Aamu oli hieman edellistä pilvisempi, mutta aurinko pilkisteli lupaavasti ja lämpötila oli jopa edellispäivää korkeampi. Testasimme hotellin yhteydessä olevan japanilaistyylisen Koi-ravintolan aamiaisen, joka oli aivan länsimainen tarjonnaltaan.
Itse asiassa aamiaisen lista oli aivan sama kuin se, jonka mukaan olimme tilanneet aamiaisen huoneeseemme edellisaamuksi. Nina valitsi irlantilaista kaurapuuroa ja hedelmiä. Juha jatkoi tutulla kananmunia, pekonia ja perunoita -linjalla.
Hienosta säästä johtuen päätimme lähteä lautta-ajelulle Staten Islandille. Päästäksemme Manhattanin eteläkärjessä sijaitsevaan South Ferry -satamaan kävelimme ensin Broadwayn ja 42-kadun metroasemalle. Pienen lippuautomaatilla sähellyksen ja automaatille jonottavan pariskunnan kanssa tehdyn rahanvaihto-operaation jälkeen meillä oli metrokortti.
Päästessämme laiturille linjan 1 junan ovet sulkeutuivat juuri. Ilmeisesti joku oli kuitenkin ollut ovien välissä jossain päin junaa, koska ovet aukesivat uudelleen. Juha käytti tilaisuutta hyväkseen ja piti ovia sen verran väkisin auki, että ehdimme kyytiin.
South Ferryn metroasema on niin pieni, että vain viisi vaunua mahtuu laiturin kohdalle. Metrossa kuulutettiin pari kertaa, että South Ferryyn menevien pitää olla viidessä ensimmäisessä vaunussa. Muuten hyvä, mutta oli mahdoton tietää mihin vaunuun olimme loikanneet. Pari pysäkkiä ennen South Ferryä tuli metrotyöntekijä vaunun ovelle ja kehotti vaihtamaan vaunua, jos halusi pois South Ferryssä. Muiden turistien tavoin hölkkäsimme muutaman vaununmitan eteenpäin ja astuimme takaisin junaan.
Perillä nousimme katutasoon ja katselimme hetken Battery Parkin hyörinää muistellen kuinka viimeksi käydessämme palelimme. Menimme sisälle Staten Island Ferry -terminaaliin ja huojennustauon jälkeen ehdimme parahiksi mukaan seuraavalle lautalle. Lauttakyyti on hämmästyttävästi ilmainen.
Vanhojen elokuvien kuvauksesta poiketen lautalla ei ole avokantta. Ainoastaan lautan päässä olevat sisääntulo-ovet olivat auki siten, että parveilevat turistit pääsivät suojakaiteen viereen ottamaan kuvia loittonevasta Manhattanista. Alakannella oli myös raollaan olevia ikkunoita, joiden aukoista sai otettua kuvia. Lautan kuulutukset huvittivat meitä suuresti. Metallinen ja täysin käsittämätön naisääni oli kuin aikuisten puhetta Jaska Jokusen piirretyistä: ”Wuaa wua wa ua wuua thank you wa wua wa.”
Staten Islandin päässä kysyimme portinvartijalta lähtisikö sama lautta heti takaisin. Vastaus oli myönteinen, mutta takaisin kyytiin piti kiertää terminaalin kautta – oikeasti. Tallustelimme kiltisti pingviiniaskellusta ruuhkan mukana takaisin samalle lautalle, joka lähtikin nopeasti paluumatkalle tönittyään ensin laituria reunustavia puuparruja.
Palattuamme takaisin Manhattanille oli kofeiinin määrä veressä valunut vaarallisen alas. Aamulla lähes juomatta jäänyt kuravesi oli jo poistunut elimistöstä. Pidimme kahvi- ja sipsitauon pienessä Dough Re Mi -kuppilassa.
Kävelykierros jatkui vanhalle tullikamarille. Meitä ei kiinnostanut siellä sijaitseva intiaanimuseo vaan talon upea arkkitehtuuri ja sisäpuolella seinämaalauksin koristeltu atrium. Seuraavaksi pyrimme vanhan postitalon upeaan pääaulaan, mutta se oli suljettu remontin takia.
Juhan ravintolalistalla ei ollut ensimmäistäkään täppää Manhattanin eteläkärjessä, joten päätimme lounastaa valiten paikan näköalan mukaan. Suuntasimme Pier 17 -laiturialueelle vain havaitaksemme perillä senkin olevan remontissa. Istahdimme hetkeksi ja surffasimme Juhan puhelimen Yelp-sovelluksella (jenkkien eat.fi) etsien lähistöltä kehuttuja ravintoloita.
Korttelin päästä löytyi Fresh Salt -niminen kuppila, jonka arvostelut olivat hyviä. Saimme siellä heti vapaan pöydän. Välipalapainotteinen lista näytti ensin soveltuvan todella heikosti Ninan ruokavalioon, mutta kalkkunasalaatti muokattiin hänelle sopivaksi. Juha tilasi lihamurekevoileivän. Pikaruokalaksi paikkaa ei voi haukkua, mutta tarjonta oli maukasta.
Jatkoimme kävellen Brooklyn Bridgen alitse pohjoiseen ja kuljimme Chinatownin halki Canal Streetille. Pistäydyimme kahvilla todella mukavassa TJ’s kuppilassa, jonka selvästi kahvinsa tuntevan baristatytön kanssa juteltuamme valitsimme meille kupposet etiopialaista. Vaikka kahvi oli kotimaansa tyylin mukaisesti mietoa, niin ne olivat toistaiseksi reissun parhaat kahvit.
Jatkoimme Canal Streetin vilinässä kaupustelijoita väistellen, kunnes kurvasimme Greenelle kohti pohjoista. Bongailimme muutaman arkkitehtonisesti mielenkiintoisen kohteen alueelta, jonka jälkeen kävimme tutussa Dean & Deluca delissä. Taivastelimme maukkaan näköistä tarjontaa jonkin aikaa.
Kello kävi jo illallisaikaa, joten kaivoimme Juhan ravintolalistan jälleen esille. Valitsimme kohteeksemme toisen avenuen ja seitsemännen kadun kulmaa lähellä olevan Via della Pacen. Kävellessämme ravintolalle fiilistelimme Boweryn ja East Villagen rentoa ilmapiiriä.
Ravintolaan saapuessamme meitä onnisti jälleen ja vapaa pöytä löytyi heti. Italiaksi meitä tervehtinyt nuori hovimestari noteerasi heti Juhan päällä olleen Fernet Branca -paidan. Juhan kerrottua, ettei ole meistä se italiaa osaava, kaveri vaihtoi muutaman lauseen Ninan kanssa italiaksi.
Melkein heti saatuamme ruokalistat rämähti ravintolassa musiikki soimaan melkoisella volyymillä. Rauhankatu (= Via della Pace) ei todellakaan ollut nimensä veroinen. Tilausta tehdessämme pyysimme hieman hiljentämään voimakkuutta ja hetken kuluttua äänenvoimakkuus putosikin siedettävälle tasolla mahdollistaen muillekin keskustelun huutamatta.
Tilaamamme tonnikalapihvit olivat todella hyviä ja hinta/laatusuhde aivan erinomainen. Päätimme jättää jälkiruoat väliin. Poistuessamme nuori hovi pysäytti meidät ovelle ja pääsimme ulos vasta nautittuamme hänen tarjoamansa hyvänmakuiset yrttiliköörisnapsit. Nappasimme taksin lennosta toisella avenuella ja rempova kyyti toi meidät hotellille viettämään loppuiltaa.
