Shoppailua tai sitten ei

Julkaistu Kategoriat New York 2014Avainsanat ,

Nina oli jo touhunnut itsensä valmiiksi päivän shoppailukierrokselle, kun Juha vasta heräili. Supershopparin kadottua omille teilleen, Juha kirjoitteli edellispäivän matkastoorin ennen kuin lähti itse kaupungille.

Nina vietti alkupäivän Lord & Taylorilla, joka oli tullut tutuksi Muodin Huipulle (Project Runway) tv-sarjasta. Kilpailevien designareiden mentorina toimiva Tim Gunn sanoo siinä aina: ”Use the Lord & Taylor accessory wall wisely!”. Itse saikin valita, koska flegmaattisilta myyjättäriltä ei herunut apua.

Juhan fiilisteli ensin Times Squaren alueen katuvilinää. Aikansa haahuiltuaan hän käveli Macy’sille olettaen Ninan olevan siellä. Soittamalla selvisi, että Nina oli mennyt purkamaan ensimmäistä lastiaan hotellille eikä ollut edes vielä ehtinyt Macy’sille saakka.

Nina jatkoi shoppauskierrostaan ja Juha meni elokuviin katsomaan Johnny Deppin uusimman rainan Transcendence oikein IMAX-teatterissa. Leffan ja shoppailun jälkeen palasimme hotellille valitsemaan illallisravintolaa.

Valintamme oli ”don’t tell mama” 46-kadulla, jonka tarjonta vaikutti nettisivun menun perusteella herkulliselta. Varasimme pöydän varmuuden vuoksi puhelimitse. Kävelimme ravintolalle Times Squaren kautta, jotta Ninakin näkisi sen vilskeen.

Ravintola vaikutti mukavalta vaikka ensimmäistä päivää töissä ollut herttainen tarjoilijattaremme ei ollut aivan tehtäviensä tasalla. Yllättävä haaste syntyi, kun Ninalle ei meinannut löytyä mitään soveltuvia pääruoan lisukkeita, koska ne oli ennalta valmiiksi sekoitettuja sisältäen hänelle sopimattomia ruoka-aineita.

Muutenkin sapuskat olivat heikkoa keskitasoa, joten paikka ei todellakaan kelpaa suosituslistallemme. Palailimme hotellille hyytävän viileässä säässä ihastellen monivärisesti valaistujen pilvenpiirtäjien loistetta.

4 kommenttia artikkeliin ”Shoppailua tai sitten ei”

  1. Hienoja kuvia jälleen, teillä on tosi hyvät kamerat. En tarkoita, että kuvien kertoma olisi vain kameran ansio, vaan vaikka kuvia suurentaa ei tule rakeisuutta. Kiitos taas kertomuksesta.

  2. Olisiko Ninalla ollut edessään paikallinen kaalikääryle?

  3. Kumpikos teistä meni karuselliin Nina vai Juha? Mitkä valkokukkaiset puut kukkivat jo nyt?
    Eero

    1. Karusellikuvaa otettaessa Nina oli jo shoppailemassa ja itse en kehdannut… Koristepäärynäpuut ovat kukassa.

Kommentointi on suljettu.