Aurinko paistoi jälleen pilvettömältä taivaalta, mutta jopa selvästi aiempia päiviä kuumemmin. Kävelimme läheiselle Carmon aukiolle ja onnistuimme poimimaan lennosta taksin samantien.
Annoimme osoitteeksi Campo de Santa Clara, johon edessämme olevien autojen liikkeelle lähtöä odottava iäkäs kuski ei reagoinut mitenkään. Tarkensimme vielä sanomalla ”Feira da Ladra”, joka ei tuonut sen kummempaa reaktiota. Vasta alkaessamme kysyä englanniksi oliko hän ymmärtänyt, tuli vastauksena ärsyyntynyt ”Si si”.
Kohteemme Feira da Ladra eli varkaiden markkinat on Lissabonin kuuluisin kirpputori. Se on auki tiistaisin aamupäivän ja lauantaisin koko päivän. Taksi toi meidät kapealle ja silti kaksisuuntaiselle kujalle, jossa astuimme ulos suoraan kirpputorin ihmismassaan.
Myyntialue kattaa parin korttelin matkan kahdella kapealla kadulla, jotka laskeutuvat alamäkeen. Lissabonissa ei ole tasaista kuin Baixassa ja rannan tuntumassa. Kirpputorilla oli siistejä artesaanipöytiä ja jotkut kadunvarren kaupat olivat nostaneet tavaroitaan pöydälle kadunreunaan asiakkaita houkuttelemaan.
Niiden lisäksi oli enimmäkseen tavallisten ihmisten tuomia tavaroita kullakin myyjällä vaihtelevassa määrin. Kadulle oli levitetty lakana ja sen päälle kerätty komeroista se mistä haluttiin eroon. Joillakin oli jopa omat pöydät, jotka olisi todennäköisesti myös saanut ostettua.
Tarjolla oli toki myös azulejo-kaakeleita. Osa oli selvästi halpiskopiota, mutta muutamassa myyntipisteessä oli tarjolla tuhoutuneista tai puretuista taloista jääneitä aitoja eri ikäisiä kaakeleita. Yhdellä myyjällä näimme englanniksi ohjeen, jossa sanottiin aitojen myynnin olevan laitonta ilman mahdollisuutta antaa mukaan aitoustodistus. Jos viisitoista senttiä kanttiinsa oleva kaakelinpala maksaa sata euroa, niin sen on paras ollakin 1300-luvulta.
Päivä oli aivan valtavan kuuma. Pidimme mehutauon pienessä kuppilassa, jonka varjoisat sisätilat tarjosivat hetken helpotuksen.
Katseltuamme aikamme ylemmän korttelin alueella olevaa tarjontaa, päätimme käydä kurkkaamassa viereisen Igreja de São Vicente de Fora -luostarikirkon. Sen paikalla on ehtinyt olla erityylisiä luostareita jo 1100-luvun puolivälistä. Nykyinen manerismi-tyylinen kirkko on rakennettu 1500-luvun loppupuolelta alkaen ja luostarin barokki-tyyli on 1700-luvulta.
Kirkon jälkeen kävimme luostarin puolella, jonka pantheoniin on haudattu Bragança-sukuun kuuluneet hallitsijat. Luostarissa oli todella vähän kävijöitä ja mukavan viileää. Patheonin komeimmat sargofagit kuuluvat kuningas Carlos ensimmäiselle ja prinssi Luis Filipelle, jotka salamurhattiin 1908.
Palasimme helteeseen ja laskeuduimme markkina-alueen läpi Santa Apolónian satamaan, johon oli kiinnitettynä vuoden 2016 Tall Ships Race aluksia. Lounasaika oli jo päättymässä, joten valitsimme ensimmäisen kohdallemme osuneen ravintolan. Tarjoilijoiden kiireisestä elehtimisestä huolimatta kyseessä ei ollut mikään pikaruokala. Salaattia ja omelettia sai odotella yli puoli tuntia.
Satama-alueen portilla vapaaehtoistyöntekijät jakoivat ohjelehtisiä siitä miten selvitä polttavassa kuumuudessa. Kävelimme jonkin aikaa laiturilla ihastellen mahtavia purjealuksia, kunnes kuumuus alkoi käydä tosissaan päälle. Poistuimme satamasta lähikatujen varjoihin ja hengähdimme hetken mukavan viileässä artesaanikaupassa.
Kävelimme aurinkoa väistellen tuttuun kuppilaan Rua Augustalle. Cafetaria São Nicolaun banana split maistui edelleen todella hyvälle, joskin helle ehti tehdä jäätelöstä keittoa annoksen loppua kohden. Kävimme vielä yllättävän rauhallisessa Pingo Docessa hakemassa täydennyksiä asunnolle.
Hei taas! Kyllä onnistutte olemaan raikkaan näköisiä kuumuudesta huolimatta.
Nuo mahtavat laivat näimme, kun purjehtivat Turusta pois kohti seuraavaa määränpäätä. Oli mahtava näky.
Meillä on mukana Suomesta apteekista ostettua Floridral Baby -nimistä taikajuomaajauhetta. 😀 Se on pakattu annospusseihin ja veteen sekoittamalla siitä tulee nestetasapainon tukemiseen tarkoitettu glukoosi-elektrolyyttiliuos. Aivan ehdoton apu tässä kuumuudessa!