Spa-ratiisin 1. päivä

Julkaistu Kategoriat Eurooppa 2019Avainsanat ,

Aamiainen oli vähintään hotellin tähtiluokituksen mukainen. Nautiskelimme sen ulkoterassilla, joka oli vielä aamun viileässä varjossa selvästikin helteiseksi muodostuvassa päivässä. Ainoat pilviä muistuttavat taivaalla olivat lukuisat korkealla lentävien koneiden jättämät hiljalleen hajoavat vanat.

Pitkän ja nautinnollisen aamiaisen jälkeen päätimme korkata spa-osaston. Kävimme ensin kyselemässä miten homma toimii ja varaamassa meille hieronnat. Nina sai kuumakivihieronnan vielä samalle päivälle. Juha sai umpeenvaratulta listalta kokovartalohieronnan seuraavalle aamulle.

Huoneessamme vaihdoimme päälle uikkarit ja talon puolesta olevat kylpytakit. Sitten lampsuttelimme Vital Spa:n ulkouima-altaalle, jossa uiskentelimme ja lekottelimme varjon alla olevilla aurinkotuoleilla. Ikään kuin yli kolmekymppinen helle ei olisi riittänyt, siirryimme toisen kerroksen ”saunamaailmaan”.

Kävimme istahtamassa melkein kaikissa erilaisissa saunahuoneissa kuuminta suomalaisenkaltaista ja aromaattista saunahuonetta lukuunottamatta. Mukavinta oli lillua ”suolaluolassa”, joka on lämmintä suolavettä sisältävä allas huoneessa, jota valaisevat ainoastaan lukuisat tähtitaivaan kaltaisesti sirotellut pienet led-valopisteet. Poistuessamme nautimme välipalaa spa:n baarissa.

Palattuamme huoneeseen keräsimme pussillisen pyykkiä, jonka Nina vei pesupalvelun hoidettavaksi matkallaan hierontaan. Juha editoi edellisten päivien kuvia ja videoita sekä latasi niitä nettiin hotellin vakaalla, mutta verkkaisella yhteydellä.

Ninan palattua levollisen raukeana hieronnasta siirryimme hotellin ravintolaan illalliselle. Saimme pöydän kauniista salista, johon alkoi kertyä muitakin jonkin verran meitä myöhemmin. Nina valitse meribassia uuniperunan kanssa ja Juha laavagrillillä paistetun varttikilon pihvin ”Välimeren vihanneksilla” ja lohkoperunoilla. Paistoasteeksi pyydettiin medium-to-well eli hiukan enemmän kuin puolikypsä.

Ruokien saavuttua Juha huomasi pihvin olevan korkeintaan hiukan alle puolikypsän, mutta päätti antaa asian olla, koska liha oli hyvin laadukasta ja maukasta. Noin puolessa välissä pihviä asian huomasi myös tarjoilijanamme toiminut asiansa osaava rouva. Hän tuli kysymään haluaisiko Juha kokonaan uuden pihvin, koska paistoaste ei selvästi ollut tilatun mukainen. Juha kiitti mahdollisuudesta, mutta sanoi pärjäävänsä.

Vaikka olimme kumpikin täynnä hyvistä annoksistamme piti kuitenkin ottaa vielä jälkiruoiksi creme brulee valkosuklaalla, mansikoilla ja raparperijäätelöllä, koska se vaan kuulosti niin hyvältä. Niin se olikin. Nautimme vielä hyvät espressot, jotta ruoansulatus lähtisi kunnolla käyntiin. Tyytyväisinä vierimme takaisin huoneeseemme, jonka erinomainen äänieristys blokkasi kokonaan ulkona hotellivieraita viihdyttäneen trubaduurin.

Yksi ajatus koskien aihetta “Spa-ratiisin 1. päivä”

Kommentointi on suljettu.