Pakkasimme pyörän puiden varjossa suojassa pilvettömältä taivaalta paistavalta auringolta. Pikkulintujen kilpasirkutus oli niin voimakasta, että oli kiva laittaa tulpat korviin. Pääskyset olivat myös osuneet muutaman kerran mopoon, joten siivous oli ensimmäinen toimenpide.
Moottoritie 93 kilpailee Ruotsin läpi kulkevan E4:n kanssa tylsimmän tien tittelistä. Se häviää vain siksi, että 93:lla saa ison osan ajasta ajaa niin lujaa kuin haluaa. Pidimme matkanopeutena kuitenkin enimmäkseen alle 130 kilometriä tunnissa, jolloin tuulen riepotus pysyy vielä siedettävällä tasolla.
Ajoimme reilun tunnin ennen kuin löytyi ensimmäinen palveluja tarjoava levähdyspaikka. Mopo sai bensaa ja me kahvia. Tottakai seuraava levähdyspaikka oli kolme kilometriä myöhemmin – mitä niitä tasaisesti sadan kilometrin matkalle sirottelemaan.
Kymmenkunta kilometriä myöhemmin poistuimme 93:lta. Pujottelimme mutkikkaan pikkutiestön ja ankean Cheb-nimisen rajakaupungin läpi seuraavalle moottoritielle. Muutamia kilometrejä ennen kohdettamme GPS ohjasi meidät pois moottoritieltä ja paikoitellen todella kauniille mutkatielle kohti kohdekaupunkimme eteläpäätä.
Karlovy Vary (saksalaisittain: Karlsbad) on Ohře, Teplá ja Rolava -jokien risteyksessä. Kaupungin kaunis vanha osa kiemurtelee etelää kohti Teplá-joen rotkomaisessa uomassa. Vanhaan kaupunkiin ei montaa ajettavaa katua mene ja hiukan ennen perille tuloa GPS sekoili niissäkin alkaen pomppia hetken jopa kapean joen toiselle puolelle.
Pysähdyimme, koska tiesimme olevamme oikealla kadulla. Pension Napoleon on katutasossa vain yksi ovi kahden kaupan välissä. Ovikellon kilautus toi paikalle hoikan, mutta jäntevän miehen, joka toivotti meidät tervetulleeksi. Ensin hän osoitti kadun varresta numeroidun pysäköintipaikan pyörälle ja sitten otti kannettavakseen suurimmat kassimme.
Kiipesimme kapeita portaita kolmanteen kerrokseen. Huoneistomme – kuten koko talokin – oli todella hieno ja koristeellinen. Kontrasti edellisen majapaikan luostarimaiseen askeettisuuteen oli valtava. Todella ystävällinen isäntämme Jindra täytti vaaditut lomakkeet pedanttimaisella tarkkuudella, joka myös näkyi asuntomme viimeistellyssä olemuksessa.
Kotiuduttuamme lähdimme etsimään lounasta. Istahdimme hotelli-ravintola Embassyn ulkoterassille, joka oli yhdellä joen ylittävistä kävelysilloista. Ruokalistassa luki, että henkilökunta osaa auttaa allergisoivien raaka-aineiden kanssa. Ninan mainitessa tarjoilijalle gluteenin, kaveri sanoi: ”Ei – me emme käytä mitään sellaisia keinotekoisia aineita.”
Katsoimme kundia hiukan hitaasti ja pidimme huolen, ettei Ninan lohi saisi seurakseen mitään mahdollisesti haitallista. Jo ennen ruokaa saapui muutama sinnikäs pörriäinen tutkimaan Juhan olutta ja pöytään tuotuja leipiä. Ruokailusta tuli syömis- ja huitomiskisa pörriästen ollessa erityisen kiinnostuneita Juhan peurapaistin luumukastikkeesta.
Nautimme kahvit hauskasti nimetyn Grandhotel Puppin kahvilassa – sisätiloissa. Juha otti myös jälkkäriksi apfelstruudelin eli omenaleivoksen vaniljajäätelöllä ja kermavaahdolla. Kupposten jälkeen lähdimme seurailemaan joen myötä kiemurtelevaa kävelykatua. Joka toinen puoti oli jalokiviliike ja räikeät ökykorut oli selvästi suunnattu kyriikkaa ymmärtäville, joilla on enemmän rahaa kuin tyylitajua.
Olimme jo nähneet muutaman henkilön kanniskelevan kädessään oudosti muotoiltua posliiniastiaa ennen kuin meille välähti mihin se oli tarkoitettu. Kaupunki on kuuluisa kuudestatoista kuumasta lähteestään, joiden keskenään eri määriä mineraaleja sisältävällä vedellä on (kuulemma) parantavia vaikutuksia. Leikillisesti kaupungin ”seitsemästoista lähde” on viina nimeltään Becherovka.
Vanhan kaupungin pylväskäytävien lomassa on näiden kahdentoista lähteen vettä pulppuavia hanoja. Vettä juodaan erityisten posliinikuppien onton kahvan toimiessa pillinä. Yli 60-asteista vettä ei todellakaan halua maistella ilman astiaa. Isäntämme oli kehunut kovasti lähdettä numero kuusi, jonka vedellä pitäisi olla vatsan toiminnalle suotuisia vaikutuksia.
Ostimme Ninalle oman kupin valiten selkeälinjaisen perinteisen sinikuvion lukuisten värien ja muotojen tarjonnasta. Etsimme lähteen numero kuusi, jonka vettä Nina halusi kokeilla. Jo ensimmäisen maistiaisen nostamasta ilmeestä näki, ettei litkusta tulisi addiktiota. Juhakin maistoi hiukan ja maku oli kuin olisi keittänyt vettä ruostetta hilseilevällä rautapannulla.
Orkesteri kolonnadilla
Kävimme ostamassa pientä suolaista ja makeaa illaksi, jonka jälkeen istahdimme yhteen kuppiloista poistamaan veden maun suustamme jäätelöannoksilla. Matkalla takaisin asunnolle kysyimme parista lähihotellista hintaa aamiaiselle, koska sellaista ei ollut majapaikassamme tarjolla. Iltapalamme koostui suklaasta, perunalastuista ja mansikoista.
Hienoja vanhoja rakennuksia, koristeineen! Kauniita takorautaisia parvekkeen kaiteita. Tulikos Ninalle vilu?
Joenuomaa pitkin puhaltava tuuli oli sen verran raikas, että laitoin itsekin pitkähihaisen päälle.