Nautimme saadessamme nukkua pidempään kuin hotelliaamuina, jolloin pitää ehtiä aamiaiselle. Olimme kuitenkin päättäneet suoriutua vanhalle keskusaukiolle puoleen päivään mennessä. Nautittuamme omatekoisen aamiaisen lähdimme kaupungille.
Päivästä oli luvattu todella kuuma, mutta aamupäivää viilensi raikas tuuli. Ensimmäiseksi pysähdyimme aamukahville viehättävään Angielka-kahvilaan, jonka olimme bonganneet edellisiltana palatessamme majapaikkamme suuntaan.
Kupposten jälkeen meillä oli vielä aikaa kierrellä katselemassa raatihuoneen torin rajallista puotivalikoimaa ennen kello kahtatoista. Nina löysi itselleen rannekorun käsitöitä myyvästä kaupasta. Kymmentä minuuttia vaille 12 liityimme raatihuoneen edustalle kertyneeseen joukkoon.
Spektaakkeli alkoi kellon lyödessä kaksitoista. Sitten kuului törventörähdys ja pienet ovet aukesivat kellotornissa. Krouvi mekanismi työnsi – kuin hidastetussa filmissä – ulos rujon telineen, jonka kaksi valkoista vuohta heilahtelivat muutaman minuutin kuin huonossa 70-luvun lasten animaatiossa.
Raatihuoneen vuohitanssi
Jatkoimme ulos aukiolta ja Weranda-nimiseen kahvilaan, jonka pikkuriikkisessä puutarhassa nautimme seuraavat kupposet jäätelöannosten kera. Varsinainen kohteemme oli Stary Browar -ostoskeskus. Kiertelimme ensin sen vanhassa osassa, jossa Nina löysi Massimo Duttilta itselleen ”raikkaan sinikuvioisen” tunikan.
Päästäkseen saman ostoskeskuksen uuden puolen ainoalle sisäänkäynnille pitää kiertää neljäsataa metriä ulkokautta katua pitkin vaikka koko hoito on samaa rakennuskokonaisuutta. Välissä on erikoisuutta tavoitteleva viiden tähden Blow Up Hall 5050 -hotelli, jossa ei ole respaa eikä huoneilla numeroita. Opasteina ja avaimina toimivat asiakkaille annettavat iPhone-puhelimet.
Uusi puoli ostoskeskusta on kolkko ja kalsea verrattuna vanhaan. Nina löysi kuitenkin kelloliikkeestä itselleen Donna Karan New York -malliston rannekellon. Hän oli mieltynyt malliin jo edellisenä talvena, mutta ostopäätöksen kypsyttyä ei mallia ollutkaan saatavilla. Täällä hintakin oli selvästi edullisempi.
Shoppailun huipennuttua olikin mukava lähteä etsimään ruokaa. Juha oli täpännyt kartalle valmiiksi pari hyviä arvioita saanutta ravintolaa lähistöltä. Se oli jälleen hyvä idea, koska italialaisravintola Figaro löytyi sen verran kuluneen näköisestä katukuvasta, ettemme olisi kyseiseen naapurustoon asiaksemme lähteneet kävelemään.
Heti sisällä huomasi, että paikan taso oli huomattavasti ympäristöä korkeampi. Erittäin asiallinen tarjoilijatar otti tilauksemme varmistaen vielä, että oli ymmärtänyt oikein Ninan ilmoittamat ruokarajoitteet.
Aloitimme molemmat yhdistelmälautasellisella, jossa oli härkäcarpaccioa ja vasikanleikkelettä tonnikalakastikkeella. Se oli mahdollisesti paras koskaan syömämme alkuruoka. Kumpikin liha oli ultrapehmeää ja mehukasta. Annoksen makuprofiilissa ei ollut mitään liikaa. Juha nautiskeli sen lisäksi valkosipulifocacciaa.
Ninan pääruoka oli grillattuja scampeja. Hän oli ollut epävarma annoksen riittävyydestä ja tilannut lisäksi oheissalaatin. Scampit olivat mahtavan kokoisia ja niitä oli monta. Vaikka pääruoka oli täyttävä niin salaattikin oli niin hyvää, että Nina söi lähes kaiken.
Juhan tilaama tonnikalapihvi pinaatilla ja paistetulla tomaatilla oli myös riittävän kokoinen, mutta parasta oli jälleen maku. Täydellisesti paistettu tonnikalapihvi oli niin mehukkaan murea, että sen leikkaamiseen riitti yksi kevyt veto tavallisella veitsellä.
Ruokailu oli niin upea kokemus, ettei tehnyt lainkaan mieli jälkiruokaa. Nappasimme vain espressot ennen kuin kävelimme rauhallisen laiskasti vanhan keskustan läpi takaisin asunnollemme.
Ihanat sammioannokset viilentävää jäätelöä! Lapset osaavat riemukkaasti ottaa ilon irti suihkutuksesta. Ilmeenne kertovat onnistuneesta lomasta.
Kiitokset mukanaolosta matkallanne. Luin monen päivän kuvauksen ja katselun putkeen, kun Suomessa vihdoinkin oli muutamia melkein sateettomia ja lämpimiä päiviä ja täytyhän niistä nauttia saaressa.
Terveisin Eero