Uuden vuoden uusi lelu on Insta360 One X2 -videokamera. Nimensä mukaisesti se kuvaa joka suuntaan yhtä aikaa. Reilusti kännykkää pienempi, joskin hiukan paksumpi laite taltioi kaiken ympäriltään etu- ja takakameralla, joiden kuvat yhdistetään automaattisesti – ja todella saumattoman hyvin.
Idea 360-kameran hankinnasta syntyi kesällä 2021 ollessamme kajakeilla melomassa. Kiinteästi kajakkiin viritetty GoPro vaatii paatin kääntämisen halutun kohteen suuntaan. Jatkossa on tarkoitus joko valita videolla näkyvä suunta jälkikäteen tai julkaista 360-video ja antaa katsojan valita kiinnostuksen kohde.
Ensimmäisenä talvisena testipäivänä laite ehti viilentyä liikaa tallennusten välillä. Se sai aikaan tallennusten keskeytymisiä ja aiheettomia ilmoituksia liian hitaasta SD-muistikortista. Toisena testipäivänä pidin laitetta taskun suojassa tallennusten välillä. Tallentaessa kamera lämpenee sen verran, että ongelmia ei ilmene.
Ensimmäinen 360-videoni (raahaa hiirella nähdäksesi eri suuntiin)
Videoita voi editoida joko puhelimen sovelluksella tai tietokoneelle ladatulla Insta360 Studio -ohjelmistolla. Kamera näkyy tietokoneelle tallennuslaitteena, joten videoiden siirto on helppoa joko Studiolla tai ihan Windowsin Resurssihallinnalla. Ominaisuuksiltaan kevyen Studion paras piirre on kyky tallentaa haluttu video häviöttömään ProRes 422 -tiedostoon, jota voi sitten käyttää haluamassaan videoeditointiohjelmistossa. Oma valintani on Davinci Resolve.
Testasin myös videon rajausta tavallisen videon näköiseksi yrittäessäni mallintaa droonimaista lopputulosta.
Kameralla voi toki ottaa myös kuvia, jollaisia käytetään esimerkiksi asuntoilmoitusten virtuaalisina sisäkuvina.
Kuvissa voi myös käyttää samoja efektejä kuin videoissa. Esimerkiksi tällainen ”small planet”:
Videot julkaisen Youtube-kanavallani.