Hiukan liioitellun aamiaisen jälkeen Juha neuvotteli check-outissa parkkihallipaikan ilmaiseksi, koska ei ollut vienyt autopaikkaa. Johtuen upeasta aurinkoisesta ja lähes tyynestä kelistä päätimme kiertää kohti Oldenburgia patotien kautta.
Posottelimme moottoriteitä kohti pohjoista. Lähestyessämme Atlantin ja Hollannin sisämeren erottavaa patovallia alkoi mereltä kertyä tumma pilvirintama eteemme. Pidimme tauon, jonka aikana alkoikin sataa. Vedimme saderomppeet päälle ja kuten tavaksi oli jo tullut sade lakkasi seuraavien kilometrien aikana.
Pysähdyimme patotien näköalapaikalla kuvaamaan maisemia jälleen hienossa säässä. Tummien pilvien rintama kulki kuitenkin sisämaahan päin, joten jätimme sadevermeet päälle. Sneek-nimisen pikkukaupungin mahtipontisesti kehätieksi nimetyn motarihidasteen kohdalla tuli muutama pisara vettä. Muuten keli oli täysin kuiva uhkaavista pilvistä huolimatta. Pienenä hauskana yksityiskohtana matkalta jäi mieleen kuinka tien sukeltaessa lyhyeen tunneliin sen yläpuolelta kulki kaksi mastoa – tie alitti kanaalin.
Söimme kevyen keittolounaan Saksan rajalla olevassa rekkakuppilassa. Luovuimme myös sadevaatteista, koska edessä näytti selkenevän. Saavuimme Oldenburgiin auringonpaisteessa ja aivan keskustan tuntumassa oleva Hotel Sprenz löytyi helposti. Mopo sai suojaisan paikan autotallista ja Juha sai respasta pillerin avuksi aamupäivän jomotuksesta selvästi pahentuneeseen päänsärkyyn.
Lääkityksen ja parin tunnin levon jälkeen Juhan polla kesti taas liikettä. Teimme pienen kävelylenkin keskustaan lähinnä kevyttä illallista varten. Nautimme kohtuulliset ja hyvänmakuiset annokset Grand Caféssa. Ninan valinta oli flammkuchen, joka on saksalaisversio pizzasta. Juhan annos oli yksi paikalliseen tapaan lukuisista perunavoittoisista ruokalajeista. Syötyämme palasimme hotellille enemmän kiertelemättä. Onneksi Oldenburg oli suunnitelmissamme alunperinkin välietappi.
