belgiasta.

Juha sai myös korottaa ääntään käskiessään rouvan siirtää autoaan eteenpäin, jotta mopo saataisiin pystyyn. Tämän tapahduttua alkoi vahinkojen arviointi rouvan saadessa edelleen korvansa täyteen, joskin vaimentuneella voimalla. Fijerissä oli lähinnä pintanaarmuja kaatuneen kyljen puolella, mutta auton vetokoukku oli tehnyt selkeän lommon osumapuolen äänenvaimentajaan.

Siirryimme porottavasta auringosta kahvilan varjoisaan pöytään täyttämään vahinkoilmoitusta. Kovasti pahoillaan oleva rouva kirjaili omat tietonsa lomakkeelle ja Juha omansa. Belgialaisten tiedot liitettiin todistajiin. Peter pysytteli asian ulkopuolella tosisveitsiläiseen tapaan. Paperitöiden jälkeen ja edelleen kovasti pahoittelevan rouvan lähdettyä, pääsimme nautiskelemaan jäätelöistä ja kahveista noin 1400 metrin korkeudessa.

Lähdimme jatkamaan matkaa ajellen edelleen rauhallista tahtia. Ohitimme ensimmäisen tutun maamerkin juuri alhaalta nousseen tien risteyksen jälkeen ja muistimme saapuneemme ylös sitä kautta. Sitten maisemat alkoivat näyttää tutuilta ja ihailimme niitä verkkaisesti ajellen. Emme edes lähteneet ohi saavuttamastamme asuntoautosta.

Peter taisi kyllästyä hitaisiin suomalaisiin ja ohitti meidät. Sitten hän vilkutti meille ja ohitti asuntoauton kaasuttaen tiehensä. Tie vuoroin nousi ja laski hiukan, mutta pysyimme noin 1200 metrissä. Lämpötila tässä korkeudessa oli mukavat 25 astetta.

Pidimme lounastauon pienen maitotilan ravintolassa. Tarjolla oli kahta eri pääruoka-ainesta ja molempiin samat lisukkeet. Nina tilasi paistettua savukinkkua ja Juha juustokohokasta. Sitten jaoimme annoksia keskenämme. Lounaan jälkeen alkoikin hetkellinen laskeutuminen ja pidimme kahvitauon Trois Epis (Kolme Maustetta) -kylässä, joka on alle 700 metrissä.

Sitten tie nousi jälleen jonkin verran, kunnes laskeuduimme Alsacen kukkuloiden lomaan. Huomasimme vasta myöhemmin hotellilla, että GPS oli tehnyt meille tepposet ja osa Route des Crêtesistä jäi meiltä edelleen ajamatta. Ninan mielestä kolmatta yritystä ei tarvita ottaen huomioon reitin haaverihistorian.

Saavuimme Ribeauvilléen pitkin tuttua viinireittiä. Gepsi sekoili edelleen johdattaen meidät Gîtes Meyer-Liss -majataloon osittain kävelykeskustan läpi. Tasangolla kuumuus oli taas 37-asteen luokkaa, joten Juha ei todellakaan alkanut etsiä virallisempaa reittiä. Saimme huoneen toisesta kerroksesta todella kapeiden ja kiertyvien portaiden yläpäästä.

Virkistävien suihkujen jälkeen lähdimme kävelylle keskustaan kulkien sen päästä päähän. Söimme aikaisen illallisen ”kantapaikassamme” eli Wistub zum Pfifferhüs -ravintolassa, jossa olimme lounastaneet edellisvuoden reissulla. Ravintolan ikkunassa oli edelleen tuore Michelin-pallero. Sekä Juhan Riesling-kana että erityisesti Ninan häränhäntä olivat todella hyviä. Maukas ateria ja hauskan persoonallinen tarjoilija innoittivat meidät ottamaan vielä suklaamousset jälkiruoaksi.

Illalla yritimme saada jotain aikaiseksi majatalon surkealla nettiyhteydellä. Hyvä puoli kämpässä oli, että alakerrasta sai hakea edullista juotavaa. Maksu jätettiin kolikkoina purkkiin. Meiltä jäi melkein juomat noutamatta, kun huoneemme vanhanaikainen lukko ei ensin suostunut tottelemaan avaintaan emmekä meinanneet päästä ovesta ulos. Mussutimme vielä yöpalana Ninan kaupungilta ostamat mustikat nauttien avoimesta ikkunasta tulevasta viileästä yöilmasta.

One thought on “Vosgesin harjalla”

  1. Upeita maisemia. Ikävä tuo tapaturma, onneksi oli sujuvaa kielitaitoa ja verbaalista
    lahjakkuutta!

Kommentointi on suljettu.