Olomouc

Julkaistu Avainsanat ,

Kiireettömien aamutoimien jälkeen sanoimme hyvästit huoneistollemme ja suuntasimme länteen – noin suunnilleen. Kahden edellisen päivän pitkät kävelymatkat tuntuivat pohkeissa ja oli mukava antaa jalkojen levätä tapeille. Tökittyämme ulos Krakovasta – nimenomaisesti ”nopein reitti” valittuna – pääsimme samalle moottoritielle, jota pitkin olimme menneet Oswiecimiin. Tietulli maksettiin taas – koko hinta. Vinkeintä oli, että pari kilometriä ennen liittymää, josta meidän piti vaihtaa toiselle moottoritielle, oli taas maksuputkat.

Tsekin raja putkahti vastaamme kuin yllättäen. Hidastus neljäänkymppiin ja yhtäkkiä pujottelimme tyhjien rajatarkastuskoppien lomitse. Heti rajan jälkeen liikenne rauhoittui hieman. Kyllä Tsekissäkin kaahareita löytyy, muttei jokainen kuski kaahaa kuten Puolassa. Heti rajan jälkeen oli teiden kulku aivan erilainen kuin GPS luuli. Mopon kuva putosi ensin tieltä tykkänään ja vispasi sitten edestakaisin laskiessaan yhä uudestaan reittiehdotusta löydettyään mielestään jollekin tielle. Viitoitus Olomouciin oli kuitenkin jo heti rajalta saakka, joten navigaattoria tarvittiin vasta hotellin paikallistamiseen. Tiet olivat hyväkuntoisia ja nopeita koko päivän. Matka eteni niin ripeästi, että päätimme lounastaa vasta perillä. Keli oli aurinkoinen koko päivän.

Hotelli Lafayette on pieni ja siisti. Se sijaitsee vajaan kilometrin Olomoucin keskustan eteläpuolella. Paikan erikoisuus on sisäpihan ulkoseinälle ympätty moderni lasiseinäinen hissi. Se on hiukan hassun näköinen lisuke vanhassa kolmikerroksisessa talossa, mutta kieltämättä kiva matkatavaroita rahdatessa. Hotellin ravintola ei ollut vielä auki saapuessamme, joten heitettyämme kapsäkit yläkertaan (kodikkaan huoneemme 25 nimi on Kašpar) päätimme ajaa keskustaan lounastamaan. Nina oli jo niin nälkäinen, että ainoastaan huoneessa tarjolla olleet nallekarkit pelastivat tilanteen.

Parkkipaikan löytäminen vanhasta keskustasta oli pieni haaste. Saimme pari uteliasta katsetta sytkytellessämme hiljaa läpi kävelylle rauhoitettujen katujen. Muuten sinne ei olisi ajanutkaan, mutta alueella näkyi pysäköityjä autoja. Jätimme mopon vanhan keskustan vastakkaiselta puolelta löytämämme parkkialueen reunalle ja palasimme kävellen keskusaukiolle.

Kaupungintalon kyljessä on Caesar-niminen ravintola, jonka terassilla nautimme kalamiehen risotot. Syödessämme meitä viihdytti talon toisessa päässä pauhannut musiikki, jonka tahdissa eri ikäisten koulutyttöjen paraatiryhmät tanssivat. Katselimme samalla miten ravintolan puoleisella seinustalla roudarit pystyttivät suojateltan rakenteita ilmeisesti iltaohjelmaa varten.

Syötyämme kiertelimme hetken vanhaa kaupunkia, joka on kuulemma arkkitehtonisesti rikkaimpia Tsekinmaalla heti Prahan jälkeen. Kieltämättä erinäköistä tönöä ja pystiä löytyi liki jokaiselta kadulta. Pidimme tee/kahvipaussin yliopiston rakennuksen sisäpihalla sijaitsevassa opiskelijakahvilassa. Lähtiessämme ajamaan takaisin hotellilla seurasimme ratikkaa pois vanhasta keskustasta ennenkuin annoimme GPS:n opastaa loppumatkan.

Hotellilla lepäillessämme Nina surffasi TV-kanavia ja löysi suomenkielisen tsekiksi tekstitetyn ohjelman nimeltään City Folk. Se esitteli todella erikoisen valikoiman suomalaisia. Ensimmäisenä oli vuorossa joku kylähullu, joka ”testasi makuupussin soveltuvuutta Antarktiksen olosuhteisiin” talvisen Helsingin keskuspuistossa. Miehen ambitio oli elää elämänsä ”jälkeä jättämättä”. Seuraavana oli neljä kertaa ajokorttinsa menettänyt ja omavalintaisesti työtön mustalaismies, jonka haave oli myydä Ferrareja. Ai niin – kaaharimannen kaveri oli hänen nekruksi kutsumansa somali. Toivoimme, ettei kukaan sattuisi katsomaan ohjelmaa ja muodostaisi siitä käsitystään suomalaisista.

Illalla kävimme vielä hotellin ravintolassa kevyellä illallisella. Grillattu taimen olikin yllätykseksemme kokonainen kala. Maukas kala antoi varmaankin saman verran energiaa kuin sen ruodottamiseen kului. Saimme ystävällisen, joskin hiukan yli-innokkaan tarjoilijan tuomaan meille iltateen/kahvin hotellin sisäpihan terassille, jossa nautimme ne viilenevässä illassa ihastellen auringonlaskun värejä.