College Tour – part two

Julkaistu Kategoriat Iso-Britannia 2014Avainsanat ,

Aamiaisen jälkeen lähdimme bussilla keskustaan. Tänään kiertelisimme loput mielenkiintoisista collegeista – ei kuitenkaan kaikkia 38:aa. Bussipysäkillä juttelimme mukavan vanhan herrasmiehen kanssa, jonka naapurissa asuu suomalaisnainen. Mies tiesi normimäärän Suomesta eli metsät ja järvet.

Keskustassa pikavisiitillä Marks & Spencerille Nina löysi itselleen kivan hameen. Kävelimme Christ Churchin pääportille nimeltään Tom Tower ja katselimme sisäpihaan vastakkaisesta suunnasta kuin edellispäivän visiitillä. Palasimme Turl Streetille ja löysimme todella hauskan uusantiikkia ja retrotavaraa myyvän pienen kaupan nimeltä Scriptum. Ihastuimme pieneen pöytäkelloon, muttemme ostaneet sitä kannettavaksi kaupungilla.

Sitten kurkistimme sisään Lincoln Collegeen sekä Exeter Collegeen, jonka pihalla on kuvattu Morse-sarjan viimeisen jakson hengen vievä sydänkohtaus. Katselimme myös Jesus ja Trinity Colleget. Balliol College oli auki vierailijoille ja kiertelimme sen alueella jonkin aikaa.

Sheldonian Theatren edessä näimme seremoniakaapuihin pukeutuneita nuoria ja heidän siisteissä juhlavaatteissa olevia perheenjäseniään. Olimme jo huomanneet Jesus Collegen kylteistä, että oli valmistumispäivä. Poikkesimme Blackwell’s -kirjakaupassa, joka on yksi maailman suurimpia vaikkei se näy ulospäin. Tämän 1879 käytettyjen kirjojen puotina aloittaneen kaupan kellarikerroksessa on viisi kilometriä kirjahyllyjä.

Istuimme hetken kirjakaupan toisessa kerroksessa olevassa Caffè Nerossa, jossa tällä kertaa saimme aivan hirvittävän pahat espressot. Katseltuamme hetken Sheldonianin järjestelyjä käväisimme Bodleian Libraryn pihalla, jossa oli näyttämö ja telinekatsomo viritettynä näytelmää Kuningas Lear varten. Kirjastosta löytyvät tutkijoita varten kaikki Isossa Britanniassa englanniksi julkaistut kirjat. Maanalainen tunneli johtaa viereiseen Radcliffe Camera -lukusalirakennukseen.

Pistäydyimme The University of Oxford Shopissa, josta Juha löysi pienen kirjasen, joka kertoo Morse-sarjan kuvauspaikoista Oxfordissa. Palasimme Turl Streetin pieneen kauppaan hakemaan mukaamme meitä miellyttäneen pöytäkellon. Poikkesimme myös uudelleen viereiseen Covered Marketiin, joskaan saalista ei tullut.

Päätimme syödä lounasta ja palata kaupan kautta ajoissa takaisin kämpille. Kävelimme bussista näkemämme Folly Bridgen kupeessa olevaan terassipubiin The Head of the River. Matkalla sillalle ohitimme korkeimman oikeuden rakennuksen, jonka edustalla oli pieni rauhanomainen mielenosoitus oikeudenmukaisen tuomion puolesta henkilöille, joiden nimet eivät sanoneet meille mitään.

Pubin ulkopöydät ovat Thamesin rantapenkalla. Hieno sijainti oli paikan ainoa anti, koska ruoka oli ylihinnoiteltua ja alivertaista.  Palasimme vielä keskustan Marks & Spencerin ruokaosastolle poimimaan iltapalatarvikkeita. Ehdimme sopivasti pysäkillä lähtövalmiina odotavaan bussiin.

Aamulla mukavan viileänä alkanut päivä oli nopeasti muuttunut paahtavan kuumaksi ja oli todella kiva päästä lepäämään asunnolle. Vietimme loppuillan kiireettömästi nautiskellen ja käymällä läpi mittavaa kuvasaalista sekä täydentäen edellisten päivien matkakertomuksia.

3 kommenttia artikkeliin ”College Tour – part two”

  1. Kiitokset mielenkiintoisesta tekstistä ja hyvistä kuvista. Täytyy lisätä nauhamuistiyksikkö, jotta saa kaiken tallennettua. Tosin tietojen hakeminen kestää yhä kauemmin. Terveiset täältä ennätykellisen kuumalta viikolta.
    Eero

  2. Kiitokset taas, jos nyt olisin jäätelö, olisi paikallani lätäkkö. Te näytätte niin kasteenraikkailta. Olette kohta ammattivalokuvaajien tasoa, ei mitään heilahduksia yms. kuten joillakin kuvaajilla.g

  3. Upeita kuvia ja hienoja maisemia! Historiaa riittää. Mikäpä olisi tuolla opiskellessa 🙂 – Heini

Kommentointi on suljettu.