Kauppahalli ja Baixa

Julkaistu Kategoriat Portugali 2016Avainsanat ,

Heräsimme kohtuullisen aikaisin, koska halusimme ehtiä nähdä Mercado da Ribeiran markkinatarjontaa. Kauppahallin ravintolat ovat auki pitempään, mutta tuoretuotteiden markkinat vain aamuviidestä kahteen iltapäivällä.

Osuimme kansalliskaartin pääovelle juuri vahdinvaihdon aikaan. Komeissa asuissa olevien vartioiden amatöörimäinen ote muodolliseen seremoniaan huvitti Juhaa suuresti. Harjoitus toki tekee mestarin ja sitä nämä kaverit todella tarvitsivat.

 

Kauppahalli on aivan Cais do Sodren aseman vieressä. Päätimme kävellä, koska olimme menossa alamäkeen ja reitti kulkisi meille uusia katuja. Päivä oli jälleen aurinkoinen, muttei niin läkähdyttävän kuuma kuin alkuviikosta.

Käyskentelimme kauppahallissa katsellen tarjontaa ja totesimme kuinka paljon köyhemmältä se näytti verraten kevään Rooman reissun asunnon lähellä olleen kauppahallin vastaavaan. Kauppahallin ravintolapuoli vastaavasti ei näyttänyt lainkaan köyhältä. Kaikki tuntui uudehkolta ja hyvin järjestetyltä.

Kiertelimme tutustumassa hallin kojuihin, joista suurin osa tarjosi ruokaa. Oli jopa yksi, joka tarjosi ainoastaan säilykkeitä – enimmäkseen sardiineja. Ostimme pienen maton ”Portugalilaista elämää” -nimisestä myymälästä.

Lounasaikaan halli täyttyi todella nopeasti turisteista sekä oletettavasti lähistöllä työskentelevistä. Tutkiskeltuamme lounasvaihtoehtoja päädyimme jonottamaan kuuden pukumiehen taakse All About Chicken -kojulle, koska sen lista oli selkeä ja oletimme paikallisten lounastajien tietävän parhaat paikat.

Valinta oli oikea. Grillattu kana ei ollut mitään tehokasvatettua broileria vaan oikeaa kanaa ja erittäin herkullista. Nautimme espressot hallin keskellä olevasta kahvilasta ja Nina maistoi vielä paria jäätelötäytteistä konvehtia läheisestä kojusta.

Lähdimme hallista kohti Baixaa poiketen matkalla muutamassa hauskassa krääsäkaupassa. Meille ei edelleenkään oikein auennut sardiiniaiheisten tuotteiden merkitys. Se on ylivoimaisesti eniten tarjottu muistoesine eri materiaaleissa – yleisimmin posliinisena. Näimmepä jopa sardiinin muotoisen lehtisen sardiinireseptejä.

Rua Augustalla Nina osti itselleen pienen värikkään matkalaukun, jota hän oli ihastellut saman merkin liikkeessä Portossa. Juha oli toki samaa mieltä laukun kätevyydestä ja tarpeellisuudesta varsinkin, jotta saisimme kaikki ostoksemme kulkemaan kotiin.

Kävimme jäätelöllä Amorinossa ja katselimme hetken nuorisojärjestön tyttöjen lauluesitystä ennen vedenhakukeikkaa kaaoskauppaan ja paluuta asunnolle. Nina järjesteli ja pakkasi tavaroitamme Juhan pysyessä poissa jaloista katsellen stand-up-komiikkaa youtubesta.

 

2 kommenttia artikkeliin ”Kauppahalli ja Baixa”

  1. Nuo etelän kauppahallit ovat todella halleja, eikä mitään tuoreruoka- ja soppalokeroita kuten eteläsatamassa. Tuo kalustus ruokapuolella näyttää ihan toimivalta, hae ruoka kioskilta, etsi paikka ja syö.
    Tyttöjen puku siinä lämpötilassa säälitti.

  2. Kauppahallit ovat aina kiinnostavia kohteita. Selasin muuten Lissabonkuva-albumiani. Kyllä me kiipesimme Sintrassa maurilaisen linnakkeen huipulle. Täytyhän sitä harrastaa liikuntaa.

Kommentointi on suljettu.