Tarjonta hotellin aamiaisella oli kuin dim sum eli kiinalaisia alkupaloja. Suomalaiselle se vaikuttaa hiukan liikaa varsinaiselta ruokailulta. Kirsi tyytyi paahtoleipään ja kahviin eikä Juhakaan käynyt läpi koko tarjontaa. Yhdeksältä marssimme aulaan, jossa Grace ja kuljettajamme jo odottivat.
Ensimmäinen kohteemme oli Tiananmen eli Taivaallisen rauhan aukio. Välittömästi autosta noustuamme jouduimme kaupustelijoiden piirittämäksi. Grace kertoi, että he ymmärtävät sanan: ”No!”. Se tai päänpudistus tehosikin hyvin suurimpaan osaan. Sitkeimmille pitää sanoa joko ”phu” (ei) tai ”pjao” (en halua). Auringon paahtaessa yli 30 asteen voimalla tallasimme aukiolle.
Porukkaa ja meteliä oli sekä aukiolla että jonoissa aukiota reunustaviin rakennuksiin. Oli todella vaikea kuvitella mistä aukio oli nimensä saanut. Eri maakuntia edustaviin väreihin pukeutuneita koululaisryhmiä oli todella paljon. Heitä näki kulkemassa siisteissä jonoissa tai kokoontuneina ryhmäkuvia varten. Hetken päästä selvisi, että oli jokin koululaisten kansallinen juhlapäivä.
Keskellä aukiota Grace halusi välttämättä napsia meistä kuvia siten, että taustallamme olisi vuorotellen rakennuksia joka suunnasta. Kesken kuvaussession meitä tuli puhuttelemaan kiinalainen perheenäiti, joka pyysi meidät mukaan heidän perhepotrettiinsa. Hiukan hämillämme suostuimme ja Grace jälleen kuvaajana kuvat napsittiin sekä perheen että meidän kameroilla.
Tiananmeniltä kävelimme kahdeksankaistaisen pääkadun alitse kulkevaa käytävää portille, jota ”koristaa” Maon kuva. Sen alta kuljimme Kiellettyyn kaupunkiin. Kuljeskelimme läpi aukioiden ja porttien yrittäen samalla saada selvää oppaamme chenglishistä väkijoukon metelissä. Muistui mieleen Kirsin espanjalaisen tutun Carloksen väittämä, että vain kiinalaiset ovat espanjalaisia äänekkäämpiä. Ihan perätön tuo väite ei ole.
Kielletty kaupunki on yllättävän laaja alue ja hämmästyttävän symmetrinen. Rauhallisesti kävellen meiltä kului kolme tuntia pelkästään alueen läpi kulkemiseen. Muutamat keskeisimmistä rakennuksista olivat rakennustelineiden peitossa. Kaikkialla Beijingissä oli käynnissä mittava kasvojenkohotus vuoden 2008 olympialaisia varten.
Seuraavaksi meidät kuskattiin paikallisten suosimaan lounasravintolaan. Heti sisään astuttuamme törmäsimme valtavaan meteliin. Ikäänkuin ruokailijoiden äänekäs keskustelu ei olisi riittänyt istui korokkeella tyttö rämistelemässä lihoneen kanteleen näköistä instrumenttia.
Meille tarjottiin omaa loosia, mutta valitsimme ravintolasalin pöydän päästäksemme paikalliseen fiilikseen. Tehtyään tilaukset puolestamme Grace poistui syömään toiselle puolelle ravintolasalia kuljettajamme kanssa.
Paikallinen paremman tasoinen ravintola
Sapuskat valuivat pöytään pikkuhiljaa yksitellen. Aluksi tuotiin maissikeittoa kulhoissa. Sitten pieni lautasellinen tuntematonta vihreätä vihannesta, friteerattua porsasta ja kolme pikkukupillista riisiä. Lisäksi saapui vielä joku tuntemattomaksi jäänyt annos, josta Juha bongasi mustekalan paloja vaikka Grace tiesi Kirsin kala-allergian.
Lähimmälle tarjoilijatytölle esitetty kysymys ”do you speak english” sai tarjoiluhenkilökunnassa aikaan mahtavan vilinän. Sen lopputuloksena he hakivat Gracen pöydästään selvittämään asiaa. Jo nolot mittasuhteet saaneen hälinän päätteeksi saimme kovasti pahoitteluja ja uuden annoksen liharuokaa.
Beijingin alueelle tyypillisesti annokset eivät olleet voimakkaasti maustettuja. Pöydissä oli myös kuvitettu hinnasto. Annosten hintahaarukka oli 4,8 – 12 juania eli suurin osa annoksista maksoi alle euron. Lounaamme hinta oli juomineen oletettavasti kolmisen euroa.
Gracelle tuntui olevan vaikea ymmärtää, että meistä tämän lounaspaikan ruoka oli erittäin hyvää. Hän olisi ilmeisesti kaivannut selvempää eroa edellisen illan kalliista ravintolasta ja tästä antamiemme kommenttien välille.
Seuraava pysäkki oli silkkitehtaan myymälä. Saimme esittelyn silkin valmistuksesta aivan perhosista sängynpeittoon saakka. Juha osti itselleen täyssilkkisen peiton ja liinavaatesetin lievästi sanoen edullisesti varsinkin ottaen huomioon, että moista tavaraa tuskin Suomesta edes saisi.
Päivän viimeinen kohteemme oli Tiantan eli Taivaan temppeli. Se on laaja puutarhamainen alue, jossa keisari aikanaan kävi pari kertaa vuodessa kolmen päivän paaston päätteeksi rukoilemassa hyvää satoa. Alueella oli jonkin verran vähemmän porukkaa, joten hetkittäin siellä kulkeminen oli jopa rauhaisaa.
Aurinko oli peittynyt harsomaiseen pilviverhoon ja tuuli hiukan viilensi tukalaa oloa. Kulkiessamme yksilöllisesti numeroitujen seetripuiden varjostamaa käytävää eteemme ilmestyi taas yksi Rolex-kaupustelija. Laukaisimme molemmat hänelle yhteen ääneen ”phu” sen verran painokkaasti, että kaveri kavahti taaksepäin. Grace oli tikahtua nauruunsa.
Lähellä itäistä porttia kävelimme katettuja käytäviä, joiden varjossa paikalliset viettivät iltapäivää. Siellä oli musikantteja ja ”laulajia” ryhminä esiintymässä selvästi omaksi ilokseen. Pumput yrittivät peitota toisensa volyymilla. Lukuisia puolen tusinan henkilön poppoita löi korttia niinikään äänekkäästi kommentoiden. Kaikki näyttivät pelaavan samaa peliä, jonka säännöt eivät vierestä seuraamalla selvinneet.
Beijingiläistä vapaa-ajanviettoa
Poistuttuamme temppelialueelta meidät ohjattiin teehuoneeseen, jossa meille pidettiin teeseremonia. Onneksi kiinalainen versio asiasta on japanilaista selkeämpi ja teekin on hyvää. Tarjoilijatar valmisti meille maisteltavaksi eri teelaatuja selostaen samalla niiden koostumusta ja terveysvaikutuksia. Meille kävi erittäin selväksi miten väärin olemme teemme valmistaneet vaikkei siitä seremoniaa tarvitsisikaan tehdä.
Pientä taikaa tarjoiluun toivat posliiniset astiat, joiden kyljissä olevien lohikäärmeen (mies) ja feenix-linnun (nainen) mustat hahmot muuttuivat punavihreiksi, jos teevesi oli oikean lämpöistä. Oikein harmitti, ettemme voineet ostaa siroja astioita. Pelkäsimme, etteivät ne kestäisi matkatavarojemme seassa loppureissumme koettelemuksissa. Ostimme kuitenkin muutaman purkillisen eri teelaatuja.
Kello oli jo yli kuusi. Kuuman päivän uuvuttamina päätimme palata hotellille. Ilta kului kirjoitellen ja kuunnellen samalla kaupungin ääniä. Myös hotellin naapuritontilla remontoitiin, mutta sen äänet vaimenevat auringon laskiessa. Jostain lähistöltä kuului muutaman kerran rytmikästä huutoa kuin armeijan joukko-osaston tervehdyksiä. Läheisen pääkadun liikenne ei olennaisesti yöksi vaimene.
