Olemme useana vuonna kiertäneet Eurooppaa moottoripyörällä. Päätös lähteä uudelle road tripille oli kuitenkin helppo, koska tällä kertaa matkaa tehtäisiin autolla. Muutokset säässä eivät enää kastelisi meitä joko sateesta tai hiestä.
Avainsana: Saksa
Rantahotellista Ikeaan
Nautimme vielä kerran fantastisen hyvän aamiaisen ennen kuin sanoimme hyvästit Bernsteinille. Sää oli viileähkö ja pieniä pisaroita ripsahteli. Ajoimme kylien kohdalla tökkivässä liikenteessä Sassnitziin, jossa ohitimme sataman liittymän käydäksemme hakemassa eväitä laivalle.
Sellin
Tällä reissulla oli ollut todella hyviä aamiaistarjoiluja, mutta Bernstein löi ne kaikki laudalta. Tarjontaa oli useilla pöydillä, joten mikään ei näyttänyt pursuavan yli, mutta variaatioita oli valtavasti. Esimerkiksi pelkästään hunajaakin oli neljää sorttia. Pöydissä oli pieni vihkoset, jossa kerrottiin tuottajien nimet ja muuta lisätietoa tarjonnasta.
Korvesta saareen
Hotellin aamiainen oli tyypillinen buffetti. Olimme odottaneet jotain yksilöllistä, koska kirjautuessamme hotelliin kysyttiin myös ruoka-allergiat. Nauttiessamme monipuolista tarjontaa pohdimme, että hotelli oli ilmeisen tietämätön nykyisistä säädöksistä, jotka eivät salli henkilökohtaisen terveystiedon kysymistä ja säilyttämistä ilman nimenomaista lupaa ja tarvetta.
Kaupungista korpeen
Hotellin aamiainen oli oikein hyvä. Natustelun jälkeen pakkasimme tavarat autoon ja kysyimme luvan jättää auto vielä parkkihalliin. Päätimme hyödyntää reissun viimeisen mahdollisuuden käydä monipuolisessa tavaratalossa.
Bai-bai Baijeri
Vaatimattoman, mutta erittäin ystävällisen perhehotellin aamiaisella oli vilskettä. Tarjontaa oli todella hyvin ja se oli laadukasta. Kahvikin oli oikein hyvää. Aamun sää oli pilvinen ja yöllä oli satanut. Aamiaisen aikana kuurosade ripsautti lisää vettä, mutta se loppui jo ennen kuin aloimme pakata autoa.
Loistohotellista tienvarsimotelliin
Nautimme vielä kerran Dorintin loistavan aamiaisen ja tyhjensimme kahvikannun viimeistä pisaraa myöten. Kirjauduttuamme ulos Juha haki auton parkkitalosta ja suoriuduimme matkaan.
Perjantai 3. päivä
Loistava aamiainen varjoisalla terassilla leppeässä aamussa alkoi jo tuntua tavanomaiselta – no ei tasan. Kun muualla kuin Suomessa onnistuu saamaan hyvää kahvia, niin se kruunaa aamiaisen. Tämän hotellin aamiainen oli täydellinen. Jotenkin kofeiinitarpeeseen väsätty murukahvi ei olisi ollut lainkaan sama asia.
Leppostelua 2. päivä
Olimme aikaisin aamiaisella, koska Juhan hieronta oli jo yhdeksältä. Ulkoterassilla oli vielä turhan viileää ja pöytiä oltiin vasta kattamassa. Ykkösketju ei ollut vielä kentällä, mutta ujohko tarjoilijaharjoittelija sai homman hoidettua ihan kelvollisesti. Juha testasi myös mahdollisuutta saada halutun kaltainen omeletti – hyvin toimi ja hyvää oli.
Spa-ratiisin 1. päivä
Aamiainen oli vähintään hotellin tähtiluokituksen mukainen. Nautiskelimme sen ulkoterassilla, joka oli vielä aamun viileässä varjossa selvästikin helteiseksi muodostuvassa päivässä. Ainoat pilviä muistuttavat taivaalla olivat lukuisat korkealla lentävien koneiden jättämät hiljalleen hajoavat vanat.