Pidimme välipäivän turismista löhöillen asunnolla ilmastoinnista nauttien. Illalla lähdimme mutkan kautta etsiskelemään kivaa ravintolaa.
Mutka tarkoitti pistäytymistä Rua do Carmon ostoskadulla. Siellä on yhden oven levyinen legendaarinen käsinekauppa nimeltään Luvaria Ulisses. Myyjärouva kysyy mitä väriä saisi olla ja pyytää laittamaan käden kapealle myyntitiskille. Yhden vilkaisun jälkeen hän hakee takahuoneesta laatikollisen hansikkaita.
Pääväriltään pyydetyn mukaisista käsineistä valitaan ne, joita halutaan kokeilla. Rouva avaa hansikkaan sormiosat puupihdeillä sisältäpäin ja tupsauttelee hansikkaan sisään talkkia. Asiakas laittaa kyynärpään pienelle tyynylle tiskillä käsi ylöspäin kuin viitatessa ja kämmen omia kasvoja kohti. Rouva vetää hansikkaan asiakkaan käteen ja se sopii siihen kuin – noh – hanska.
Virheetöntä lampaannahkaa olevat käsinsaumoitetut hansikkaat olivat todella miellyttävät ja laadukkaan näköiset. Juha osti yhdet vuorittomat ja yhdet kasmir-vuorilliset hansikkaat ja Nina yhdet kasmir-vuoratut. Ninan kohdalla päädyttiin puolikasta kokoa suurempaan ”oikeasta”, jotta sormille olisi paremmin tilaa kylmillä keleillä.
Käväistyämme vielä samalla kadulla olevassa sisustusliikkeessä jatkoimme etsimään useissa matkaoppaissa mainittua Casa do Alentejo -ravintolaa. Etsiminen olikin oikea sana, koska väistellessämme muiden ravintoloiden turhankin innokkaita sisäänheittäjiä, kävelimme ensin ohi ravintolan ovesta.
Suorittaessamme kujanjuoksua takaisinpäin huomasimme ravintolan nimen talon seinässä yhden oven yläpuolella. Ravintolalla ei ollut sisäänheittäjää eikä katuterassia. Oven sisäpuolella oli leveä portaikko ylöspäin. Yläpäässä oli hieno sisäpiha, jonka toisella reunalla oli kaksi kylttiä.
Vasen kyltti osoitti portaikkoon ja siinä luki ”Ravintola”. Oikea kyltti osoitti toiselle sisäpihalle ja siinä luki ”Taverna”. Tavernassa istuskeli muutamia pöytäkuntia nauttimassa nestemäistä illallista, joten suunnistimme portaita yläkertaan.
Yläkerta oli tyhjä. Siis ihmisistä eikä huonekalujakaan ollut paljoa. Yhdessä suuressa huoneessa oli katettuja pöytiä, mutta missään ei ollut ristin sielua. Juha kurkisti jopa keittiöönkin, jossa oli muutamia vateja ruokatarvikkeita pöydillä, muttei ketään missään.
Poistuimme haamuravintolasta ja jatkoimme toiseen ennalta valitsemaamme kohteeseen. Muutama päivä aiemmin palatessamme museoretkeltämme olimme bonganneet mukavan näköisen kalaravintolan Avenida da Liberdadella, joten suunnistimme sinne.
Ravintola Ribadouro on kauniissa kakunpalan muotoisessa rakennuksessa. Saimme pöydän ja ihmettelimme hetken ruokalistaa, jonka annoksista ei oikein löytynyt soveltuvaa. Merenelävistä oli vain kilohinnat. Ystävällinen tarjoilija selitti kuinka äyriäismenu toimi ja päädyimme tilaamaan ensin lautasellisen erikokoisia katkarapuja ja sitten tiikerirapuja grillattuna.
Askartelimme ensin maukkaat katkaravut, joista pienimmätkin olivat pikkurillin kokoisia. Sitten pöytään tuotiin suuret grillatut tiikeriravut. Ne olivat aivan valtavan hyviä ja mielestämme jopa maukkaampia kuin hummeri. Päätimme loistavan illallisen Ninan sitruunajäätelöön ja Juhan suklaamousseen sekä espressoihin.
Kävellessämme takaisin asunnolle peräämme liimautui kolme nuorta miestä, jotka jutellen keskenään kävelivät hiukan turhan lähellä takanammme yrittämättä ohitsemme. Se sai meillä molemmilla hiukan niskakarvat pystyyn ja kuin samasta ajatuksesta pysähdyimme äkisti katsomaan näyteikkunaa, jossa ei ollut mitään mielenkiintoista. Pojat joutuivat kävelemään ohitsemme, mutta pysähtyivät kääntyen ympäri kuin arpomaan minne menisivät. Siinä vaiheessa katsoimme jo tiukasti heitä kohden jatkaen menosuuntaamme. Häkeltyneet kaverit häipyivät takaisin tulosuuntaamme.
Kävimme vielä kaaoskaupassa täydentämässä ruokavarojamme. Aurinko laski ollessamme kaupassa ja palasimme asunnolle ensimmäistä kertaa vilkkaan yöelämän sykkiessä ympärillämme.
Suomalainen ei halua, että joku on kahta metriä lähempänä, takana varsinkaan. Uskomatonta, että vielä löytyy näitä käsityönä tehtyjä käsineitä. Teidän tekstistänne
sain eilen virikkeen tehdä risottoa jättiravuista. Hyvää tuli kotikonsteinkin.
Se ensimmäinen ravintola oli todella upea, selvä ”ruokailu alkaa klo 21” paikka.
Pöytien välillä tilaa!
Olipa herkullisen näköinen illallinen.
Olimme loppujen lopuksi iloisia siitä, että se ensimmäinen ravintola oli autio ja kummitusmainen. Huomasitteko miten menu hohtaa kuvassa? Kuin suoraan kauhuelokuvasta. 😀