Suurkaupungista korpeen

Julkaistu Kategoriat Saksa 2011Avainsanat ,

Hotellin aamiainen oli hiukan edellispäivää parempi johtuen liikematkalaisten saapumisesta viikon alkajaisiksi. Kahvi oli siis lämmintä. Pakkaillessamme kuulosti kolinan voimakkuuden perusteella kuin pienikokoinen kerrossiivooja olisi laittanut viereisen huoneen remonttiin.

Valmistautuessamme lähtöön parkkipaikalla kävi heti selväksi, että päivästä tulisi helteinen. GPS sai valita reitin vapaasti, koska lyhyelle etapillemme olisi tullut heti yli tunnin ero isoja teitä vältellen. Lisäksi olimme jo oppineet, että aikaeron sai todellisuudessa kertoa vähintään kahdella, johtuen pikkuteillä pitämästämme rauhallisesta tahdista. Pääsimmekin melko nopeasti moottoriteiden makuun ja vapaasta nopeudesta huolimatta ajoimme vain mukavaa matkavauhtia.

Jo noin 15 kilometriä ennen Marburgia saimme näkyviimme siellä olevan mahtavan linnakukkulan. Päätös tauon pitämisestä oli todella helppo. Ajoimme sisään kaupunkiin ja hetken kuluttua ajoimme ylös jyrkkää rinnettä nousevaa hädin tuskin yhden kaistan levyistä katua, joka teki useita tiukkoja 180-asteen mutkia. Yllätykseksemme saimme ajaa aivan linnan pihalle saakka. Se oli erittäin tervetullutta, koska emme olisi viitsineet kiivetä kauas ajovaateissamme ja paahtavassa helteessä.

Kuvasimme linnaa ja sen kukkulalta avautuvia näköaloja. Päätimme syödä kevyen lounaan hiukan aikaistettuna ja tilasimme salaatit paistetulla kalkkunalla. Itse asiassa pyysimme uuniperunat kalkkunalla, mutta perunat olivat kuulemma loppu. Ninan annos saapui – ja selvän unohduksen jälkeen myöhemmin myös Juhan annos. Ruoka oli ihan maittavaa ja tuli tarpeeseen, jota ei helposti helteellä huomaa.

Kiemurreltuamme takaisin kukkulalta palasimme moottoritielle, jossa Juha joutui heti tekemään epämiellyttävän nopean jarrutuksen puusilmäisen rekkakuskin meinatessa vaihtaa kaistallemme ollessamme perävaunun kohdalla. Päästyämme ohi normaalisti itsensä hillitsevä Juha antoi rekkakuskille kansainvälisen viittomakielimerkin.

Nopeat tiet loppuivat melko pian Marburghin jälkeen ja siirryimme – hetkittäin jopa melko suomalaiselta näyttävässä maisemassa kulkeville – pikkuteille. Tiesimme kohteemme olevan melko keskellä korpea, joten pidimme toisen tauon Frankenbergin kaupungin keskustassa. Pysäköidessämme ja pienen kävelylenkin aikana joku paukutti kirkonkelloa kuin se olisi ollut kestotestissä. Kolkotus lakkasi vasta istuttuamme hetken pikku kahvilan ulkopöydässä.

Tilasimme Melba-jäätelöannokset sekä Ninalle kannullisen teetä ja Juhalle kupin kahvia. Kahvi oli niin hyvää, että Juha tilasi vielä toisenkin. Nina halusi tutustua läheisen kyltin osoittamaan kävelyalueeseen ja lähti tutkimusmatkalle Juhan yllytyksestä. Juha itse jäi nauttimaan varjoisaan pöytään käyvästä viilentävästä tuulenhenkäyksestä.

Frankenbergin jälkeen tie kapeni edelleen ja muuttui todella mutkaiseksi. Meitä huvitti suunnattomasti, että ajettuamme nelisen kilometriä todella syheröistä tietä, oli tien varressa ainoa mutkia osoittava liikennemerkki. Kieltämättä mutkat menivät sen jälkeen melkein serpentiiniksi.

Wellness-Gasthof-Cafe Nuhnetal löytyi pienestä Rengershausenin kylästä aivan Hessen ja Nord Rhine-Westphalian osavaltioiden rajalta. Meidät vastaanottanut isäntä tervehti meitä kuin olisimme olleet hänen vuosia kateissa olleet parhaat ystävänsä. Nopealiikkeinen mies nappasi myös matkakassimme kantaakseen purkaessamme tavaroita pyörästä mukaamme.

Siistissä ja nätissä huoneessamme aloitimme heti rentoutumisen eli yritimme päästä nettiin – heikolla menestyksellä. Nopean diagnoosin perusteella Juha totesi vian olevan hotellin verkossa. Isäntä oli ensin hiukan epäileväisen näköinen, kunnes toinenkin asiakas tuli kannettavansa kanssa kyselemään. Juha kertoi isännälle miten vika ilmeni ja tämä huomasi kokeilla myös vastaanottotiskin konetta. Kun sekään ei saanut yhteyttä, isäntä sanoi hoitavansa asian ja ilmoittavansa toiminnan korjaannuttua.

Tuskin Juha oli päässyt huoneeseen saakka, kun isäntä jo poukkasi paikalle kertoen homman pelittävän. Hän vielä halusi nähdä, että saimme kaikki toimimaan ennen kuin poistui tyytyväisenä ja tyylilleen uskollisesti – ripeästi. Huomasimme myös, että Juhan kännylle ei löytynyt ystävällistä operaattoria. Isäntä oli tohinansa lomassa maininnut, että laaksossa toimi vain Vodafone. Nina lähetti kotiväen kaipaamat tekstarit.

Illemmalla teimme pienen kävelykierroksen kylänraitilla – isoa ei kylässä pysty tekemäänkään. Kävimme peräti eri osavaltiossa Nuhne-joen toisella rannalla. Hotellilla istahdimme illalliselle viehättävään gaststubeen eli vierashuoneeseen. Valitsimme molemmat riistaliha-annoksen, joka oli todella hyvää. Joimme myös kupposet ennen siirtymistä huoneeseemme.

Illalla suunnitellessamme seuraavan päivän ohjelmaa, huomasimme sääennusteen olevan heikohko ajatellen seuraavaa kohdettamme. Olimme suunnitelleet vierailua Wilhelmshöhe-puistoon, mutta puolentoista kilometrin reippailu mahdollisesti sateessa ei innostanut. Vaihdoimme hotellivarauksemme kaupunkikohteeseen.