Avainsana: Suomi

Heräilimme kännykkävekkarin avustamana kahdeksan aikoihin ehtiäksemme aamiaiselle. Yöksi luvattu ukkosmyrsky oli ilmeisesti mennyt ohitsemme, koska ulkona näkyi vain hienoisia sateen jälkiä. Raikas, joskin pilvinen, sää oli todella miellyttävää vaihtelua aiemmille helteille.

Korpoströmin aamiainen on hyvä ottaen huomioon hotellin pienuuden. Pienellä lisähinnalla saa jopa kananmunia paistettuna haluamallaan tavalla. Nautimme tuhdin aamiaisen kaikessa rauhassa katsellen terassilla maisemia liki tyvenessä kelissä. Viereisessä pöydässä käytiin vilkasta saksankielistä keskustelua. Yksi keskustelijoista oli selvästi suomalainen, joka oli matkustellut todella paljon.

Jonkin aikaa aamiaisen jälkeen lähdimme kävelylle lähiympäristöön. Toisin sanoen kuljimme parisataa metriä rantaan loppuvaa tietä takaisinpäin. Maksullisen parkkialueen infotaulusta näki selvästi, että lähistöllä ei ole yhtään mitään. Palasimme takaisin käyden kaikkien laiturien päässä katselemassa maisemia. Kurkistimme sisään pieneen koppiin, jossa on vaihtokirjasto eli yhtä jätettyä kirjaa vastaan voi ottaa yhden kirjan.

Saaristokeskuksen vieressä on pieni K-kauppa, josta ostimme mansikoita. Nautimme ne istuskellessamme ravintolan edustan laiturilla. Saaristolaismansikoiden syöminen raikkaassa ulkoilmassa hienoa maisemaa katsellen on aika kivaa.

Natustettuamme mansikat alkoi tuuli hiukan yltyä ja toi mukanaan pieniä sadepisaroita. Siirryimme saaristokeskuksen sisälle, koska Nina halusi tutustua siellä olevaan näyttelyyn. Kassatyttö lupasi laittaa neljän euron pääsymaksut huoneemme laskuun. Vilkaisimme vielä ulos, jossa tuli vettä antaumuksella.

Kiipesimme toiseen kerrokseen ja kuljimme hiljalleen läpi pari näyttelyhuonetta ja -käytävää. Esillä oli ilmeisesti saaristossa asuvien taiteilijoiden moderneja töitä ja muutamia vanhoja esineitä. Yhdessä huoneessa oli ”installaatio” eli projektori heijasti huoneen nurkkaan vesirajasta kuvattua meren liplatusta ja keskellä huonetta makasi reilun parin metrin mittainen pala ilmastointiputkea, jonka sisältä kuului mekaanista mölinää. Teoksen syvempi olemus jäi ainakin Juhalle arvoitukseksi. Näyttelyssä oli muutama ihan vinkeäkin oivallus, mutta parhaiten jäi mieleen yhden pienen aulan seinällä ollut sarja upeita valokuvia saariston luonnosta. Sadekin oli lakannut jo palatessamme huoneeseemme.

Surffailimme jonkin aikaa huoneessamme ennen siirtymistä lounaalle. Lounaaksi oli tarjolla maukasta lasagnea, jossa oli kunnolla lihaakin. Syötyämme istahdimme respan vieressä oleviin nojatuoleihin ja surffailimme vaihteeksi hotellin langattoman verkon läpi jälkiruokakahveja nauttiessamme. Ulkona tuuli yltyi selvästi ja kapean salmen täyttivät pienet vaahtopäät. Veneilijöillä oli todella tekemistä laiturista lähtemisessä ja varsinkin kiinnittymisessä. Tuuli ujelsi veneiden mastoissa palatessamme huoneeseemme jälleen K-kaupan kautta. Tällä kertaa saaliina oli karkkia.

Huoneen ikkunasta katselimme yhden moottoriveneen ja yhden purjeveneen kieppumista reippaassa tuulessa. Moottorivene pääsi neljännellä yrityksellä kiinnittymään kahden veneen välistä laituriin. Ruotsin lippua kantaneen purkkarin kippari oli selvästi tehnyt hommaa ennenkin. Moottoripaatin päästyä pois edestä pyörimästä, hän heitti kipon vauhdilla kahden veneen väliin gastin kaapatessa ulkopoijusta kiinni ja kippari jarrutti sulavasti ennen kosketusta laituriin.

Parin tunnin kuluttua taivas selkeni ja aurinko kirkasti maiseman hetkiseksi tuulen hieman tyyntyessä. Illalla tuuli oli kuitenkin sen verran raikas, että päätimme syödä illallisen sisätiloissa. Tehtyämme tilauksen me ja muut asiakkaat katselimme pöytäkeskustelun lomassa satamaan saapuvien tyylinäytteitä. Maukkaan illallisen kruunasivat hyvät jälkiruoat ja palasimme huoneeseemme kylläisinä. Illalla surffailimme kuin viimeistä päivää peläten joutuvamme olemaan seuraavat pari päivää nettipimennossa – apuaaa.

Heräilimme kaikessa rauhassa puoli yhdeksän aikoihin. Vaikka Juha ei ollut edes aloittanut pakkaamista edellispäivänä starttasimme silti kiireettömien aamutoimien jälkeen yhdentoista maissa. Päätimme haalia ripeästi kilometrejä, joten lähdimme moottoritietä kohti Turkua.

Keli oli jälleen helteinen ja ainostaan ajoviima helpotti oloa. Vaikka matka etenikin joutuisasti täytyy silti ihmetellä tuleeko E18 koskaan valmiiksi. Lähes jokaisen tunneliosuuden sai madella kuuttakymppiä. Lisäksi oli kilometrien mittainen 80 alue, jossa ei ”Mittaustyö”-kyltistä huolimatta näkynyt yhtään ainutta asiaan viittaavaa ajoneuvoa tai työmiestä. Tähän vielä kuudenkympin yksikaistaiseksi määrätyllä osuudella neljääkymppiä ajava papparainen sekä kahdeksankympin alueella takarankaaseen nojaava katumaasturi saivat Juhan hokemaan kypärän sisällä: ”Olen lomalla, olen lomalla, olen lomalla…”

Pidimme kahvitauon Kivihovin Teboililla, jonka jälkeen oli vielä pätkä moottoritietä ennen käännöstä varsinaiselle Saariston Rengastielle. Ajelimme tasaisesti kulkevassa jonossa, joka hälveni Paraisten keskustan ohitettuamme. Jaloittelimme hetken Sattmarkin torpan pihapiirissä todeten sen olevan vain kahvila, joten päätimme lounastaa Nauvossa. Valitsimme GPS:n tuntemista ravintoloista yhden seuraavaksi ajokohteeksi ja jatkoimme matkaa.

Lillmälön lossin jono ulottui sen verran kauas, ettei pysähtymispaikastamme edes nähnyt rantaa. Paatti on kuitenkin melkoisen kookas ja pääsimme mukaan seuraavaan vuoroon alle puolen tunnin odottelulla. Lossin jälkeen tasaista jonoajelua jatkui Nauvon keskustaan saakka, jossa poikkesimme tieltä ja etsimme parkkipaikan vierasvenesataman liepeiltä.

Ravintola L’Escale sijaitsee rannassa aivan laiturialueen vieressä. Asetuimme pöytään bistron terassilla ja odottaminen alkoi. Noin viiden minuutin kuluttua saimme yhden kolmesta päämäärättömästi häärivästä tarjoilijatytöstä huomaamaan meidät puolityhjällä terassilla. Saimme tehtyä tilaukset ja odottaminen jatkui.

Katselimme kuinka Kristina Brahe -laiva saapui satamaan ja purki laiturille liudan turisteja. Kun oli kulunut kolme varttia ja jälkeemme tulleet olivat jo saaneet ruokiaan, meille riitti. Pukiessamme ajotakkeja lepatti tarjoilija paikalle ja myönsi tilauksemme kadonneen heiltä hetkeksi. Niin katosimme mekin.

Kävelimme läheisen Lanterna-matkustajakodin ravintolaan ja tilasimme lounaslistalta Ninalle paistettua lohta ja Juhalle jauhelihamureketta muusilla. Hyvänmakuiset kotiruoka-annokset saapuivat kohtuuajassa ja nautittiin nälän siivittämänä. Siirryimme Lanternan erillisen pienen kahvituvan keikkuvaan terassipöytään ja nautimme vielä hyvää kahvia brownie-leivosten kanssa.

Kävellessämme katua pyörän luo kuului vierestä brittituristin epäuskoinen lausahdus: ”Sibelius and sausage?” Katsahdimme äänen suuntaan ja näimme naisen katselevan puuhun niitattua julistetta tapahtumasta nimeltä ”Sibelius & Wien”. Brittinaisen seurassa ollut ilmeisen suomalainen nainen yritti selittää hänelle asiaa jankuttamalla ”Wien, Wien…” ikäänkuin sanan toistaminen äänenvoimakkuutta lisäämällä olisi auttanut toista ymmärtämään.

Jatkoimme matkaa Nauvon saaren halki päästen hetkittäin jopa mutkatien makuun ilman ketään edessämme. Pärnäsin lossi irtaantui laiturista juuri saapuessamme, mutta emme silti kokeilleet onnistuisiko kyytiin loikkaaminen kuten leffoissa. Pilviseksi muuttuneessa säässä odottaminen oli paljon miellyttävämpää kuin aiemmin helteessä. Lossin jälkeen Korppoon puolella saimme kunnolla mutkatietunnelmaa ajellessamme saaren eteläkärjessä olevaan Korpoströmiin.

Hieman kello kuuden jälkeen kirjauduimme saaristokeskuksen yhteydessä olevaan hotelli Korpoströmiin. Saaristokeskus on aivan rannassa ja sen edustalla on vierasvenesatama. Hotellihuoneet ovat mäen päällä viereisessä talossa. Huoneisiin mennään suoraan pihalta ja mopo ei ole aiemmin ollut parkissa näin lähellä – alle kahden metrin päässä huoneemme ovesta.

Pönkkäsimme oven raolleen ulkoterassin tuolilla ja avasimme ikkunan tuulettaaksemme huonetta. Huoneestamme oli esteetön näkymä suojaisaan satamaan. Kotiutuessamme huomasimme, ettei huoneessa ollut langatonta verkkoa vaikka hotellin tiedoista saa sen käsityksen. Asia hoitui kuitenkin Juhan puhelimessa olevalla langattomalla tukiasemalla. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun myös Ninalla oli oma läppäri mukana.

Kahdeksan maissa siirryimme saaristokeskuksen ravintolan terassille nauttimaan iltapalaa. Naapuripöydän mellastavan kakaran kadottua vanhempiensa mukana laskeutui ihana hiljaisuus leppeään kesäiltaan. Söimme maukkaat annoksemme katsellen samalla kuinka Metsähallituksen veneellä saapunut kahden naisen ja yhden miehen tiimi rantautui. He purkivat avoveneestä uskomattoman määrän tavaraa mukaanlukien happilaitteet, joita edelleen kuivapuvuissaan olevat naiset olivat oletettavasti käyttäneet. Emme tienneetkään Metsähallituksen alueen ulottuvan myös merenpohjan kasvullisuuteen. Ehkäpä he olivat kuitenkin Åbo Academin meribiologeja, koska saaristokeskuksessa on myös sellainen osasto.

Ruokailun jälkeen istuskelimme vielä kahvilla ravintolan sisäpuolella, jotta Nina sai virtaa läppärilleen. Surffailimme keskuksen ilmaisella nettiyhteydellä ja Juha kirjoitteli matkakertomusta. Sääennuste lupaili seuraavalle päivälle rajua ukkosmyrskyä ja olimme tyytyväisiä, ettemme olisi silloin tien päällä. Palasimme huoneeseemme kymmenen maissa henkilökunnan alkaessa keräillä pois terassilta tavaraa, jonka myräkkä voisi viedä mennessään.