Lähtö Espoosta tapahtui aamuviideltä. Taksia kuskannut vanhempi rouvashenkilö ei vaivautunut nousemaan autosta. Juhan heitettyä kapsäkkimme farkku-Skodan takaluukkuun, rouva totesi: ”Ai teillä oli matkalaukkuja.” Sanottuamme kohteeksi lentokentän hän lähti Soukan kautta Kehä kolmoselle. Ihmetellessämme asiaa ääneen rouva väitti reitin olevan aivan saman mittainen kuin Kehä ykkösen kautta.
Meillä ei ollut kiire, joten annoimme rouvan valita reitin, mutta kerroimme selvästi tietävämme mitä taksi maksaa kotoamme kentälle. Rouva lupasi sammuttaa mittarin, jos sen kertymä ylittäisi ilmoittamamme summan. Sen hän joutui tekemäänkin reilun kymmenen minuuttia ennen saapumistamme perille.
Kentällä oli muitakin lomalle lähtijöitä reilusti, mutta silti turvatarkastukseen ei ollut oikeastaan lainkaan jonoa. Juha läpäisi jälleen ilman mitään kommenttia, mutta tuttuun tapaan Nina sai erikoiskohtelun. Tällä kertaa hänen kannettavan tietokoneensa näppäimistölle tehtiin vanutupolla pyyhkäisten testi räjähdysainejäämien havaitsemiseksi.
Savun hälvettyä – no ei sentään – pääsimme läpi tarkastuksen ja tutkiskelimme hetken myymälöiden tarjontaa. Nina löysi itselleen ballerinamaiset kengät, jotka taittuvat todella pieneen tilaan. Pidimme vielä paussin kuppilassa ennen portille siirtymistä.
Kone tuli aivan täyteen, mutta lähti silti vain hiukan myöhässä. Aikataulun mukaan kolmen ja puolen tunnin mittainen lento meni kuitenkin myötätuulessa alle kolmessa tunnissa. Laskeuduimme Roomaan kymmenisen minuuttia etuajassa hieman ennen aamukymmentä.
Ehdimme mukavasti junaan, joka kulkee suoraan kentältä pysähtymättä Rooman keskusasemalle. Juna hissuttelee kolmenkymmenen kilometrin matkan yhtä monessa minuutissa. Roma Termini on lievästi sanoen vilkkaampi kuin Helsingin päärautatieasema. Myös rynnäkkökiväärit valmiusasennossa käyskentelevät sotilaat ovat näky, johon ei ole Suomessa tottunut.
Soitimme sovitun ennakkopuhelun saapumisestamme majapaikkaamme. Metroon vievään tunneliin ei saanut mennä ostamatta ensin lippua. Asian absurdius paljastui tunnelin toisessa päässä, jonne olisi päässyt ostamaan lippunsa kiertämällä ulkokautta. Ajelimme A-linjaa Ottavianon asemalle, joka on lähimpänä aivan näköetäisyydellä Vatikaanimuseosta olevasta vuokrakämpästämme.
Booking.comissa kahdellakin nimellä esiintyvä CasaBlanca Apartments (B&B Near) on Via Santamauran varrella. Ovikellon soittoon vastattiin kysymällä ovipuhelimella nimiämme. Kaveri lupasi tulla avaamaan oven minuutissa. Hetken odottelun jälkeen siirryimme rappukäytävän puolelle sisääntulevan asukkaan perässä. Muutaman minuutin päästä saapui hissillä yläkerrasta reilun kolmekymppinen mies, joka esittäytyi Massimillianoksi eli tuttavallisesti Max.
Hän esitteli meille vilkkaalla tyylillään pohjakerroksessa sisäpihalle päin olevan asuntomme. Vaikka kerroimme, ettei tarvitsisi, niin hän myös haki meille vielä kartan ja halusi ehdottomasti merkitä siihen muutamia nähtävyyksiä. Nina ei hennonut sanoa, että meillä oli jo pitempi lista valmiina. Lähiseudun kauppojen sijaintivinkit otimme toki mielellämme vastaan.
Max ADHD olisi kovasti halunnut meidän maksavan kämpän käteisellä. Vaikka ymmärsimme toiveen niin jouduimme kieltäytymään, koska tilausvahvistuksen mukaan majoituksen voi maksaa kortilla ja emme olleet siksi varanneet riittävästi käteistä. Emme myöskään halunneet maksaa kyseisen summan nostokuluja ulkomaisella automaatilla. Vaikka maksu kortilla onnistui ongelmitta, niin kaupunkiveron Max halusi ehdottomasti käteisenä.
Saatuamme homman selväksi isännän kanssa tutustuimme keittiön varustukseen. Koska aioimme käyttää keittiötä vain aamu- ja iltapalojen tekemiseen, niin kehnossa kunnossa olevat astiat eivät meitä pahemmin haitanneet. Päätimme kuitenkin hankkia pari tarviketta oleskeluamme varten. Aurinkoisen päivän lämpötila oli reilusti yli kymmenen asteen, joten Juha lähti ostoksille T-paidassa ja Ninakin ilman takkia.
Aivan muutaman kymmenen metrin päässä rapustamme oleva kauppahalli oli vielä avoinna. Ainakin kahden Hakaniemen hallin kokoisessa tilassa kävi melkoinen kuhina. Ostimme aivan loistavan hyvää kinkkua, josta meille tarjoili maistiaiset mukavan ilmeikäs ja hauska kauppias. Kierreltyämme hallia pitkin ja poikin meille oli kertynyt myös juustoja, kananmunia, hedelmiä ja marjoja sekä Juhalle kokoelma sämpylöitä. Monipuolisen tarjonnan ruokakojujen keskellä oli hämmästykseksemme myös kampaamokoju.
Veimme kassit kämpille ja palasimme muutaman askeleen päässä olevaan ravintolaan, jossa nautimme lounaan. Ninan saltimbocca sekä Juhan lihapullat olivat aivan kelvollisia ja molempien lisukkeeksi tilaamat paistetut perunat erittäin maukkaita. Juha nautti myös vartin talon punaviiniä palanpainikkeeksi.
Toisen kauppareissumme kohdistimme tavalliseen markettiin, koska kauppahallista emme löytäneet kaikkea tarvittavaa. Lähikadulla oleva Todis muistutti kotoista Alepaa, mutta löysimme melkein kaiken. Italialaiset eivät tunne juustohöylää lainkaan. Sen verran ankea Todis oli kuitenkin, että kävimme vielä katsastamassa viereisellä kadulla olevan Metan. Se olikin huomattavasti siistimpi ja auki joka päivä, joten päätimme suosia sitä jatkossa kauppahallin lisäksi.
Ninan kotiutuminen vaati pientä järjestely- ja siivousurakkaa, jonka jälkeen hän keskittyi tekemään kohdemerkintöjä jo kotimaasta hankittuun Rooman karttaan. Juha kirjoitteli ensimmäisen matkapäivän tunnelmia viettäessämme rauhallista iltaa asunnossamme.
Hei! Maailmamme avartui taas! Vihdoinkin. Teillä kävi hyvä tuuri ruokahankintoja
ajatellen. Että Nina ilman takkia, ettei mennyt liioitteluksi.