Olimme päättäneet jo illalla viettää kiireettömän aamun ja tähdätä vasta 11:00 lautalle. Aamiaisella olikin jo säpinää eilistä enemmän. Illalla oli skootteristien lisäksi saapunut myös isännän Ranskassa asuva serkku lapsineen, joilla oli myös ystävänsä mukanaan. Natuutimme jälleen hyvän aamiaisen, jonka jälkeen maksoimme majoituksen sekä ostamamme valokuva- ja runokirjan. Nina oli lueskellut esillä ollutta selailukappaletta edellisenä iltana ja mieltynyt siihen kovasti.
Pakatessamme pyörää olivat myös skootteristit lähdössä. Jutellessamme skootteristien kanssa kuului ääni, jota ei olisi millään yhdistänyt saariston luontoon. Noin sadan metrin päästä pienen nyppylän takaa kajahti jäätelöauton fanfaari. Kaikkien ilmeet kertoivat: ”Ei voi olla…”. Skootteristien lähtöä tuli seuraamaan myös niinikään edellisenä iltana custom-pyörällä saapunut motoristipariskunta. Pakkaaminen keskeytyi hetkeksi porukan ihmetellessä miehen peukalon mittaista vihreää hepokattia, joka poseerasi kuuliaisesti kaikille kameran esiin kaivaneille.
Skootteristit lähtivät ensin pärinän ja katkun saattelemina. Perinteiset Vespat näyttivät todella söpöiltä – ja huteroilta – matkatavaroineen kaksi päällä. Hetken kuluttua lähdimme mekin ja heilautimme kättä vastauksena hiekkatien risteykseen pysähtyneen jäätelöauton kuskin tervehdykseen.
Pyrähdys lautalle oli todella lyhyt ja olimme paikalla suunnitellusti hyvissä ajoin ennen lähtöä. Jonoa oli jo reilut sata metriä, josta reilu kolmasosa matkailuautoja. Lautta saapui ja sieltä purkautui puolen tusinaa henkilöautoa ja saman verran fillaristeja. Lautalle ajoi etuajo-oikeuskaistaa myös näkemämme jäätelöauto. Lastatessa meidät ohjattiin keulille parin muun motoristipariskunnan viereen. He lähtivät laivan ylätasanteelle, jossa on myös kahvio. Meidän seuraamme liittyi jäätelöauton kuljettaja – joviaali pappa, jolla on ollut välillä useampikin moottoripyörä. Hän jutteli Juhan kanssa ummet ja lammet koko puolen tunnin matkan ajan.
Rantauduimme Heponiemeen motoristit keulilla, joten saimme ajaa vapaata tahtia. Kurvasimme merenlahden ympäri Askaisiin, jossa sijaitsee marsalkka Mannerheimin synnyinkoti – Louhisaaren kartano. Vastaantuleva liikenne oli todella tiheää ja joukossa oli niin paljon motoristeja, että välillä sai ajaa pätkiä vasen käsi sivulle ojossa. Saavuimme linnalle sopivasti ennen puoli kahdentoista opastettua kierrosta. Me ja puoli tusinaa muuta seurasimme rauhallisesti etenevää opastusta läpi linnan kahden ylimmän kerroksen. Saimme hyvän käsityksen alunperin Flemingin suvulle kuuluneen 1600-luvulla rakennetun linnan ja sen omistajien historiasta.
Jatkoimme matkaa pitkin rengastietä Merimaskuun, jota lähestyessä tuli muutama pisara vettä. Olimme valinneet lounaspaikaksi ravintola Rantamakasiinin. Tihku sai meidät valitsemaan terassilta päivävarjon alla olevan pöydän. Hetken päästä alkoikin tulla vettä enemmän kaukaa kuuluvan ukkosen säestämänä. Nautimme kaikessa rauhassa todella hyvästä Rantamakasiinin buffetista.
Kävimme vielä makasiinin yläkerrassa katsomassa Elena Gabbasovan taidenäyttelyä. Valmistautuessamme tien päälle lähtöön oli sade jo lakannut. Nina ei kuitenkaan luottanut sään selkenemiseen kokonaan vaan laittoi uusien nahkahousujensa suojaksi sadehousut.
GPS ohjasi meidät Ninan serkun luo Kupittaan suuntaan. Saderintama näkyi vielä taivaalla matkalla pohjoiseen, mutta vettä ei tullut enää yhtään. Kyläilimme muutaman tunnin jutellen sekä napostellen marjoja, herneitä ja täytekakkua ennen kuin päätimme upean saaristokierroksemme ajamalla Kemiönsaarelle Ninan äidin mökille.