Mopon mittari näytti 33 astetta ja hiki tuli jo pyörää pakatessa. Jätimme keramiikkakylän taaksemme ja suuntasimme pohjoiseen.
Alkupuoli päivän etapista oli tökkimistä kylien välissä. Pidimme tankkaustauon sekä mopolle että meille. Reissullamme mukana olleet nesteytysjuomajauheet tulivat jälleen tarpeeseen. Kylien täplittämässä metsämaisemassa ei ollut pahemmin katselemista.
Saavuttuamme moottoritielle joka lähti kuljettamaan meitä itää kohti, aloimme odotella ensimmäistä kunnollista ravintolalla varustettua levähdysaluetta. Juha näki jo kaukaa sellaisesta kertovan kyltin, mutta lähestyessämme huomasimme sen olevan rastitettu yli.
Samasta alueesta kertoi toinenkin ennakkokyltti, joka oli niinikään ruksattu yli. Kolmas kyltti kertoi alueelle vievän rampin alkamisesta. Sekin oli toki ruksattu yli, mutta oudointa oli, että ramppi päättyi niitylle, jossa ei ollut minkäänlaista rakennusta eikä edes perustuksia.
Hiukan myöhemmin tien syrjässä oli mainostaulu ravintolasta 87 kilometrin päässä. Moottoritie muuttui maksulliseksi ja onneksi melko pian tuli uusi sarja kylttejä levähdysalueesta – ilman rukseja. Pettymykseksemme levähdysalueen ravintola oli McDonalds. Juha söi mauttoman BigMacin Ninan tyytyessä kahviin.
Matka kuitenkin eteni reippaasti moottoritiellä. Maksullisen tieosuuden päättyessä GPS ilmoitti matka-aikaa olevan perille noin 15 minuuttia. Juha laittoi tekstiviestin majapaikkamme luovuttajalle lisäten arvioituun aikaan vielä viisi minuuttia varmuuden vuoksi.
Saavuimme Poznanin keskustaan, jonka rähjäisyys ei tuntunut erityisen kutsuvalta. Täristelimme surkealla asfaltilla tökkivässä liikenteessä. Arvioitu saapumisaika tuli ja meni joutuessamme pyörimään ja etsimään vaihtoehtoista reittiä kohdatessamme kunnostusta varten kokonaan suljetun kadun.
Perillä oikeassa osoitteessa Juha soitti asunnon luovuttajalle. Hän oli toki odotellut talon nurkan takana olevan autotallin sisäänajon luona aivan kuin Juha olisi jollain taialla voinut tietää missä varattu pysäköintipaikkamme olisi. Nuori mies nimeltään Michal tuli hakemaan meidät rapun edestä ja osoitti mistä talon alla olevaan parkkihalliin ajettiin.
Purettuamme tavarat mukaamme, Michal opasti meidät asuntoon. Kaksio näytti ensisilmäyksellä ihan kelvolliselta. Michal näytti meille myös pari lähintä ruokakauppaa ja talon kulkureitit. Kotiutuessamme alkoi asunnon ensivaikutelma karista. Pesukone oli rikki ja siivous oli tehty todella hutiloiden – jo pitkään. Nina imuroi asunnon ennen kuin suostui laskemaan mitään lattialle. Reissun aiempiin asuntoihin verrattuna tämä läävä oli pohjanoteeraus.
Lähdimme kaupungille saadaksemme vihdoin jotain ruokaa. Matkalla kävimme katsomassa, että lähikaupan aukioloaika olisi riittävä ostosten tekemiseen vasta palatessamme asunnolle päin. Kävelimme noin kolmensadan metrin päässä olevalle vanhan kaupungin keskusaukiolle.
Juha oli etsinyt TripAdvisorin parhaat arviot saaneet ravintolat. Kohteemme oli kakkosena ollut Ratuszova. Ykköspaikalla oleva Dark oli sellainen, jossa syödään pilkkopimeässä makuaistin herkistämiseksi. Se ei oikein natsannut jostain kumman syystä.
Saimme valita pöydän kellarikerroksen koristeellisesta ravintolasalista. Nina tilasi salaatin grillatuilla kanasuikaleilla ja Juha valitsi häränlihaa sous-vide eli vakuumipussissa vesihauteessa valmistettuna. TripAdvisorin arvosteluissa oli erityisesti kehuttu ravintolan kyseisiä annoksia.
Ninan kana oli hyvää, mutta Juha pyysi tarjoilijalta pihviveitsen – ja olisi pitänyt pyytää terävä sellainen. Juha sahaili lihaköntästä reunat jättäen purukumimaisen puoliraa’an keskiosan syömättä. Jos sous-vide on oikeasti tuollaista, niin tavallinen medium-plus hakkaa sen joka kerta.
Pettymys annokseen sekä lähipöydässä olleen perheen huomionkipeän puolitoistavuotiaan kiljahtelu saivat Juhan toivomaan kahvittelun siirtämistä johonkin toiseen ravintolaan. Käväisimme ensin viereisessä turisti-infossa, jossa kuulimme kaupungissa olevan meneillään jonkin Suomi-festivaalin. Sen sijainti jäi epäselväksi enimmäkseen vähäisen kiinnostuksemme vuoksi.
Kierreltyämme raatihuoneen torin kokonaan ympäri istahdimme illallisravintolamme naapurissa olevaan Costa Coffee -kahvilaan. Tilasimme medium-kokoiset mustat kahvit. Onneksi emme tilanneet largeja, koska medium tuli noin aamiaismurokulhon kokoisessa kupissa.
Matkalla takaisin asunnolle poikkesimme hakemassa lähikaupasta ilta- ja aamupalatarpeita. Auringon laskiessa oli edelleen hautovan kuumaa vaikka tummahkot pilvet alkoivat peittää taivasta. Onneksi kämppämme ilmastointi toimi.
Poznanin vanha osa näyttää todella viehättävältä vanhoine, koristeellisina taloineen.
Teillä onkin asuntojen suhteen ollut tähän asti tosi hyvä tuuri,samoin ruokien!