College Tour – part one

Julkaistu Kategoriat Iso-Britannia 2014Avainsanat ,

Olimme laittaneet meille herätyksen, jotte ehtisimme aamiaiselle puoli yhdeksäksi. Melkein ehdimmekin. Portugalilaismiehen apuna oli brittirouva, joka tarjoili ja paistoi meille omeletin.

Aamutoimien jälkeen lähdimme bussilla keskustaan ostaen nyt meno-paluut. Päivästä oli selvästikin tulossa todella lämmin. Keskustassa tajusimme miksi siellä pörräävä nuoriso näytti yliopistolaisia nuoremmilta. Kaupunki oli selvästikin täynnä englannin kielikurssien opiskelijoita – ja turisteja.

Nina oli laatinut listaa historiallisesti kiinnostavista kohteista, joita voisimme käydä katsomassa. (Tässä kertomuksessa mainittujen paikkojen historia löytyy kunkin nimen linkin takaa.) Heti kulman takana bussin päätepysäkistä on Carfax Tower. Sää oli liian kuuma, jotta olisimme kiivenneet tornin huipulle.

Kävelimme Golden Cross -käytävän kautta tutustumaan Covered Market -kauppahalliin. Seuraava kohde oli Town Hall, jonka edessä kyltti toivotti tervetulleeksi tutustumaan. Kukaan ei ollut ilmeisesti kertonut sitä naispuoleiselle kerberokselle, joka sanoi yläkerran olevan vain talossa asioiville, kun otimme ensimmäisen askeleen sisäportaikkoon.

Oxfordin yliopisto on itse asiassa kokoelma hyvin itsenäisiä kouluja eli collegeja yhteisen hallintoelimen alaisuudessa. Suurin osa collegeista ei päästä vierailijoita porttia pitemmälle. Kohtelias kysymys luvasta ottaa kuvia portilta sisään sai kuitenkin knallihattuisilta valvojilta poikkeuksetta myönteisen vastauksen.

Näin kävi jo ensimmäisellä yrityksellä lakiopiskeluihin keskittyneen Pembroke Collegen portilla. Pidimme pienen tauon nautiskellen kopallisen kauppahallista aiemmin ostamiamme vadelmia ja istuskellen läheisen kirkon varjoisalla etupihalla.

Kävimme katsomassa myös Alice’s Shop -kaupan, joka myy kaikkea Liisa Ihmemaassa kertomukseen liittyvää tavaraa. Liisan kirjoittaja Lewis Carroll eli oikealta nimeltään Charles Dodgson oli matematiikan professori Oxfordissa. Liisan putiikin kohdalla ylitimme kadun ja kävimme Oxfordin arvostetuimman collegen Christ Churchin lipunmyyntijonossa. Kyltti kertoi suuren ruokasalin olevan juuri suljettuna yleisöltä lounaan takia.

Koska ajatus oli hyvä, niin lähdimme itsekin etsimään lounasta. Kierrettyämme collegen laajan alueen toiselle puolelle löysimme Oxfordin vanhimman pubin. The Bear Inn on perustettu 1242. Ruoka oli onneksi tuoreempaa. Nina nautti kanasalaattia ja Juha perinteisen makkara-annnoksen, jonka oheen tilattu valkosipulileipä oli todella namia.

Paluumatkalla kävimme katsomassa Corpus Christin ja Mertonin colleget. Palattuamme Christ Churchin sisäänkäynnille oli myös ruokasali avattu yleisölle, joten liityimme huomattavasti aiempaa pitempään lippujonoon. Paahduttuamme vartin auringossa pääsimme portista sisään.

Christ Church on toiminut esikuvana lukuisissa elokuvissa ja TV-sarjoissa, joista kuuluisimpia ovat Harry Potter -elokuvat. Valtaisa joukko turisteja sekä kielikurssilaisia nuoria jonotti pääsyä suureen ruokasaliin, joka on Tylypahkan noitakoulun suuren salin esikuva. Knallipäiset valvojat huolehtivat jonon etenemisestä salin läpi, jottei porukka jäisi muiden tukkeeksi.

Collegen sisäpihalla ja katedraalissa oli jo väljempää. Pysähdyimme vielä hetkeksi pieneen huoneeseen katsomaan videoesitystä collegesta, mutta sen mahtipontinen ja pökerryttävä tylsä kerronta ajoi meidät ulos muutaman minuutin katsomisen jälkeen. Poistumisportti oli samalla kadulla, jossa olimme jo käyneet lounasaikaan.

Ohitimme jälleen Corpus Christin ja Mertonin matkalla The High -valtakadulle. Katselimme myös Examination Schools -rakennusta, jossa nimen mukaisesti järjestetään suuri osa yliopiston loppukokeista. Nautimme kahvit ja jäätelöt The Grand Café -kahvilassa, joka on Englannin ensimmäinen kahvila – perustettu 1650.

Nautintohetken jälkeen katsastimme vielä The Queen’s Collegen, tautologisesti nimetyn University Collegen ja sielukkaan All Souls Collegen. Ohittaessamme St Mary The Virgin -kirkon, kuului sisältä musiikkia. Koska ovi oli kutsuvasti auki, niin istuimme muutaman muun kiinnostuneen kanssa hetkeksi kuuntelemaan orkesterin harjoittelua konserttia varten.

 

Kuuma päivä heikensi ruokahalua sen verran, että poikkesimme Marks & Spencerillä hankkimassa vain iltapalatarpeita mukaan kämpille. Bussikyyti meni jo rutiinilla ja asunnolle päästyämme istuskelimme keittiön pöydän ääressä mutustelemassa, kun paikalle tuli isäntänämme toimina portugalilaismies. Juttelimme hänen kanssaan vielä jonkin aikaa ennen siirtymistä huoneeseemme.

3 kommenttia artikkeliin ”College Tour – part one”

  1. Mielenkiintoisen näköisiä nuo vanhat rakennukset. Varmaan erittäin käytännöllisiä? Nyt kaduttaa etten käyttänyt hyväkseni tarjousta asua siellä eräänä kesänä! Mutta tässähän pääsin makuun, kiitos sinisten
    lenkkien.

  2. Kiitokset jälleen kerran mielenkiintoisista päivistä. Edingburgh-Oxford- ja College-kierokselle palaan jännityksellä uudelleen, kun kuvat ovat niihin liitetyt.
    Hyvää matkan jatkoa
    Eero

  3. Olen kuin lapset, katselen kuvia. Luen kyllä tekstinnekin, on helppo yndistää molemmat kokonaisuudeksi. Muodista joskus kiinnostuneena minua puhutteli LV:n kakku, se vaaleanpunainen. Halit

Kommentointi on suljettu.