Grudziadz – Gdansk

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2015Avainsanat ,

Maruszan aamiainen oli hyvä. Pakkasimme mopon auringon paahtaessa täydellä terällä. Ei tarvitsisi palella tälläkään etapilla.

Palasimme edellispäivänä koeajetulle maksulliselle A1-moottoritielle. Puhalsimme menemään vajaan tunnin verran ennen kuin ensimmäinen palveluja tarjoava levähdyspaikka tuli näkyville. Pelkkiä seisakkeita, joissa on WC, on kolme kertaa enemmän.

Juha oli jo seuraillut bensamittarin palkkien vähenemistä, joten oli huojentavaa nähdä levähdyspaikka, jossa oli tankkauspiste. Paitsi, että se oli kiinni. Koputtelumme toi ovelle yhden laiskan ja kielitaidottoman nuoren miehen. Hän kutsui paikalle englantia osaavan nuoren naisen, joka selitti tietokonevian pakottaneen sulkemaan aseman.

Seuraavalle asemalle moottoritiellä olisi kuulemma 60 kilometriä, mutta seuraavassa kylässä olisi lähempänä. Jatkoimme matkaa ja maksoimme itsemme ulos motarilta Pelplinin kylän kohdalla. Hiukan ennen kylän keskustaa oli Orlen-asema, joka osoittautui niin suosituksi, että jouduimme jonottamaan jonkin aikaa. Pumpulla dieseliä tankannut jakeluauton kuski keksi vielä tilata itselleen ja apumiehelleen nakkisämpylät ja aloittaa niiden järsimisen ennen kuin tuli siirtämään rottelonsa pois muiden tieltä.

Mopon lämpömittari kelasi lukemiin 41. Tankattuamme myös itsemme palautusjuomalla, palasimme moottoritielle. Maksullinen osuus päättyi reilun kymmenen kilometriä ennen Gdanskia. Koska emme luottaneet tänäänkään intuitiiviseen ravintolan löytämiseen, olimme laittaneet valmiiksi GPS:lle netistä etsimämme ravintola Bellevuen osoitteen.

Ravintola löytyi sokkeloisten pikkukatujen umpikujasta läheltä kanavan rantaa. Norjan lippu roikkui porraskaiteessa ja, saatuamme pöydän ilmastoidusta sisätilasta, kuulimme omistajan oloisen kaverin selittävän jotain turisteille Norjan murteella. Hetken kuluttua kaveri tuli jututtamaan meitäkin ja selvisi, että hän oli aikanaan asunut vuosia Norjassa.

Juttelimme rattoisasti hyvää englantia puhuvan ja huumorintajuisen isännän kanssa. Keittiön tervehdyksenä tarjotun kikherne-hummuksella päällystetyn leivän saapuessa pöytään, hän jätti meidät nauttimaan ruoasta. Pääruoaksi olimme valinneet kanafilettä, joka sekin oli ihan makoisaa eikä ainakaan pippuria puuttunut. Jälkiruoaksi mielemme teki jäätelöä, jota ei ravintolan listalta löytynyt.

Siirryimme kanavan rannan kävelykadulla olevaan kuppilaan, jonka listalta löysimme mahtavat jäätelöannokset ja joimme vielä hyvät kahvitkin. Sitten olikin jo sopiva aika lähteä satamaan. Mopon mittari näytti 40 lämpöastetta lähtiessämme kiemurtelemaan poispäin GPS:lle tuntemattomien umpikujien sokkelosta.

Ihmettelimme satamaan osoittavien viitoitusten puutetta ja kun sellainen vihdoin näkyi, niin sana Stockholm oli ruksattu yli. Ajelimme kuitenkin GPS:n osoittamaan satamaan, jonka portilla oli kyltti kertoen – ainoastaan puolaksi – sataman sulkeutuneen 28.5.2015.

Saapuessamme kuukautta aiemmin ei ollut tullut mieleenkään varmistaa, että GPS:n osoittama satama on se mihin tulimme. Ihmetellessämme kyltissä lukevaa uutta osoitetta, jostain ilmestyi paikalle iäkkäämpi mies kertomaan, että uusi satama on ihan muutaman kilometrin päässä itäänpäin, mutta sinne pitäisi ajaa 20 kilometriä kaupungin kautta.

Ohjelmoimme GPS:lle uudeksi kohteeksi sulkemisesta kertovassa kyltissä lukevan osoitteen, jonka päättelimme kuuluvan uudelle satamalle. Yllätykseksemme etäisyys oli kuitenkin vain noin seitsemän kilometriä. Muutaman pikkukadun kiemurtelun jälkeen selvisi miksi pappa oli puhunut huomattavasti pitemmästä matkasta. Ajaessamme kanavan yli kulkevan lossin jonoon Ninan jännitys purkautui heleään nauruun.

Aivan tuurilla yhden jonottaneen auton kieltäytyessä käynnistymästä mahduimme mukaan täpötäyteen pakattuun lossiin. Juha kysyi lossin maksua perivältä kaverilta varmuuden vuoksi osoittaen eteenpäin: ”Sweden?” Kaverin vastaus oli ytimekkään selkeä: ”Yes – left”. GPS oli yhtä mieltä osoittaen vasemmalle lossin jälkeisessä T-risteyksessä.

Ajelimme muutaman henkilöauton perässä todella rupuista pikkutietä, kunnes putkahdimme risteykseen, jonka muistimme saapumisestamme. Ehdimme sopivasti jo liikkuvaan check-in jonoon ja kaivelimme lippumme esille tönien samalla mopoa eteenpäin jonon liikahdellessa.

Portin jälkeen ajoimme suoraan laivaan ja mopolle osoitettiin täsmälleen sama paikka kuin missä se oli ollut tullessammekin. Juuri kun Juha oli saanut mopon sahattua täsmälleen kansitytön haluamalle kohdalle, tuli paikalle vanhempi kansimies ja osoitti ajamaan syvemmälle laivaan.

Kansitytön pahoittelujen saattamana mopo ahdettiin muutaman muun pyörän perään rekan ja seinän väliin. Todella ystävällisen kansitytön ja häntä auttamaan tulleen pojan jäädessä kiinnittämään mopoa, nousimme portaita puuskuttaen kamojemme kanssa neljä kerrosta ylöspäin hyttimme kannelle.

Saatuamme tavarat hyttiin ja ajoreleet pois päältä, huohotimme pitkään litimärkinä siemaillen Ninan kuppilasta ostamiin vesipulloihin tehtyjä palautusjuomia. Suihkussa käyminen paransi oloa myös merkittävästi.

Toivuttuamme oli laiva jo liikkeellä ja myymälä auennut. Kävimme hakemassa sieltä hiukan suklaata ja lisää vettä hyttiimme ennen kuin siirryimme kafeteriaan iltapalalle. Juha otti kinkkusämpylän ja Nina juustolautasen. Niitä ja Ninan erikoisleipää yhdistelemällä teimme meille oivallisen iltapalan.

Vietimme illan hytissä perkaamalla päivän kuvasaalista ja kirjoittelemalla matkakertomuksia valmiiksi seuraavaa nettiyhteyttä varten, jonka saisimmekin vasta kotona.

One thought on “Grudziadz – Gdansk”

  1. Vanha totuushan on, ettei kysyjä tiedä minne eksyy. Pukunne pitivät varmasti kosteuden sisällä, joten siis motoristin höyrysauna-versio.

Kommentointi on suljettu.