Kiireettömien aamutoimien ja superniukan aamiaistarjonnan jälkeen lähdimme katsomaan Pyhän Mikaelin vuorta. Tunnin välein kulkeva bussi oli juuri mennyt, joten päätimme reippailla neljän kilometrin matkan. Alkupuoli oli viivasuoraa kävelytietä ja loppupuoli pengerretyn tien viertä rannasta saarelle. Poutapilvinen sää suosi patikointiamme.
Tuuli oli alueelle tyypillisen voimakasta ja meren yltä oli tulossa tummempia pilvimassoja. Saari oli koko matkan näkyvissä muuten tasaisessa maisemassa selvästi hallitsevana yksityiskohtana. Saarelle tullessamme oli laskuvesi juuri pakenemassa ja tankkiauto oli pesemässä nousuveden aikaan peitossa olevaa alempaa parkkipaikkaa.
Astuttuamme linnoituksen portista pidimme läheisessä kuppilassa tee/kahvitauon ennenkuin lähdimme tutustumaan paikkoihin. Pengertiellä olleiden turistibussien sekä tien sivussa olevien parkkialueiden lukemattomien autojen sisältö vilisi pitkin linnoituksen kapeita katuja. Löysimme sokkeloista myös vähemmän käytettyjä reittejä ja nousimme porrastettuja kujia ylös vuoren kuvetta.
Kirkkoa ja luostaria on rakennettu 900-luvun puolivälistä 1400-luvulle saakka. Parinsadan vuoden käytön jälkeen sitä alettiin restauroida ja muokata. 1800-luvun puolenvälin jälkeen restaurointi on ollut jatkuvaa. Monimuotoisuus näkyy arkkitehtuurissa vaikka se onkin valtaosaltaan goottilaista. Rakennelma on todella hurja osoitus keskiaikaisten muurareiden taidoista. Päällekkäin moneen kerrokseen eri aikoina rakennetut osat täydentävät ja tukevat toisiaan muodostaen uskomattoman vaikuttavan kokonaisuuden.
Noustuamme aikamme portaikkoja ja jyrkkiä katuja osuimme luostarin sisäänkäynnille. Hetken jonottelun jälkeen meillä oli liput ja audio guidet. Kerrankin oli kohde, jonka opaslaitteessa on riittävästi tarinaa. Jokaisesta läpikulkemastamme luostarin ja kirkon osasta oli todella paljon asiaa sekä historiasta että rakennustekniikasta. Kerronnassa oli myös mukana kuvauksia siitä miltä nykyisin paljaat kiviseinät olivat näyttäneet maalauksilla ja seinävaatteilla peitettyinä. Lisäksi kerrottiin myös luostarissa asuneiden benediktiiniläismunkkien elämästä. Vietimme yli kolme tuntia kulkien läpi yleisölle avoimen osan rakennuskokonaisuudesta.
Luovutettuamme audio guidet palasimme ”kadulle”. Nautimme ruokaisat täytetyt letut La Mère Poulardin terassikuppilassa. Meille ei selvinnyt kuka tuo kyseinen mamma oli ollut, mutta tuntui kuin joka toinen kuppila tai krääsäpuoti kantaisi hänen nimeään. Muutenkin kaikki kadut ovat nähtävyyskohteille tyypillisesti täynnä putiikkeja tuputtamassa asiaan kuuluvaa tai täydellisesti kuulumatonta ”made in china” -roinaa turisteille. Kuppilassa istuessamme saarta ryöpytti hetken aikaa todella rankka sade. Normandian tapaan sekään ei kestänyt kauaa ja aurinko pilkisteli jälleen poistuessamme mamman luota.
Nähtyämme tarpeeksi laskeuduimme ulos portista odottelemaan mantereelle vievää bussia. Se saapui muutaman minuutin aikataulusta myöhässä, mutta ajoitus oli täydellinen. Juuri astuttuamme sisään alkoi jälleen sataa. Hyväntuulinen ja ilmeisen humoristinen kuskimme heitti huulta bussiin nousijoiden kanssa ja odotteli kärsivällisesti parin epätietoisen turistin miettiessä olisiko tämä se oikea linja heille. Päästyämme matkaan jouduimme odottelemaan hetken pengertiellä haahuilevan lammaslauman takia. Kuskin osoittaessa meille viivästymisen syytä Nina totesi ranskaksi: ”Ihania”. Kuskin hymyilevä vastaus oli: ”Joo – lautasella.”
Palattuamme hotellille lepäilimme hetken ennen illallista. Yhtäkkiä alkoi kuulua TV:n ääni todella selkeänä ja toivomme ääneen, ettei naapurimme katselisi koko iltaa noin lujalla. Sitten huomasimme, että oma telkkarimme oli mennyt päälle itsekseen. Tihkuna alkanut sade muuttui hetkeksi saavista kaatamiseksi ennenkuin aurinko tuli taas esille. Jos joskus Suomessa tuntuu sää vaihtuvan nopeasti, niin Normandiassa meno on jo aivan hulvatonta. Hotellin ravintolan ystävällinen henkilökunta tarjosi jälleen meille nautinnollisen illalliskokemuksen.
