Uusi päivä, vanhat kujat

Julkaistu Kategoriat Rooma 2019Avainsanat ,

Maanantai valkeni aurinkoisena ja tällä kertaa ennusteen mukaan päivä myös pysyisi sellaisena. Vietimme laiskan aamupäivän asunnolla ja lähdimme sitten kohti Espanjalaisia Portaita.

Kävelimme vanhoja, mutta meille uusia kujia itäänpäin. Ohitimme Piazza Navonan sen pohjoispuolelta. Päätimme nauttia lounaan ravintola Margheritassa, koska sen asiakaskunta näytti suurelta osin paikallisilta toimistovirkailijoilta. Oletimme lähialueen yritysten työntekijöiden tietävän missä saa hyvää ruokaa kohtuuhinnoin. Valinta osoittautui oikeaksi. Ninan kreikkalainen salaatti ja Juhan hampurilainen olivat erinomaisia.

Jälkiruokana oli jäätelöannokset San Crispinon jäätelöbaarista, jonka jälkeen kävimme nappaamassa espressot Caffè de Tazza D’Orossa. Jatkoimme pikkukujia ohi Camera dei deputatin eli edustajainhuoneen. Pistäydyimme Galleria Alberto Sordin upeassa kauppagalleriassa. Nina shoppasi itselleen hienon kaulahuivin Massimo Duttilta.

Piazza di Spagnalla (Espanjalainen aukio) oli täysi hulina päällä. Lukemattomia eri kansallisuuksia edustavat turistit parveilivat nauttimassa upean lämpimästä päivästä yhdessä Rooman tunnetuimmista nähtävyyksistä. Sinänsä huvittavaa kuinka kaupungissa, joka pursuaa historiaa, arkkitehtuuria ja upeasti koristeltuja kirkkoja, on yksi portaikko saavuttanut ihan legendaarisen maineen.

Edellisellä kerralla Roomassa käydessämme portaat olivat remontin takia suljettu, joten pitihän sitä käydä katsomassa mitä taikaa niissä olisi. Ensin kuitenkin halusimme toisenlaisen elämyksen. Kävimme viereisessä Babington’s Tea Rooms -kuppilassa nauttimassa teetä ja atmosfääriä. Tiesimme jo ennalta sen olevan törkeän kallista hupia, joten reilusti yli kympin maksava pikku kannu teetä ei tullut yllätyksenä.

Teeskentelyn jälkeen kävimme istahtamassa hetken Espanjalaisilla portailla ennen kuin lähdimme palaamaan takaisin asuntoa kohti läpi tolkuttoman kalliita putiikkeja täynnä olevien lähikatujen. Via del Corsolla kuuntelimme hetken aikaa soolona karaokea vetävää laulajaa.

Espanjasta Corsoon

Kotimatkalla pistäydyimme hieman lähikauppaamme paremmin varustellussa elintarvikeliikkeessä poimimassa täydennyksiä. Päivä oli ollut todella rentouttava ja sää mitä parhain. Juhalla oli lämmin t-paidassakin – Nina ei toki vielä luopunut softshell-takistaan, mutta pärjäsi ilman lisävillapaitaa.