Kotiinpaluun päivä alkoi varhain. Kaupunki vasta heräili kävellessämme Espanya-aukiota kohti. Meillä oli peräti kolme vaihtoehtoista kulkutapaa lentokentälle, joista ensimmäinen osuikin sopivasti kohdalle saapuessamme aukion vastakkaiselle laidalle.
Lentokenttäbussi oli ottamassa matkustavaisia kyytiin ja ehdimme erittäin sujuvasti mukaan. Espanya on bussin viimeinen pysäkki keskustassa, joten se jatkoikin suoraan lentokentälle. Suunnitelma B olisi ollut metro ja C taksikyyti.
Olimme kentällä reilut kolme tuntia ennen koneemme boarding-aikaa, koska uutisissa varoiteltiin Barcelonan kentän turvahenkilöstön pistelakkoilusta. Työtaistelua toteutettiin käymällä jokainen matkustaja läpi perusteellisesti tiettyinä aikoina päivästä. Siten jonot venyivät ja aiheuttivat myöhästymisiä niin matkustajille kuin lennoillekin.
Koska meillä oli vain käsimatkatavaroita ja olimme tehneet check-inin netissä, niin kävelimme suoraan turvatarkastusjonoon. Nyt ei selvästikään ollut lakkohetki, koska pääsimme aivan sujuvasti läpi. Meille jäi siten enemmän kuin runsaasti aikaa ihmetellä El Prat -lentokentän ykkösterminaalin tarjontaa.
Liikkeitä riitti niin, että kentällä olisi voinut shopata sydämensä kyllyydestä. Tosin Juhan pieneksi pettymykseksi eletroniikkaa oli todella niukasti tyrkyllä eli meidän tapauksessamme katseltavaksi. Kulutimme aikaa myös istuskelemalla kahvilassa vesipullollisen ja yksien kahvikupillisten varjolla. Toista kupillista kyseistä mönjää ei halunnut.
Jonkin verran ennen boarding-aikaa siirryimme portille odottelemaan. Muutaman minuutin kuluttua tuli ilmoitus portin vaihtamisesta ja lähdimme muun kansan mukana suunnistamaan uudelle portille. Koko poppoo asettui jonoon vain kuullakseen boardingin myöhästyvän.
Porukkaa purkautui ulos portista, joten konetta vasta tyhjennettiin siinä vaiheessa, kun sitä olisi pitänyt jo aikataulun mukaan täyttää. Meillä oli tiukka tunnin vaihtoaika Münchenissä, joten jännitys alkoi nousta. Portilla ei tuntunut tapahtuvan yhtään mitään.
Boarding alkoi vartin myöhässä, joten oli selvää, että lento oli jo menettänyt lähtöikkunansa Barcelonan kaltaisella vilkkaalla kentällä. Lisäksi toimenpide tapahtui hitaammin kuin olimme koskaan nähneet. Ja se ei todellakaan vain tuntunut siltä, koska porukkaa pääsi putkeen niin hitaasti, että edellinen ehti jo nurkan taakse ennen kuin seuraava pääsi ainoan tarkastajan ohitse.
Kun kone oli vihdoin täyttynyt, niin Lufthansan saksalaiskapteenin viivettä pahoittelevasta kuulutuksesta kuuli sekä hänen närkästyksensä että vahvistuksen jo toistamiseen menetylle lähtöikkunalle. Kone pääsi lähtemään kolme varttia aikataulusta myöhässä. Vaikka lentoaika kuulutettiin oletettua lyhyemmäksi niin meillä oli jo melko fatalistiset fiilikset mahdollisesta yöpymisestä Münchenissä.
Lähestyessämme Müncheniä kuulutettiin, että Lufthansa lähettää tekstiviestin uudesta lähtöajankohdasta niille, jotka eivät ehdi jatkolennolleen. Koneen kosketettua kenttään meni varmasti kerralla satakunta kännykkää pois lentotilasta. Lentonopeutta oli nostettu sen verran, että olimme laskeutuessa noin puoli tuntia aikataulusta jäljessä.
Tuntui jotenkin ironiselta, että juuri tällä kerralla kone parkkeerasi keskelle kenttää ja saimme odotella vielä kenttäbussinkin lähtöä kohti terminaalia. Lentomme lähtöön oli noin 15 minuuttia päästessämme terminaaliin – sen melkein vastakkaisesta päästä lähtöporttiimme nähden.
Koska emme olleet saaneet tekstiviestiä, niin teimme jo tavaksi tulleen Münchenin pikataipaleen eli kirmasimme terminaalin halki kohti lähtöporttiamme. Ja kuten tavallista – täysin turhaan. Myös jatkolentomme oli myöhässä ja boarding ei ollut edes alkanut kurvatessamme nurkan ympäri sattumalta lyhyemmän jonon hännille.
Vauhdikas saapumisemme kirvoitti hauskan keskustelutuokion Suomeen työmatkalle lähtevän saksalaismiehen kanssa. Vaikka boarding alkoi myöhässä niin se sujui aivan eri tahtia kuin Barcelonassa. Tämäkin lento myöhästyi lisää, koska yksi matkustaja jäi saapumatta ja hänen matkalaukkunsa piti etsiä ja poistaa ruumasta. Tässä vaiheessa se vain nauratti meitä.
Kotimaan sääennuste lupasi kovia tuulia, vettä ja ukkosta, joten yllätyimme iloisesti laskeutuessamme aurinkoisessa säässä. Lennon aikana oli kuitenkin jonkin verran turbulenssia ja laskeutuessa kapteeni ajoi koneen kenttään sen verran tanakasti, että lomalta palattaessa olo oli kuin James Bondin vodkamartinilla – shaken not stirred.
