Himeji – Dotonbori

Sisäinen kellomme riiteli edelleen paikallisen ajan kanssa vaikeuttaen heräämistä melkoisesti. Suoriuduimme aamiaiselle vasta reilun tunnin ennen tarjoilun loppumista. Tarjontaa aamiaiselle oli kyllä melkoisesti, mutta sen sisältö oli enimmäkseen kuin kiinalaisen ravintolan ruokalistalta.

Lähdimme pilvipuotaisessa säässä taivaltamaan puolen kilometrin päässä olevalle metroasemalle, joka on eri linjalla (M) kuin hotellimme alla oleva asema (K). Vaihtaminen olisi tehnyt sellaisen lenkin, että päätimme hipsiä suoraan maan päällä. Yodayabashin asemalla saimme hankittua oikeanhintaiset metroliput ystävällisen paikallisen opastamana.

Ajoimme metrolla Shin-Osakan rautatieasemalle, jossa pääsimme luotijuna Shinkansenin kyytiin. Japan Rail Passilla pääsee kävelemään suoraan sisään varaamattomille paikoille tarkoitettuihin vaunuihin. Istuskelimme lähes tyhjässä vaunussa junan kulkiessa tasaisen pehmeästi parhaimmillaan yli 250 kilometrin tuntinopeutta.

Kahden pysähdyksen jälkeen olimme Himejin kaupungissa. Heti aseman ulkopuolella näimme Himejin valkoisen linnan noin kilometrin kaupungin keskustaa halkovan suoran kadun päässä. Päätimme etsiä vahvistusta kevyeksi jääneeseen aamupalaan ja lähdimme kävelemään kohti linnaa katsellen samalla kadunvarren tarjontaa.

Tarjontaa kyllä oli, muttei erityisen houkuttelevaa. Huomasimme kadun kanssa samansuuntaisena kulkevan kauppakäytävän korttelin sisällä ja siirryimme sinne katselemaan ihmisvilinää. Nuudelikojuja löytyi useitakin vaikka Ninan mielestä kaikki putiikit näyttivät samanlaisilta pölyhuiskukaupoilta. Kieltämättä meidän kieltä ja paikallista visuaalista ilmetta ymmärtämättömät silmämme eivat kauempaa erottaneet kenkäkauppaa konditoriasta.

Nina oli kopioinut Lonely Planetin kirjasta pienen karttakuvan, jota vertailimme Juhan kännykän Maps.me -sovelluksen näyttämään sijaintiimme. (On muuten ainoa karttasovellus, jolla pystyi kopioimaan Japanin karttamateriaalin puhelimeen käytettäväksi ilman datayhteyttä.) Meitä tuli puoliväkisin auttamaan ystävällinen mies, jonka opastuksesta päästyämme, löysimme omin avuin kirjan kehuman Fukutei-ravintolan.

Tilasimme kuvien ja ylimalkaisen englanninkielisen sisältöselostuksen perusteella kaksi samanlaista annosta. Niissä oli useampaa sorttia mereneläviä sekä vihanneksia raakoina ja kypsennettyinä riisiannoksen kanssa. Lähes kaikki annoksen elementit olivat omissa kupeissaan, joten pienellä varovaisuudella ja Juhan esimaistamisella arvioimme Ninalle turvalliset ruokalajit. Siitä huolimatta emme tienneet suurimmasta osasta mitä ne olivat.

Nautittuamme erinomaisen hyvänmakuisen mysteerilounaamme, jatkoimme galleriaa pitkin melkein sen loppuun saakka ennen kuin palasimme linnalle vievälle kadulle. Linnan edustalla tuli erinomaisen selväksi, ettemme olleetkaan myöhästyneet kirsikankukkien ajasta. Puut olivat edelleen valkoisenaan vaikka terälehtiä oli jo hiukan maassakin.

Lauleskelua linnan edustan kirsikkapuiden alla

Ostimme lipputoimistosta yhteisliput sekä linnaan että viereiseen Kokoen-puutarhaan. Sitten alkoi kiipeäminen. Ensin nousimme linnakukkulalle kiemurrellen vallien välissä olevaa vasenta kaistaa. Ruuhkien välttämiseksi linnassa käynti on toteutettu sisään ja ulos vievillä kaistoilla.

Vähän matkaa samaa tahtia kanssamme kulkenut iäkäs opas huomasi Ninan tarkastelevan kaunista liljansukuista kukkaa, jota kasvoi paljon linnan muurille nousevassa mäessä. Rouva kumartui koskettamaan kasvin lehteä ja kertoi englanniksi, että kukkaa oli istutettu aikanaan muurin juurelle, koska sen liukas lehti vaikeutti vihollisen kiipeämistä.

Päästyämme muutaman huoneen verran linnan sisälle tulimme halliin, jossa käskettiin ottaa kengät pois ja annettiin muovikassi niiden kantamiseen. Kuljimme kiltisti jonossa puulattioilla sukkasillamme hiihdellen läpi täysin tyhjän linnan hallimaisten, mutta matalien huoneiden. Reitti vei koko ajan yhä jyrkempiä, kapeampia ja yllättävän korkea-askelmaisia portaikkoja ylöspäin, kunnes olimme linnan ylimmässä tornissa.

Ulkopuolella ollut lastenrattaiden kielto kävi järkeen. Samalla olisi voinut kieltää kierrokselle pääsyn millään tavalla liikuntarajoitteisilta, ylipainoisilta tai muuten vain huonokuntoisilta. Jopa paluumatka alaspäin – eri kaistaa toki – oli haasteellista sukkasillaan ylempien kerrosten jyrkissä ja kapeissa portaissa.

Palattuamme – kengät jälleen jalassa – ulkotiloihin tulimme siihen tulokseen, ettei kukaan näkisi Himejin linnaa sisältä, jos se sijaitsisi USA:ssa. Jenkit eivät mitenkään saisi kierrosta tarpeeksi turvalliseksi heidän mittapuullaan.

Kävimme vielä kiertelemässä linnan muurien ulkopuolelle olevan Kokoen-puutarhan. Se on todella kaunis ja seesteinen paikka vaikkei ollutkaan vielä loistossaan näin aikaisin keväällä. Rauhallisen ja veden solinan täyttämän puutarhan ilmapiirin lisäksi muistiin jäävät erityisen avuliaat ja kulkijoita suunnitelluille reiteille paimentavat vartijat.

Hämärä alkoi jo laskeutua palatessamme linnalta Himejin asemalle. Päätimme käydä vielä illallisella palattuamme Osakaan, mutta ennen junamatkaa pidimme jäätelö- ja kahvitauon hauskassa kuppilassa ostosgallerian sisällä olevassa tavaratalossa. Nina ehdotti käymistä Osakassa vilkaalla Dotonborin alueella, joka on yöelämän keskus. Juha hyödynsi kuppilan ilmaista verkkoyhteyttä ja etsi lähimmän metropysäkin sekä kehutun sushiravintolan sijainnit valmiiksi.

Asemalla löysimme oikean raiteen yhdellä kysymyksellä junapassien näyttämisen yhteydessä. Shinkansen suhautti meidät takaisin Osakaan jälleen kahden pysähdyksen taktiikalla. Metrolippujen ostaminen meni nyt rutiinilla aamulla saamamme ohjeen mukaisesti. Ajoimme M-junalla Namban asemalle ja siitä olikin lyhyt matka keskelle hulinaa.

Vilkas ja värikäs saavat aivan uudet ulottuvuudet Dotonborin kaduilla. Ainoat räikeät asiat olivat valomainokset. Vaikka ihmisiä oli todella runsaasti niin he olivat selvästikin vain pitämässä hauskaa ilman minkäänlaista örvellystä. Katuvalaistusta ei tarvittu, koska valomainosten ja liiketilojen valot tulvivat kaduille.

Sushi Zanmai -ravintola oli löytynyt nettihaulla ”best sushi in dotonbori”. Itse ravintolaa ei ensin löytynyt, koska kadulla oleva ovi pimeiden kylttien alla oli peitossa ja lukittuna riippulukolla. Nina kuitenkin bongasi viereisen porttikäytävän perältä saman nimen todella vilkkaan näköisen ravintolan ovesta.

Liityimme jonon jatkoksi ja reilun vartin odottelun jälkeen saimme paikat sushikokkien työskentelytilaa reunustavalta tiskiltä. Ravintolassa oli pöytiäkin, mutta tiskipaikkojen hyväksyminen päästi meidät nopeammin sisään. Se myös osoittautui loistavaksi valinnaksi muutenkin.

Saimme ruokalistan, jossa oli kuvien lisäksi tekstit myös englanniksi. Pähkäillessämme valintojamme kuuntelimme eloisan ravintolan hälinää ja henkilökunnan rytmistä huudahtelua annosten valmistuessa. Kaikki sushikokit olivat vähintään nelikymppisiä miehiä. Heidän sorminäppäryytensä ja upeiden annosten rakentelu olivat hypnoottista katsottavaa.

Suoraan edessämme työskentelevä kokki otti tilauksemme, johon kuului annos sinievätonnikalaa sekä erilaisia yksittäin valitsemiamme nigirejä ja makitötteröitä. Makit eivät todellakaan olleet putkimaisia vaan jäätelötötterön muotoisia. Juomiksi tilasimme kylmää vihreää teetä sekä Juhalle myös sakea.

Harvoin voi hyvässäkään ravintolassa sanoa useamman ruokalajin jälkeen aivan kaiken olleen erinomaista. Ei voi nytkään – kaikki oli aivan taivaallisen hyvää. Tonnikala oli niin pehmeää, ettei sen kanssa olisi tarvinnut hampaita lainkaan. Samoin kampasimpukat ja muutkin äyriäiset, joissa ei ollut jälkeäkään niille usein tyypillisestä kumimaisuudesta.

Hyvänkin suomalaisen sushipaikan merilevä on kuin aikakauslehden sivu verrattuna Zanmain silkkipaperin kaltaiseen makikääreeseen. Riisi oli tahmeaa, pehmeää, ryhdikästä, maukasta ja ylivoimaisesti parasta mitä olimme koskaan syöneet. Kirkkaanvihreä wasabi oli selvästi aitoa tavaraa ja siinä oli potkua aivan eri tavalla kuin vihreäksi värjätyssä piparjuuressa, jota normaalisti wasabina tarjotaan.

Aivan täydellisen illallisen jälkeen jätimme Dotonborin valot ja vilskeen taaksemme. Ilta oli edelleen poutainen ja raikkaan viileä. Päätimme kävellä reilun kahden kilometrin matkan hotellille. Matkalla poimimme vielä tuokkosen mansikoita aina avoimesta ruokakaupasta.