Karlovy Varyn lauantai

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2015Avainsanat ,

Kävimme aamulla viereisen hotelli Embassyn aamiaisella. Kympillä sai aivan loistavan tarjonnan, joka oli Ninalle reissun ykkönen ja Juhalle selkeä hopeamitalisti Römerhofin jälkeen. Nautiskelimme kiireettömästi myös pienehkön aamiaishuoneen rauhallisesta tunnelmasta.

Lähtiessämme kaupungille olivat kaupat auenneet. Karlovy Varyn vanhan kaupungin liikkeiden ikkunoissa on useimmiten vain yksi aukioloaika eli liikkeet ovat auki saman ajan joka päivä. Siksi lauantai ei näkynyt mitenkään edellispäivästä poikkeavana.

Päivä oli kauniin aurinkoinen tepastellessamme joen itäpuolen katua pohjoisen suuntaan. Pistäyduimme Vřídelní kolonáda -rakennuksessa, jossa on myös hanat mineraalivesiä pulppuaville lähteille. Rakennus on 70-lukulainen hirvitys, joka on aikanaan omistettu kosmonautti Yuri Gagarinille.

Nina kokeili nyt useamman lähteen vettä posliinikupposellaan. Yhtä lukuunottamatta kaikki olivat pahoja eri metallisten makujen variaatioina. Katselimme myös kuinka ykköslähde pursusi geysirinä yli kymmenen metrin korkeuteen sille rakennetussa huoneessa.

Joen itäpuolella on enemmän hotelleja kuin kauppoja, joten nähtävää on vähemmän. Onnistuimme kuitenkin löytämään Juhalle pienen olkahihnalla varustetun Emporio Armanin laukun, jolla saisi helposti levähdyspaikoissa mukaansa lompakon, kännykän, kameran ja silmälasit.

Vanhan kaupungin kaunein alue loppuu todella ruman Hotel Thermalin kohdalle. Ainakin siihen käsitykseen jäimme, koska siitä eteenpäin ei tienoo enää näyttänyt mielenkiintoiselta. Ylitimme joen ja palasimme takaisin osittain jo edellispäivästä tuttua joen länsipuolta.

Pidimme lounastauon Hotel Promenaden pienessä ravintolassa, joka on TripAdvisorissa arvostettu kaupungin parhaaksi. Alkusalaatin perusteella ei epäilyksiä herännyt. Myös piikkikampela oli maukasta, joskin selkäruotoineen paistetusta kalasta jäi syötävää Juhan mielestä vähänlaisesti. Lisäksi perunapyre oli kuin ”Mummon muusista” tehtyä. Jälkiruokana nautimme jäätelöä kuumilla vadelmilla sekä kahvit.

Ruokailumme aikana oli sää pilvistynyt ja viilentynyt. Poimimme edellispäivästä tutusta suklaapuodista eväitä asunnolle. Sitten jatkoimme tuttua kävelykatua takaisin Grandhotel Puppin luo. Hotellin nurkalla kameroineen häärinyt espanjalaisseurue teki Ninasta hovikuvaajansa. Hän otti porukasta yhteiskuvia hotellia vasten kolmella eri kameralla saaden lopuksi porukalta kiitokset ja aplodit suorituksestaan.

Grandhotel Pupp sekä sen vieressä remontointia odottava upea vanha Lázně I eli Kylpylä Yksi ovat toimineet lavasteina James Bond -elokuvassa Casino Royale. Lisäksi Montenegron rautatieasemana toimi Mlýnská kolonáda eli se kuumien lähteiden pylväikkö, jossa olimme edellispäivänä maistelleet kuutoslähteen vettä.

Yksi ajatus koskien aihetta “Karlovy Varyn lauantai”

  1. Juha ei hymyile, koska lautanen on tyhjä. Ninan hymy kertoo onnistuneesta valinnasta ruuan ja eritoten jälkiruuan suhteen.
    Teki mieli kuvienne perusteella lähteä kaupunkiin tutustumaan. Kiitos taas!

Kommentointi on suljettu.