Maarianhamina

Törkeän aikaisen herätyksen jälkeen pakkasimme pyörän valmiiksi ennen aamiaista. Sinnekin olimme etuajassa, mutta kaikki oli jo laitettu valmiiksi. Juha jäi kaipaamaan lämmintä aamiaista, mutta muuten tarjonnassa ei ollut valittamista. Itse asiassa aamiaistila ja ruokailutila olivat yksi reissun parhaiten toteutetuista. Lisäksi kaikki tarjolla oleva oli selkeästi merkitty ruoka-aineiden rasvapitoisuuksia myöten.

Lähdimme ajamaan kohti Grisslehamnia loistavan aurinkoisessa säässä. Tie on kivaa mutkaa ja matka eteni nopeasti. Olimme satamassa reilusti ennen porttien avaamista. Odottelu ei harmittanut lainkaan upeassa säässä. Katselimme sataman hyörinää. Näimme pienen kalastusaluksen lähtevän merelle. Laivammekin tuli ja sen purku sekä lastaus oli kuin kontrolloitua kaaosta. Ninan shoppailukierroksen jälkeen vietimme parituntisen merimatkan laivan kuppilassa nauttien pienen välipalan ja pelaten korttia.

Eckerössä purkauduimme laivasta ja ajelimme muun letkan mukana ykköstietä Maarianhaminaan. Kirjauduimme hotelli Cikadaan ja lähdimme sitten kakkostietä historia- ja nähtävyyslenkille. Kävimme katsomassa Bomarsundin linnan raunioita, joiden kohtalosta kertoo tuttu laulu Oolannin sodasta. Kaikkien aikojen suurin rakennus Ahvenanmaalla oli sijoitettu puolustusteknisesti melko typerästi ja engelsmannit valloittivat sen muutamassa päivässä. Nyt paikalla käyskenteli muutama turisti ja lauma lampaita, joiden papanoita väistellen kuljimme raunioilla.

Seuraava pysähdys oli Kastelholman linna. 1300-luvulta peräisin oleva linna ei ollut kestänyt valloittajia – tällä kertaa Kaarle ysiä – Bomarsundia paremmin. Vaikka linna hylättiin 1700-luvulla niin siitä on kuitenkin suurin osa jäljellä ja myös osittain täydennettynä. Yli 15 metriä korkeaan linnaan tutustuessa sai ravata portaita ylös ja alas aivan riittämiin.

Kävimme tee/kahvitauolla ja syömässä Ahvenanmaalaiset pannarit kuppilassa nimeltä ”Uffe på berget”. Se on kirjaimellisesti kakkostien päällä kalliolla oleva kahvila, jossa on myös näkötorni. Kakkostie menee Suomen vanhinta maantietunnelia pitkin läpi kallion hypäten viereisen salmen yli korkean sillan kautta. Emme kiivenneet torniin, koska näköala viereiseen salmeen ja maiseman yli on mahtava jo kuppilan terassiltakin.

Palattuamme hotellille lähdimme etsimään mukavaa ravintolaa illallista varten. Huomiomme kiinnittyi suureen määrään varsin eritasoisessa kunnossa olevia muskeliautoja. Niitä oli sekä paikallisissa että ruotsalaisissa rekkareissa. Bongasimmepa yhden suomalaisenkin. Kuskit ja matkustajat olivat suurimmalta osaltaan ikäluokkaa, jonka olisi kuvitellut jättäneen korttelirallit taakseen muutama vuosikymmen aiemmin. Meille ei selvinnyt mikä porukan oli tuonut koolle, mutta kyse ei kuulemma ollut tavanomaisesta perjantai-illasta ankealta maalaiskaupungilta tuntuvassa Maarianhaminassa.

Löysimme sopivan ruokalistan ravintolasta nimeltä Umbra, mutta varauksen puuttuessa olisimme joutuneet ruokailemaan ulkoterassilla. Se olisi aurinkoisen sään puolesta ollut aivan ok, mutta koko päivän puhallellut rajun puuskittainen tuuli ja illan viileneminen sai meidät haluamaan sisätiloihin ruokailemaan. Etsintämme jatkui hotellista poimitun kartan näyttämien haarukka/veitsi-symbolien mukaisesti. Meillä alkoi jo usko loppua, koska merkintöjä ei ollut ylenpalttisesti ja jokainen kaljakuppilakin oli merkitty ruokailupaikaksi.

Löysimme tiemme Bistro Savoyhin, jonka lista näytti miellyttävältä. Saimme pöydän ja kovaäänisen suomalaisen tarjoilijattaren, joka keskeytti tilauksemme sanoen: ”Hetki – minun pitää kirjoittaa ruotsiksi.” Ruoka oli loistavan hyvää vaikka lähetimme pääruokamme kertaallen takaisin keittiöön, koska ainoastaan lautanen oli lämmin. Toinen yritys karitsapaistista oli loistavan hyvää kuten muutkin pitkän kaavan ruokailumme osioista.

Reippailimme takaisin hotellille tyytyväisinä upean ilta-auringon paisteessa. Katselimme hetken telkkaa, joka oli ajalta ennen kaukosäätimiä. Nina sammahti melko nopeasti. Juha kuunteli vielä jonkin aikaa perjantaita viettävien möykkää ennen nukkumatin kutsumista.