Aamu oli kiireetön, koska päivän etappi olisi lyhyt. Aamiaisen jälkeen hyvästelimme suloisen ujon emäntämme. Kuultuaan päivän ajosuuntamme, hän antoi vielä meille lehtisen Schwarzwaldin ja sen ympäristön mielenkiintoisista kohteista. Sää oli lähtiessämme upean aurinkoinen.
Ninan ehdotuksesta laitoimme GPS:n reitille ensimmäiseksi postitoimiston. Keräsimme isohkoon laatikkoon reissun aikana tekemämme hankinnat sekä hiukan pyykkiä. Laatikon kokoluokan saneli Juhan hankkima leveälierinen hattu, joka pehmustettiin huolellisesti ystävällisen postirouvan antamalla täytemateriaalilla. Postitimme laatikon kotiin ohjeistaen ”mitä hitaammin, sen parempi”. Pienessä kuljetuskapasiteetissa saamamme lisätila tuntui ruhtinaalliselta.
Heti postitoimiston jälkeen oli tie haluamaamme suuntaan varoittamatta suljettu. Juha pääsi testaamaan GPS:n Kiertotie-nappia. Uusi reitti kierrätti meidät vain muutaman kilometrin alkuperäistä suunnitelmaa kauempaa. Halusimme käydä katsomassa Freudenstadtin (”Ilon kaupunki”) keskusaukion, joka on kuulemma Saksan suurin historiallinen tori – mitä se sitten tarkoittaneekin.
Matkan varrella Nina bongaili ennätysmäärän haukkoja. Vaikka sää oli kirkas niin ilon kaupungin yllä oli yksittäinen tumma pilvi. Kiersimme jalkaisin todellakin reippaan kokoisen aukion ympäri pitäen kahvipaussin pienessä konditoriassa. Kierroksemme aikana taivas tummeni ja juuri ennen pyörälle saapumista hanat aukesivat. Vettä tuli antaumuksella, mutta saimme puettua sadevaatteet katoksen alla pahemmin kastumatta.
Olimme suunnitelleet kiertävämme ylimääräisen lenkin kartalla mielenkiintoisen syheröisen pikkutien kautta, mutta raju ukkoskuuro sai meidät jättämään sen väliin. Heti kaupungista poistuessamme oli tienvarressa kyltti osoittamassa sitä minkä takia olimme tulleet juuri tälle alueelle. Kyltissä luki: Schwarzwaldhochstraße. Tämä tie (suurimmalta osaltaan B500) kulkee korkealla vuoriston päällä tarjoten upeita näköaloja.
Ajoimme tietä B28 kohti risteystä, josta B500 lähtee. Vettä tuli antaumuksella ukkosen säestämänä ja hetken tuli rakeitakin, jotka iskivät kipeästi Juhan kädenselkiin ja sormiin. Tie alkoi nousta ylöspäin ja B500-tien risteykseen saapuessamme sade loppui. Ajelimme täysin kuivalla tiellä vuorten päällä katsellen miten synkkää oli taaksemme jääneissä laaksoissa.
Metsäinen maisema rajoittaa näkyvyyttä, mutta muutamista aukkopaikoista on melkoiset näköalat. Ajelimme nautinnollisen rauhallisesti, jotta kuskikin ehtisi ihailla maisemia. Päästimme kiireisemmät suosiolla ohi. Tällaisille teille tyypillisesti oli motoristeja enemmän kuin autoilijoita.
Olimme varanneet majoituksen Ottenhöfenin kylästä, joka on hiukan syrjässä päätiestä. Kurvattuamme pois B500:lta tie kapeni ja keskiviiva katosi. Upean syheröinen pikkutie roikkuu jyrkällä metsäisellä vuorenrinteellä. Nina huomasi, että puustoisissa kohdissa ei ole kaidetta alamäen puolella ja kaide on ainoastaan muutamien avointen pudotusten kohdalla. Kieltämättä puita on sen verran tiheässä, että putoamisvauhti ainakin hidastuisi.
Tie laskeutui serpentiininä laaksoon ja samalla alkoi jälleen sataa. Sade lienee täällä melko yleistä, koska matkan varrella oli kylä nimeltä Unterwasser (”Veden alla”). Sade taukosi sopivasti saapuessamme Hotel-Pension Breig Garnin pihalle, joten saimme purettua tavarat huoneeseemme kuivina. Välittömästi sisään päästyämme uusi kuuro rymäytti vettä runsaanlaisesti.
B&B-tyyppisessä hotellissa ei ole ravintolaa, joten meidän piti palata sään armoille ravinnon toivossa. Ajoimme kylän keskustaan ja kurvasimme siellä olevan isomman hotelli-ravintolan pihalle. Marssiessamme vettä valuvina sisälle, ravintolan emäntä totesi ystävällisesti hymyillen: ”huono ilma motoristille”. Luotimme sen tarkoittavan sympatiaa, koska emme usko saksalaisen mielenlaadun taipuvan ironiseen huumoriin.
Juuri saatuamme riisuttua litimärän sadekerroksen emäntä kertoi, että keittiö aukeaisi vasta kuudelta. Ninan kasvoille kohosi hetkeksi epätoivon ilme, kunnes hän löysi uudesta sanavarastostaan välipalaa tarkoittavan sanan ja kysyi varovaisen toiveikkaana: ”Vesper?” Rouvan myöntävä vastaus sai meidät istahtamaan pöytään helpottuneina.
Tilasimme molemmille välipalamenun reippaimman annoksen: ”erilaisia makkaroita ja juustoja sekä leipää”. Hetken päästä saapui kaksi kukkurallista puulautasellista makkarapaloja, kahta lajia kinkkua, niinikään kahta lajia juustoa, maksapasteijaa höystettynä salaatilla, tomaatilla, tuore- ja suolakurkulla sekä kananmunalla. Otimme vielä palanpainikkeeksi kahvit. Ruokailumme aikana sade taukosi ja aurinkokin tuli näkyville. Poistuessamme ravintolasta satoi toki jälleen.
Myöhäisen lounaan jälkeen etsimme ravintolan emännän neuvoman (kylän ainoan) ruokakaupan saadaksemme iltapalaksi hedelmiä. Pistäydyimme myös bongaamassamme leipomossa hakemassa pari pullaa. Päästyämme hotellille alkoi aurinko paistaa sateen lomasta kuin ilkkuen.
Vietimme iltaa todella kauniisti sisustetussa ja tilavassa huoneessamme. Surffasimme vuorotellen samanlaisen pistorasiaan kiinnitettävän härpäkkeen avulla kuin meillä oli ollut edellisessä hotellissakin. Breig Garni oli toistaiseksi nuukin vierailemamme hotelli. Jopa huoneessa olevassa vesipullossa oli hintalappu. Ninaa huvitti suuresti hotellin ”tarjoamat” shampoot; kaksi 6 ml Hair & body shampoo -näytepussia.
Hei! Olipa taas mukavaa päästä lukemaan matkakertomustanne. Jostain syystä saan auki v ain tämän 27.7 osion ja Visavuoren. Muissa nk. katkelmissa lukee Lue loppuun. Kun yritän avata tulee viesti, ettei löydy.
Hei taas! Nyt, luettuani koko tähänastisen matkakertomuksen, suosittelen, että
kerrotte tutuillenne minun olevan outo, tietokonetta tuntematon fossiili dinosaurusten
ja filosofien ajoilta. Odotan innolla lisää viestejä.
😀