Todellinen neljän tähden aamiainen. Buffetissa oli toki kaikki irlantilaisen aamiaisen ainekset, joista Juha otti pekonia ja munia. Onneksi tarjontaa oli muutenkin. Löytyi jopa ruisleipää, leikkeleitä, juustoja, tuoreita hedelmiä yms.
Lähdimme ajamaan kohti kaakkoa aivan pikkuteitä, jotka kiemurtelivat välillä aivan upeassa maisemassa. Päivä oli pilvettömän aurinkoinen ja helteinen.
Wicklown kansallispuisto
Ensimmäinen kohteemme oli Glendalough Wicklown luonnonpuistossa, jossa teimme muutaman kilometrin kävelyreissun. Valitsimme reitin, joka kulki tammimetsän varjossa kahden järven vieritse. Palasimme takaisin samaa reittiä, koska järven kiertäminen olisi vienyt meidät avomaastoon ja päivä oli aivan liian kuuma sellaiseen.
The Upper Lake
Patikoinnin jälkeen ajoimme – edelleen pikkuteitä – koilliseen kohteenamme Powerscourt House and Gardens. Saapuessamme perille ajoimme ensin aivan valtaisasta portista sisään. Ajoväylä jatkui sileämpänä kuin julkinen tie kiemurrellen puiden ja huolellisesti hoidetun nurmikon lomitse. Viittoja ei näkynyt, mutta käännyimme seuraamaan kylttiä ”non-residents”. Tie vei loistohotellin pihalle ja pysäköintialueelle. Hotellin respan ystävällinen nainen neuvoi, missä varsinainen ”House and Gardens” on antaen vielä kartankin avuksemme.
Palattuamme hotellialueelta jatkoimme neuvottuun suuntaan, josta löytyi myös kyltti ja opastus parkkipaikalle. Powerscourt Housen talo on hieno, mutta vain turistinen iso shoppi ja kahvila. Söimme lounasta kahvilassa ja mussutimme paakelsit kahden täysin eri vahvuisen cafe americanon kanssa. Sitten ostimme liput puutarhan puolelle. Gardens ei toki pärjää Versaillesille, mutta yritys on hyvä. Rinteisessä maastossa oleva italialainen puutarha hyödyntää maaston muotoa ja avautuu katsojalle kuin amfiteatteri.
Powerscourt Italian Garden
Teimme pienen kierroksen käyden katsomassa myös pienessä rotkon kaltaisessa syvennyksessä olevan hienon japanilaisen puutarhan. Vain karpit puuttuivat lammikosta. Kiipesimme takaisin talon tasolle katsastaen ensin Dolphin Pondin – ei ollut delfiinejä. Palasimme Walled Gardenin kautta takaisin talolle. Ostimme vielä shopista juomat ja jatkoimme matkaa.
Powerscourt Japanese Garden
Melko lyhyen pikkutieosuuden jälkeen putkahdimme moottoritielle ja matka alkoi sujua, kunnes liikenne ruuhkautui täysin Dublinia kiertävällä moottoritiella. Infotaulut kertoivat törmäyksestä edessäpäin. Tökimme jonossa puolisen tuntia ennen kuin ohitimme valojaan vilkuttavan poliisiauton, joka oli pysähtynyt pientareelle. Sen edessä viriteltiin rekkaa hinattavaksi. Muita osallisia ei näkynyt. Meidät aiemmin pillit päällä ohittanutta ambulanssia ei myöskään näkynyt paikalla.
Loppumatka Banbridgeen oli edelleen moottoritietä ja teimme sen yhden pysähdyksen taktiikalla. Kaupunkiin saavuttuamme poikkesimme Tescossa marjastamassa ennen kuin etsiydyimme hotellille. Belmont House Hotel oli niin hyvin piilossa, ettei Google Maps osannut kuin opastaa läheiselle asuinalueelle ja ehdotti parin minuutein patikointia hotellille. Löysimme kuitenkin yhden kadunvarsikyltin, jonka lähistölle oli vain yksi mahdollinen portti, josta ajaa.
Löysimme rotariklubin, jonka ovessa oli merkintä neljän tähden hotellista. Vasta respalta kysyminen vahvisti meidän löytäneen oikean paikan. Meille osoitetussa huoneessa oli niin tunkkainen haju, että marssimme heti takaisin respaan selvittämään asiaa. Pienen kakistelun jälkeen meille annettiin – heidän sanojensa mukaan – morsiussviitti. Ihan normaalin näköinen ja kokoinen huone oli selvästi raikkaampi, joten jäimme taloksi. Juhan harmiksi langattoman netin pätkiminen teki siitä käyttökelvottoman.
