Pikkutiekiintiö täyteen

Julkaistu Kategoriat Saksa 2011Avainsanat , ,

Satoi, kuinka muuten. Toisaalta se saattoi luvata hyvää, koska kokemamme perusteella sateiset aamut kirkastuisivat ja aurinkoisina päivinä alkaisi sataa kello kaksi. Ensimmäisen ja ainoan kerran reissullamme meiltä kysyttiin aamiaisella halusimmeko kananmunia paistettuna. Juha otti tarjouksen ilahtuneena vastaan ja sai maukkaan pekonilla höystetyn munakkaan.

Aamiaisen aikana taivas alkoi kirkastua. Ystävällinen isäntämme tarkisti sääennusteen ja kertoi kelin paranevan matkasuuntaamme päivän aikana. Tästä hotellista tuli yksi suosikkejamme, koska kaikki toimi ja tuntui, että asiakkaasta oikeasti huolehditaan. Vielä pakatessamme pyörää tuli isäntä tuomaan meille pienet makeat eväskarkit nätisti paketoituina.

Meillä olisi koko päivä aikaa ajaa parisataa kilometriä Travemünden satamaan, joten GPS sai ohjeet pysyä pois moottoriteiltä. Ajelimme todella tasaisen maaston läpi kohti pohjoista. Pidimme rauhallista vauhtia antaen liki samaan suuntaan vaeltavan harmaan pilvirintaman paeta edeltämme.

Tavoitimme kuitenkin pilvet ajeltuamme muutamia kymmeniä kilometrejä, joten päätimme pitää tauon eräässä kylässä, jossa bongasimme auki olevan kuppilan. Nina oli myös huomannut läheisen korumyymälän ja kävelimme sinne ensin. Korut olivat selvästikin uniikkitöitä ja Nina ihastui sinisen sävyjä loistavaan kaulanauhaan. Hän olisi mieluummin halunnut samankaltaisen rannerenkaan, mutta sellaista ei ollut saatavissa. Kaulakoru lähti mukaamme.

Koruliikkeessä vierailun aikana oli aurinko jälleen ajanut pilvet edeltämme, mutta takanamme näytti lähestyvän toinen harmaa pilvilautta, joten jatkoimme matkaa ilman kahvipaussia. Reittimme kulki läpi unisten kylien ja halkoi metsiä sekä peltoja ajoittain kilometrien pituisina viivasuorina osuuksina.

Pysähdyimme hiukan myöhästyneelle lounaalle ensimmäiseen pikkukaupunkiin, jota halkova päätie piti hereillä. Pysäytimme kookkaan gasthofin eteen pääkadun varteen. Ravintolan puolella näkyi vain yksi iäkäs seurue lounaalla ja hekin lopettelemassa. Istahdettuamme pöytään meni jonkin aikaa ennen kuin seurueen kanssa samaa ikäluokkaa oleva isäntä toi meille ruokalistat. Valitsimme kalkkunaa tuoreilla kanttarelleilla ja nuudeleilla.

Pikaruokalaksi paikkaa ei voi syyttää – sen verran kauan sai ruokaa odotella. Isäntä oli selvä poikkeus sääntöön saksalaisesta tehokkuudesta. Hän tohelsi edes takaisin saamatta paljonkaan aikaan. Ruoka oli reissumme selvästi heikoin esitys. Kalkkuna oli ihan kelvollista, mutta annoksen pari kanttarellia olivat olleet tuoreet silloin, kun ne oli purkitettu muiden pikkusienten kanssa. Nuudelit olivat tavallista perhospastaa. Koko sotkussa oli teollinen maku.

Päätimme nauttia jälkiruoat Hampurissa ja lisäsimme sen reittipisteeksi. Matka jatkui pikkuteitä, kunnes Elben rannalla pidetyllä jaloittelutauolla Nina kertoi pikkutiekiintiönsä täyttyneen tylsistä maisemista. Sallimme moottoritiet loppumatkalle sillä seurauksella, että juutuimme hetkeksi valtaisaan kaupungin sisäänmenoruuhkaan. Tietöiden takia kaksikaistainen ajoränni oli suurimman osan aikaa liian kapea splittaamiseen.

Sää oli muuttunut helteiseksi ja ruuhkan hälvettyä saimme hikoilla lisää keskustassa, jossa oli katuja suljettu jonkin meille tuntemattomaksi jääneen pippalon takia. Löysimme parkkipaikan kadun varresta, jossa kaikki autotkin jättivät pysäköintikiellon huomioimatta. Kävelimme kanavan varrelle lähelle keskusaukiota, jossa on meille ennestään tuttu Godiva Chocolatier -kahvila.

Onnistuimme saamaan pöydän täpötäyden kuppilan terassilta ja tilasimme jäätelöannokset sekä kupposet. Nautiskelimme kaikessa rauhassa katsellen ihmisvilinää ja kuunnellen jostain läheltä tulevaa klassista musiikkia. Kuuntelunautinnon pilasi hetkeksi katusoittaja, joka oli aivan hanurista – siis soitti hanuria. Kukaan kuppilan asiakkaista ei antanut hänelle kolikkoakaan ja kaveri poistui suivaantuneena marmattaen jotain itäeurooppalaista kieltä.

Hampurista suhautimme Lübeckiin moottoritietä. Kiertelimme hetken vanhaa keskustaa kävellen ja istahdimme sitten raatihuoneen kellarin ravintolan ulkopöytään. Tilasimme illalliseksi possumedaljonkeja kanttarellien kanssa, jotta meille jäisi myönteinen kokemus viimeisimmäksi saksalaisesta ruokakulttuurista. Ravintola lunasti odotuksemme ja ruoka oli erittäin maukasta. Nautittuamme vielä kupposet olikin sopiva aika jatkaa matkaa.

Lübeckistä Travemünden satamaan on vain lyhyt pyrähdys. GPS osasi tuoreen karttapäivityksen jäljiltä reitin, jota emme olleet ennen käyttäneet. Saksassa ei ole edes maksullisia moottoriteitä, joten kanavan alittavan tunnelin maksullisuus tuli meille yllätyksenä. Myöskään GPS ei tiennyt maksusta, koska Juhalla oli päällä maksutiekielto ja silti päädyimme tälle reitille. Itse kustannus oli mitätön, mutta pitipä Ninan kavuta kyydistä kaivamaan kolikkopussi takakontista ennen siirtymistä portille.

Satamassa ajoimme suoraan melko lyhyen jonon hännille. Check-in oli jo käynnissä, joten ehdimme vaihtaa vain muutaman sanan taaksemme pysähtyneen saksalaismotoristin kanssa tökkiessämme melko ripeästi etenevän jonon mukana. Kirjauduttuamme odottelimme hetken autojonossa ennen kuin aiemmilta reissuilta tuttu satamamies viittasi motoristit ajamaan jonojen ohi parkkiin aidan vierustalle.

Jutustelimme isolla BMW-matkapyörällä ajelevan saksalaismiehen kanssa, kunnes paikalle tuli hänelle mielenkiintoisempaa juttuseuraa maanmiestensä muodossa. Lähdimme käymään satamarakennuksessa, jossa ostimme karkkia evääksi ja pidimme juottotauon. Laivaan siirtyminen tapahtui hiukan ennen puoltayötä, jonka jälkeen olimmekin aivan valmiit unille.