Kirkkoja ja kuoppia

Kävimme aamulla kauppahallissa ennen lähtöä päivän kierrokselle. Pilvinen päivä oli navakasta pohjoistuulesta johtuen edellisiä selvästi viileämpi. Kauppareissun jälkeen ajelimme bussilla 492 Corso del Rinascimentolle lähelle Piazza Navonaa. Kevyt sade vihmoi astuessamme ulos bussista.

Ensimmäinen kohteemme oli Chiesa di Sant’Ivo alla Sapienza, joka on roomalaisen barokin mestariteos. Kiersimme tavallisen näköistä tiilirakenteista korttelia, johon kirkko oli merkitty karttaan, ennen kuin Nina huomasi kirkon tornin törröttävän korttelin keskeltä. Kysyimme passipoliisilta neuvoa mistä rakennukseen pääsisi sisälle. Hänen neuvonsa mukaisesti kiersimme toista kautta korttelin ympäri portille, joka oli täsmälleen kadun vastakkaisella puolella siitä missä olimme nousseet bussista.

Korttelikierros osoittautui turhaksi, koska sisäpihalla oleva kirkon ovi oli kiinni. Se liittyi oletettavasti rakennustelineisiin, jotka reunustivat kirkon pihanpuoleista julkisivua ja tornia. Seuraavana ohjelmanumerona nautimme erittäin hyvänmakuiset kahvit läheisessä Sant’Eustachio Il Caffè -kuppilassa, joka on kuuluisa itse paahtamastaan kahvista keitettynä ikivanhan akveduktin veteen.

Seuraava kirkon tiesimme olevan varmasti auki, jos ei muuten niin katosta pääsisi sisälle. Yksi Rooman kuuluisimmista nähtävyyksistä on keisari Hadrianuksen aikana valmistunut Pantheon. Reikä katossa ei haitannut, koska sade oli jo loppunut. Kiersimme iglun käyden myös edellispäivänä paljon puhutun Raphaelin haudalla.

Aivan ”nurkan” takana Pantheonista on Basilica di Santa Maria sopra Minerva. Se on yksi dominikaaniveljeskunnan keskeisimmistä kirkoista. Kirkon edustalla seisoo Berninin ideoima norsu, jolla on obeliski selässään. Kirkon renesanssityylinen fasadi huijaa, sillä sisätiloiltaan kyseessä on Rooman ainoa goottilaisen kirkko.

Poistuttuamme kirkosta olikin jo sopivasti lounasaika. Kävelimme muutaman korttelin matkan Via dei Giubbonarille, jossa on myös gluteenittomia ruokia tarjoileva Voglia di Pizza. Matkalla ravintolaan ohitimme Area Sacra dell’Argentinan, jossa on 1920-luvulla löydettyjen Rooman vanhimpien temppelien rauniot. Tunnistamisen teki Nina vasta illalla matkakertomusta kirjoitettaessa. Päivällä se oli meille vain kuoppa, jossa törrötti pylväiden pätkiä.

Aloitimme lounaan suppli-palleroilla. Friteeratty risottopallo on tyypillinen roomalaisen keittiön välipala. Pääruoaksi Nina valitsi gluteenittoman pizzan, jossa oli ilmakuivattua kinkkua, rukolaa ja parmesaania. Juha otti normaalin tonnikalaa ja sipulia sisältävän pizzan. Ninan pizzan pohja oli sen verran kova, että sen sahaaminen kävi työstä. Maku oli kuitenkin kohdallaan. Juhan pizza oli kaikilta osin aivan täydellisen hyvää.

Palasimme takaisinpäin kohteenamme Chiesa del Santissimo Nome di Gesù all’Argentina – tuttavallisemmin Chiesa del Gesù, joka on jesuiittojen äitikirkko. Kirkko on renesanssia seurannutta ja barokkia edeltänyttä 1500-luvun loppupuolen maneristista tyyliä, joka näkyy erityisesti sisätilan ylitsevuotavana koristeluna. Jesuiittojen ajama vastauskonpuhdistus julisti koristeellisuudella katolisen kirkon ylivertaisuutta toivottaen protestantit ja muut vääräuskoiset suoraan helv…

Kirkon kyljessä olevassa rakennuksessa on Pyhän Ignatius Loyolan entinen asunto. Sinne johtavista käytävistä yhden on maalannut freskoilla jesuiittamunkki ja taiteilija Andrea Pozzo. Freskojen erikoisuus on silmää huijaavan perspektiivin käyttö, joka luo sileälle pinnalle illuusion kolmiulotteisuudesta. Tietystä kohdasta katsottaessa täysin sileäkattoisessa käytävässä näyttää olevan veistoksin koristeltuja kaaria ja ulokkeita. Tämä nähtävyys pitää tietää, koska sinne ei taatusti eksy. Mekin kysyimme neuvoa kahdesti ja sittenkin meinasi usko loppua ennen kuin oikea käytävä löytyi rakennuksen toisesta kerroksesta.

Parin korttelin verran länteenpäin on Monumento Nazionale a Vittorio Emanuele II eli ”isänmaan alttari”. Se on kuin Rooman Finlandia-talo eli valkoisesta marmorista tehty ja täysin ympäristöönsä sopimaton arkkitehtuurihirviö. Vuonna 1925 valmistunut kunniamerkki yhdistyneen Italian ensimmäiselle kuninkaalle on paikallistenkin mielestä särö ikuisen kaupungin harmoniassa.

Nousimme rakennushirviön takana olevalle Capitolino-kukkulalle Michelangelon suunnittelemaa cordonata-portaikkoa. Kurkistimme kukkulalta sen takana olevaan toiseen kuoppaan, jossa on pylväitä. Se on roomalaisaikaisen Rooman keskus eli Forum Romanum. Laskeuduttuamme kukkulalta näimme lisää kuoppia. Ne näyttivät jatkuvan Colosseumin suuntaan. Kuopat ja pylväidenpätkät menevät hiukan ohi meistä kummankaan kiinnostuksen kohteista, joten loogisesti suunnistimme Corson ostoskadulle.

Shoppailukaan ei napannut, joten käänyimme Piazza Colonnan kohdalta länteen. Kuljimme hämärtyvässä illassa Palazzo Montecitorion eli Italian parlamentin edustajainhuoneen editse Via degli Uffici del Vicariolle, jossa on vuonna 1900 perustettu gelateria Giolitti. Istahdimme pöytään silläkin uhalla, että tarjoiltuna kahvi ja jäätelö olisivat huomattavasti jonottamalla saatua kalliimpaa. Jäätelöt olivat toki melko arvokkaita, mutta täällä kahvi oli vain neljä kertaa kalliimpaa kuin kauppahallissa. Sen lisäksi se oli jopa kuumaa ja ihan kelvollista.

Kahvitaukomme aikana oli ilta pimentynyt ja kävellessämme kohti Piazza Navonaa huomasimme virran loppuvan meiltäkin. Nappasimme lähitolpalta taksin. Matkalla asunnolle ihailimme huomattavasti suomalaisesta poikkeavaa ja toimivaa ruuhkaisan liikenteen käyttäytymistä. Kaistat ovat vain ehdotuksia ja kukaan ei soita torvea, kun kaksi jonoa kääntyy rinnakkain ahtautuen kadulle, jonne mahtuu vain yhden auton leveydeltä. Skootteristit pujottelevat jokaisesta rakosesta ja pääsevät heti jonoon mukaan, jos tila ei riitä ohittamiseen.