Vanhat Towerit

Julkaistu Kategoriat Iso-Britannia 2014Avainsanat ,

Päivän ohjelmassa oli antaa Paulille toinen mahdollisuus. Ajoimme metrolla St Paulin katedraalille. Tällä kertaa pääsimme kirkon sisälle saakka. Päätös olla menemättä pitemmälle olikin sitten oma.

Kirkon pääsymaksu oli 16,50 puntaa (n. 22 euroa) per nenä ja valokuvaaminen kielletty, koska kuvia myydään erikseen. Kassakone ropisee ja samaan aikaan kuulutusjärjestelmän kautta joku selittää kuinka kaikkien pitäisi hiljentyä rukoilemaan viereisen sairaalan puolesta. Katselimme kirkkoa kassajonon vierestä ennen kuin päätimme, ettei se olisi meille hinnan arvoista. Kävimme myös kryptan puolella, jossa ravintola, kahvila ja shoppi saivat sen tuntumaan enemmän metroasemalta. Nina nappasi pari kuvaa kieltoa uhmaten.

Kävimme kahvilla kirkon vieressä olevassa tunnelmallisessa kuppilassa. Kupposten jälkeen kävelimme Cheapside-ostoskatua Bankille eli risteykseen, jossa on Englannin Keskuspankki muiden hienojen talojen joukossa. Jatkoimme metrolla joen eteläpuolelle London Bridgen asemalle.

Borough Market on kuin kauppatorin ja kauppahallin risteytys. Osittain London Bridgen juna-asemalle saapuvien raiteiden alla katutasossa on lukuisia erilaisia ruokatarvikkeita myyviä ja ruokia tarjoavia kojuja. Pyörimme läpi koko viehättävän alueen ja maistelimme perinteistä englantilaista fudgea (pehmeä kermakaramelli) sekä fish and chipsejä. Juha söi myös kenguruhampurilaisen. Nina puolestaan nautiskeli ruokavalioonsa sopivan maukkaan brownie-leivonnaisen vadelma- ja valkosuklaahipuilla.

Kävimme kahvilla Monmouth-kahvilassa, joka on todellinen kahvila eikä vain kahvia tarjoileva teehuone. Normaalien espresso-pohjaisten juomien lisäksi sieltä saa kupillinen kerrallaan jauhettua ja suodatettua kahvia haluamastaan kahvilaadusta. Nina nautiskeli kupillisen kolumbialasta Granja La Esperanzaa ja Juhan valinta oli kenialainen Mung’aria.

Jatkoimme Thamesin rantaan ja The Queen’s Walk -rantabulevardia itään kuvaten pohjoisrannan sekalaista näkymää. Lontoon kaupunkisuunnitteluun tuntuu kuuluvan tarve tehdä yksilöllisiä taloja, jotka eivät missään tapauksessa sovellu edellisten muotokieleen. Modernien tekeleiden välissä näkyy muutamia kauniita vanhoja rakennuksia.

Ohitettuamme HMS Belfast -museolaivan nautiskelimme kopallisen vadelmia, jotka Nina oli ostanut mukaan markkinoilta. Ylitimme joen Tower Bridgeä pitkin pysähdellen katselemaan Thamesin vilkasta liikennettä. Kuljeskelimme Towerin linnan rantaa muiden satojen turistien joukossa.

Huomasimme tyhjälle penkille jätetyn pienen laukun, joka ainakin näytti Louis Vuittonilta. Kävellessämme sen kohdalle ja ohi katselimme mahdollista omistajaa ihmisjoukosta. Koska kukaan ei tuntunut olevan laukusta kiinnostunut, niin ilmoitimme siitä lähellä sisäänmenoporttia oleville turvamiehille. He lähtivat ripeästi tarkistamaan tilanteen. Toisen heistä tutkiessa laukkua paikalle ryntäsi japanilaisnainen, joka sai laukkunsa kanssa selvästikin ankarat nuhteet turvamiehiltä.

Käväisimme vielä Towerin edustan matkamuistomyymälässä, jossa kuninkaallisen teeman mukaisen krääsän lisäksi oli tarjolla yllättävän kalliita koruja sekä kopioita kuninkaallisista astiastoista. Kaikkea säesti kuninkaallinen marssimusiikki, joka ainakin meissä herätti asiaankuulumatonta hilpeyttä.

Rannalta poistuttuamme kävelimme teeman mukaisesti Great Tower Streetiä Monument-metroasemalle. Päätimme palata asunnolle Northern-linjaa pitkin. Seurasimme todella pitkän matkan linjan laitureille osoittavia kylttejä. Kun oikea laituri vihdoin löytyi, niin sen seinässä luki aseman nimenä Bank.

Olimme asunnolla takaisin mukavan aikaisin. Nautimme rauhassa iltapalaa ja pakkailimme valmiiksi seuraavan päivän kotiinlähtöä varten. Vaikka lento oli vasta illalla niin huone piti luovuttaa ennen päivän muita aktiviteetteja.

2 kommenttia artikkeliin ”Vanhat Towerit”

  1. Paluulentoa odotellessa kiitokset miellyttävästä ja antoisasta matkaseurastanne.
    Tervetuloa takaisin Kotosuomeen.
    Eero

  2. Hei nuoremmat, Towerit! En hetkeäkään usko vakavan ilmeen johtuvan väsymyksestä, vaan olevan pakkaamisen aiheuttama. Tervetuloa kotiin!

Kommentointi on suljettu.