ESP-HEL-CDG-JFK-NYC

Julkaistu Kategoriat New York 2014Avainsanat ,

Kauan odotettu lähtöpäivä alkoi normaalin lauantain tapaan, koska lento lähti vasta puolen päivän aikoihin. Tilaamamme taksi osoittautui minibussin kokoiseksi pakettiautoksi, jonka mukava kuski oli jo pari viikkoa aiemmin ajokautensa aloittanut motoristi.

Kentällä veimme laukut kakkosterminaalin baggage droppiin, koska olimme tehneet check-inin netissä jo edellisenä iltana. Kävimme ottamassa esimakua reissulle Starbucksilta. Turvatarkastus sujui ripeästi.

Kulkiessamme kohti porttia Nina huomasi aivan Harry Potterin näköisen pojan, joskin tämä ”poika” oli jo parikymppinen ja noin satakahdeksankymmentäsenttinen. Käytyämme ostamassa pari tuotetta kosmetiikkaliikkeistä – Juhalle – etsiskelimme porttia 27, joka on piilossa ravintolatasanteen alla ja pienen seinäkkeen takana. Ninalle tuli taas mieleen Harry Potter -viittaus Tylypahkaan lähtevän junan piilotetusta laiturista.

Normaalin boarding-härdellin jälkeen istuimme Finnairin Airbusissa kaksin kolmen hengen penkissä vaikka muuten kone tuli täyteen. Lento Pariisin Charles de Gaulle -kentälle tuntui melko nopealta. Pääsimme pienen bussimatkan jälkeen toiseen terminaaliin ohi turvatarkastusten.

Terminaali 2A:n ruokatarjonta oli melko rajallista. Superkalliin kalaa ja kaviaaria tarjoilevan käytäväkioskin lisäksi muut pari paikkaa tarjosivat vain välipaloja. Lähes aution terminaalisiiven päästä löytyi kuitenkin kahvila Bert’s, jossa söimme kanasalaatit.

Syötyämme maleksimme läpi koko terminaalin sen vilkkaampaan siipeen, jossa lähtöporttimme oli. Istahdettuamme alas tuli melkein heti kuulutus, jossa Finnairin lennoltamme American Airlinesille jatkavia matkustajia pyydettiin saapumaan portille. Koska jo istuimme portin vieressä, niin emme kiinnittäneet kulutukseen sen suurempaa huomiota. Hetken kuluttua meitä kuulutettiin nimeltä.

Menimme portin tiskille kysymään mitä asia koski ja meille sanottiin, että AA:n edustaja haluaa kysellä meiltä jotain turvallisuuteen liittyen. Passimme ja lentolippumme otti supertympeä eukko, joka katseli kaikkialle muualle paitsi kohti kysellessään ankarasti olimmeko pakanneet laukkumme itse, missä olimme ne nähneet viimeksi ja olivatko ne olleet hetkeäkään vahtimatta. Muutaman lisäkysymyksen jälkeen hän liimasi pienet tarrat passien takakansiin antaen ne ja lentolippumme vastahakoisesti takaisin.

Boarding alkoi melko nopeasti ilopillerin poistuttua. Meillä oli vierekkäiset käytävänvieruspaikat Boeing 757 koneen keskivaiheilta. Ninan viereen tuli murteesta päätellen jenkkilän keskilännestä oleva pariskunta. Juhan viereen istahti ison ranskalaisperheen kaksi tytärtä.

Lento lähti ajallaan hiukan viiden jälkeen iltapäivällä Ranskan aikaa. Reilun kahdeksan tunnin lennon ensimmäiset tunnit menivät mukavasti. Ruokailun jälkeen Juha katseli elokuvia kannettavaltaan kunnes sen akku loppui. Nina luki ja torkahteli kääriytyneenä kahteen huopaan suojaan koneen tehoilmastoinnilta.

Ninan ruokavaliosta johtuen ruokailut ja välipalat olivat vertailu- ja valintaprosessi hänelle syömäkelpoisista osista. Tarjosimme myös vieressä istuvillemme sellaisia tuotteita, joista emme itse olleet kiinnostuneita. Ikkunan vieressä istuva ranskalaistyttö otti iloisesti vastaan Juhan tarjoaman keksipaketin.

Ninan vieressä oleva pariskunta otti mielellään hänen leipänsä. Heille tuli selvästi tarve tehdä vastapalvelus tietämättä, että Nina ei voi syödä montakaan tarjolla olevista tuotteista. Kun hän kuitenkin otti vastaan pienen pussillisen maukkaita sipsejä, niin ilahtunut mies totesi vaimolleen: ”Perunalastuista se ainakin tykkää”. Kovaääninen kommentti sai vaimolta vastaukseksi paheksuvan katseen kyynärpään tehostamana.

Lento laskeutui JFK:n kentälle hiukan ennen kahdeksaa illalla paikallista aikaa. Pitkän kenttäajelun jälkeen odottelimme vielä portin vapautumista ennen kuin pääsimme purkautumaan koneesta. Passintarkastus sujui totutun hitaasti, joten laukkumme olivat jo hihnalla odottamassa päästyämme läpi. Taksikyyti Manhattanille meni sujuvasti vaikka liikennettä oli suomalaismittapuulla ruuhkaksi asti.

Hotellin ovella meidät otti vastaan nuori mies esittäytyen Louisiksi. Hän otti matkalaukkumme ja ohjasi meidät tiskille, jonka takana meitä odotti superpirtsakka Jennifer. Juhan piti kuitata varauksen mukainen huoneen hinnoittelu. Listassa ei ollut kuitenkaan laskettu loppusummaa kuten varauksessa. Juhan piti pyytää Jeniä laskemaan, koska yhteenlaskun matematiikka ei oikein sujunut Juhalta respassa kovalla soivan hipsteripopin ja neljää aamuyöllä käyvän sisäisen kellon tahdissa.

Huoneeseen meidät ohjasi Chris, joka toi matkalaukkumme hetkeä myöhemmin. Uudelleen piristynyt Nina alkoi heti purkaa laukkuaan. Juha pyysi vielä toimittamaan huoneeseemme toisen peiton, koska peti oli petattu yhdellä leveällä peitolla. Jälleen kerran tämä meistä simppeli pyyntö tuntui melkein rakettitieteeltä paikallisille, joskin toisin kuin joskus aiemmin täällä pyyntö toteutettiin koko aika erittäin ystävällisesti palvellen.

Koko saapumisprosessi oli periamerikkalainen, jossa jokaisella tekijällä on oma pieni rooli liukuhihnan yhdessä osassa. Tuntemus on kuin leivän tilaaminen Subwayn tiskillä sen kulkiessa kädesta toiseen ja valmis tuote luovutetaan kassalla.

Teimme vielä valmiiksi aamiaistilauksen huoneesta löytyneelle lomakkeelle ja ripustimme sen oven ulkokahvaan ennen kuin Juha sammui aivan tyystin. Nina jaksoi vielä päivittää Facebook-statuksensa ennen nukahtamistaan.

Yksi ajatus koskien aihetta “ESP-HEL-CDG-JFK-NYC”

Kommentointi on suljettu.