Jorge ja Sé

Julkaistu Kategoriat Portugali 2016Avainsanat ,

Lähdimme kaupungille jo ennen puoltapäivää. Olimme itsekin yllättyneitä aamutoimien ripeydestä vaikkei meillä ollut mitään ajastettua ohjelmaa suunniteltuna.

Nina oli lukenut jostain lukuisista Lissabon-kirjoistaan, että Alfaman ikivanhaan kaupunginosaan tutustuminen kannattaa aloittaa hankkiutumalla jollain välineellä kukkulan laella olevan Castelo de São Jorgen eli Yrjönlinnan luokse. Sitten voi laskeutua helpommin alaspäin jalkaisin katsellen alueen kujia ja elämää.

Aamupalaa mutustellessamme harkitsimme ratikkalinjaa 28, jolta saa vielä kiivetä jonkin matkaa sekä vaihtoehtoisesti bussia 737, joka menee aivan linnoituksen portille. Kummastakin varoiteltiin niiden olevan aivan täpötäynnä turisteja. Sitten löysimme netistä sivun, jossa neuvottiin näppärä reitti kahdella hissillä.

Ensimmäinen hissi lähtee alhaalta Baixasta osoitteessa Rua dos Fanqueiros 170/178, joka on Rua da Vitórian poikkikadun kohdalla. Aulassa olevilla hisseillä ajetaan ylös asti (3b), jolloin päästään Rua da Madalenalle (147/155).

Kadulle astuttua vasemmalle lähtee parinkymmenen metrin päästä vastakkaiselta puolelta kuja, jonka päässä on Pingo Doce -kauppa. Kaupan aulassa on hissi, jolla pääsee seitsemännessä kerroksessa olevaan ravintolaan ja viereiselle Calçada do Marquês de Tancosille. Siitä onkin enää muutaman korttelin matka hyvin opastettua loivaa ylämäkeä linnoitukselle.

Kävellessämme kohti linnoitusta Nina huomasi Hotel Solar Dos Mourosin ovessa punaisen Michelin-suosituspalleron, joka kertoo hyvästä hinta-laatu-suhteesta. Nautimme maukkaat tonnikalasalaatit sekä espressot hotellin ravintolan pienellä näköalaterassilla.

Ostimme pääsyliput linnoitukselle ja kiertelimme muurien reunoilla katsellen upeita näköaloja yli Lissabonin. Linnoituksen pihoilla on suuria puita varjostamassa ja ne yhdessä leppeän tuulen kanssa pitivät olon siedettävänä yli 30 asteen helteessä.

Ostimme vettä ja valmiiksi paloiteltuja hedelmiä kahvilasta, jonka kassarouva oli jostain syystä todella huonolla tuulella. Uskalsimme silti istahtaa kuppilan ulkoterassille, jossa riikinkukot kyykyttivät puluja kisatessaan turistien tiputtelemista murusista. Täysin pelottomia riikinkukkoja käyskenteli pöytien lomassa ja puolisen tusinaa lisää istui puun oksilla yläpuolellamme.

Laskeuduimme linnoitukselta alaspäin kiemurrellen sen edustalla olevien pienten korttelien lomassa. Seuraava kohteemme oli Museu de Artes Decorativas Portuguesas eli portugalilaista perinnettä tallentava museo. Se oli kuitenkin sopivasti kiinni juuri tiistaisin.

Sé ei kuitenkaan olisi kiinni, joten Sé oli seuraava kohde. Sé de Lisboa eli Lissabonin katedraali on 1100-luvun puolivälissä rakennettu alunperin romaneskilainen kirkko, jota laajennettiin ja muutettiin osittain goottilaiseksi 1200-luvulla. Karu kirkko ei muistuta lainkaan aiemmin näkemiämme koristeellisia rakennelmia.

Katedraalin edessä oli aivan hervoton liikennehässäkkä. Tuntui kuin puolet kaikista kaupungissa pörräävistä tuktuk-turistiskoottereista olisi ollut kirkon edessä pyydystämässä kyydittäviä. Lisäksi kapeille yksisuuntaisille kaduille oli menossa uskomattoman paljon jakeluautoja.

Laskeuduimme portaita hiljaisemmille sivukaduille, joita pitkin tulimme rantakatujen tasolle. Kävimme katsomassa nähtävyydeksi merkityn Casa dos Bicos -talon. Johtuiko sitten kuumuudesta, mutta emme oikein osanneet arvostaa taloa, jonka seinä näytti teräviltä munakennoilta. Ninan tuomio oli ”tyhmä talo”.

Kävelimme Praça do Comércio -aukion reunalle ja istahdimme kaarikäytävän suojassa olevan Café Martinho da Arcadan terassille. Nina nautti välipalaksi melonia ja kinkkua. Juhan valitsema katkarapumunakas osoittautui täydeksi ateriaksi, koska munakkaan kanssa tuli salaatti sekä ranskanperunoita.

Kuljimme aukion reunan kaarikäytävän suojassa rantaan ja kävimme katsomassa joen rannan portaat, joita myöten nousivat aikanaan kuningaskunnan vieraat laivoistaan kohti palatsia, joka tuhoutui – kuten suurin osa Lissabonia – marraskuun ensimmäisen päivän maanjäristyksessä vuonna 1755.

Lähellä asuntoamme olevalla Rossion juna-asemalla kävimme kysymässä lipunmyynnistä millaiset liput meidän pitäisi ostaa päästäksemme Sintraan. Lipunmyyjä esitteli meille kuinka paikallinen matkakortti Viva Viagem toimii. Kaverin englannin ääntäminen oli sen verran heikkoa, että tulimme ladanneeksi korteille turhankin paljon arvoa, koska kuulimme suomalaisiin verraten mitättömät lipunhinnat väärin.

Kävimme vielä lähikaupassamme poimimassa täydennyksiä. Kansalliskaartin päämajan portille oli kertynyt taas katsojia, joten ilmeisesti jokin manööveri oli taas alkamassa. Kiinnostuksemme ei kuitenkaan riittänyt jäämään vaan palasimme mukavan viileäksi ilmastoituun asuntoomme.

Yksi ajatus koskien aihetta “Jorge ja Sé”

  1. Ihania näkymiä! Olin unohtanut sen joen. Nautittavaa jatkoa ja hyviä ruokailupaikkoja.

Kommentointi on suljettu.