Korvesta saareen

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2019Avainsanat , ,

Hotellin aamiainen oli tyypillinen buffetti. Olimme odottaneet jotain yksilöllistä, koska kirjautuessamme hotelliin kysyttiin myös ruoka-allergiat. Nauttiessamme monipuolista tarjontaa pohdimme, että hotelli oli ilmeisen tietämätön nykyisistä säädöksistä, jotka eivät salli henkilökohtaisen terveystiedon kysymistä ja säilyttämistä ilman nimenomaista lupaa ja tarvetta.

Täristelimme pikkutieltä takaisin moottoritielle 19 ja käännyimme kohti Rostockia. Noin 70 kilometrin jälkeen kurvasimme numeroa suuremmalle motarille itäänpäin. Pidimme varikko- ja kahvipysähdyksen Mäkkärillä juuri ennen erkanemista moottoritieltä pienemmille väylille. Päivä oli pilvinen, mutta silti todella lämmin. Ajelimme kohti hyvin ruotsalaiselta kuulostavaa Stralsundia, kunnes navigaattori päätti ohjata meidät Stahlbrodeen, josta siirryimme Rügenin saarelle lossilla.

StAhlbrode-Glewitz lossilla

Saarella ajoimme enimmäkseen puiden reunustamia pikkuteitä. Puiden välissä kulkeva tie ei sinänsä kuulosta harvinaiselta, mutta suomalaiselle outoa oli, että tietä reunustavat jykevät puut olivat yleensä ainoat ympärillä levittäytyvässä peltomaisemassa. Manner-Euroopalle tyypilisesti pikkutiet kulkivat kylien läpi. Jotkut kylät saarella hoitivat ajonopeuksien hallinnan siten, että muuten hyvässä kunnossa oleva asfalttitie oli kylän kohdalla keskiaikaiselta tuntuvaa nupulakivetystä.

Olimme antaneet navigaattorille hotellin osoitteen. Päästyämme Selliniin navigaattorin osoittamat kadut muuttuivat koko aika vain pienemmiksi, kunnes osuimme korkealla rantatörmällä lenkkipolulta näyttävälle ja vain kävelijöille varatulle hiekkaväylälle. Hotellista ei ollut tietoakaan. Toki juuri sillä hetkellä Juhan puhelin kieltäytyi yhteistyöstä ja yritimme navigoida Ninan puhelimen avulla uudelleen. Sen seurauksena päädyimme ensin jonkin asuinalueen pysäköintipaikalle.

Ninan puhelimen nettiselaimella katsoimme hotellin sivulta sen sijainnin kartalla ja puhelimen navigaattorille annoimme seuraavaksi lähimmän kadun nimen. Bergstrasse eli vuorikatu on todella kapea ja nimensä veroinen nousten jyrkästi risteävästä kadusta. Onneksi risteyksessä oli hotellimme nimeä kantava kyltti vahvistuksena oikeasta suunnasta.

Hotel Bernstein löytyi ja kirjautuessamme sisään Juha mainitsi kuinka vaikea oli löytää perille, koska osoite on kävelytie eli hyödytön navigaattorille. Ystävällinen kaveri tiskin takana totesi silmät suurina hyvin saksalaisesti: ”Niin, mutta se on hotellin virallinen osoite ja löysittehän te tänne.” Juha ei viitsinyt aloittaa keskustelua siitä kannattaisiko hotellin sivulla olla ohje laittaa navigaattorille osoitteeksi Bergstrasse.

Olimme sen verran ajoissa, ettei huoneemme ollut vielä valmis. Ystävällinen kaveri tarjosi meille mahdollisuutta odotella salin puolella kuplivan juoman kanssa. Kun emme heti olleet innoissamme tarjouksesta, kaverin pelisilmä toimi ja hän kysyi kävisikö kahvi. No sehän toki kävi. Lisäksi ilmoitimme, että voisimme etsiä lounasta jostain ennen huoneen saamista, jolloin hän ehdotti hotellin ravintolaa. Istahdimme ulkoterassille, josta on upea näköala merelle. Kahvien jälkeen tilasimme molemmat kuhaa ja skampeja sitruunarisotolla. Se oli aivan valtavan hyvää. Kahvikin oli hyvää, joten joimme kupilliset aterian jälkeenkin.

Koska meillä ei ollut vielä huoneen numeroa, jolle kirjata lounas, menimme yhdessä tarjoilijan kanssa respaan. Nyt tiskin takana oli nuori nainen, jolla oli selvästi huono päivä. Hänen asiakashymynsä oli todella pakotettu ja hän äyski saksaksi tarjoilijalle, joka kysyi huoneemme numeroa. Onneksi aiemmin tapaamamme mukava nuori mies tuli paikalle ja otti homman haltuun kiireisen äkäpussin pyyhältäessä jonnekin muualle.

Kun paperityöt oli tehty, kaveri johdatti meidät viereisessä rakennuksessa sijaitsevaan huoneeseemme asti selittäen samalla hotellin palveluista. Hakiessamme laukkuja autosta, Juha sai puhelimensakin toimimaan kytkemällä sen ensin takaisin autoon ja sitten katkaisemalla yhteistyön auton puolelta, jolloin puhelin palasi normaaliin toimintatilaansa.

Kotiuduttuamme lähdimme kävelylle rantaan. Sellinin rannat nousevat jyrkkinä heti leveimmillään alle sata metriä syvän hiekkarannan takaa. Kaarevan rannan keskeltä lähtee leveä korotettu laiturikäytävä ulos lahdelle. Heti vesirajan jälkeen laiturilla on leveä rakennus sisältäen ravintolan. Laiturilla olevat kuvat sen historiasta kertovat sen olleen tällä paikalla jo 1900-luvun alusta jossain muodossa ja tuhoutuen aina välillä vaikeina jäätalvina.

Rekennuksen takana laituri jatkuu haarautuen myöhemmin kahdeksi laivalaituriksi. Haarauman keskellä on munanmuotoinen metallirakennelma, jonka alaosa on sukelluskammio. Sillä viedään arviolta tusinan verran osallistujia noin metrin verran merenpinnan alle puoleksi tunniksi. Esitys oli  alkamassa ja katsoimme kuinka hökötys laskeutui kuin jättimäinen teen haudutuspallo piinallisen hitaasti alaosan mennessä juuri ja juuri pinnan alle.

Kivuttuamme laiturilta takaisin ylös katutasoon kävelimme rantaan johtavaa ostoskatua. Nina shoppaili ahkerasti, mutta saalista ei kertynyt. Nassutimme jäätelöt ja niiden lisäksi ainoa ostoksemme oli tuokkosellinen mustikoita mukaan hotellille täydentämään iltapalaamme. Palasimme hotellille pienen sateen ripsutellessa harvakseltaan. Illalla annoimme ikkunan olla raollaan saadaksemme huoneeseen raikkaan merellisen tuulahduksen ja kuullaksemme aaltojen kohinan.

Päivän ajot