Noro

Olimme päättäneet jo illalla viettää kiireettömän aamun ja tähdätä vasta 11:00 lautalle. Aamiaisella olikin jo säpinää eilistä enemmän. Illalla oli skootteristien lisäksi saapunut myös isännän Ranskassa asuva serkku lapsineen, joilla oli myös ystävänsä mukanaan. Natuutimme jälleen hyvän aamiaisen, jonka jälkeen maksoimme majoituksen sekä ostamamme valokuva- ja runokirjan. Nina oli lueskellut esillä ollutta selailukappaletta edellisenä iltana ja mieltynyt siihen kovasti.

Pakatessamme pyörää olivat myös skootteristit lähdössä. Jutellessamme skootteristien kanssa kuului ääni, jota ei olisi millään yhdistänyt saariston luontoon. Noin sadan metrin päästä pienen nyppylän takaa kajahti jäätelöauton fanfaari. Kaikkien ilmeet kertoivat: ”Ei voi olla…”. Skootteristien lähtöä tuli seuraamaan myös niinikään edellisenä iltana custom-pyörällä saapunut motoristipariskunta. Pakkaaminen keskeytyi hetkeksi porukan ihmetellessä miehen peukalon mittaista vihreää hepokattia, joka poseerasi kuuliaisesti kaikille kameran esiin kaivaneille.

Skootteristit lähtivät ensin pärinän ja katkun saattelemina. Perinteiset Vespat näyttivät todella söpöiltä – ja huteroilta – matkatavaroineen kaksi päällä. Hetken kuluttua lähdimme mekin ja heilautimme kättä vastauksena hiekkatien risteykseen pysähtyneen jäätelöauton kuskin tervehdykseen.

Pyrähdys lautalle oli todella lyhyt ja olimme paikalla suunnitellusti hyvissä ajoin ennen lähtöä. Jonoa oli jo reilut sata metriä, josta reilu kolmasosa matkailuautoja. Lautta saapui ja sieltä purkautui puolen tusinaa henkilöautoa ja saman verran fillaristeja. Lautalle ajoi etuajo-oikeuskaistaa myös näkemämme jäätelöauto. Lastatessa meidät ohjattiin keulille parin muun motoristipariskunnan viereen. He lähtivät laivan ylätasanteelle, jossa on myös kahvio. Meidän seuraamme liittyi jäätelöauton kuljettaja – joviaali pappa, jolla on ollut välillä useampikin moottoripyörä. Hän jutteli Juhan kanssa ummet ja lammet koko puolen tunnin matkan ajan.

Rantauduimme Heponiemeen motoristit keulilla, joten saimme ajaa vapaata tahtia. Kurvasimme merenlahden ympäri Askaisiin, jossa sijaitsee marsalkka Mannerheimin synnyinkoti – Louhisaaren kartano. Vastaantuleva liikenne oli todella tiheää ja joukossa oli niin paljon motoristeja, että välillä sai ajaa pätkiä vasen käsi sivulle ojossa. Saavuimme linnalle sopivasti ennen puoli kahdentoista opastettua kierrosta. Me ja puoli tusinaa muuta seurasimme rauhallisesti etenevää opastusta läpi linnan kahden ylimmän kerroksen. Saimme hyvän käsityksen alunperin Flemingin suvulle kuuluneen 1600-luvulla rakennetun linnan ja sen omistajien historiasta.

Jatkoimme matkaa pitkin rengastietä Merimaskuun, jota lähestyessä tuli muutama pisara vettä. Olimme valinneet lounaspaikaksi ravintola Rantamakasiinin. Tihku sai meidät valitsemaan terassilta päivävarjon alla olevan pöydän. Hetken päästä alkoikin tulla vettä enemmän kaukaa kuuluvan ukkosen säestämänä. Nautimme kaikessa rauhassa todella hyvästä Rantamakasiinin buffetista.

Kävimme vielä makasiinin yläkerrassa katsomassa Elena Gabbasovan taidenäyttelyä. Valmistautuessamme tien päälle lähtöön oli sade jo lakannut. Nina ei kuitenkaan luottanut sään selkenemiseen kokonaan vaan laittoi uusien nahkahousujensa suojaksi sadehousut.

GPS ohjasi meidät Ninan serkun luo Kupittaan suuntaan. Saderintama näkyi vielä taivaalla matkalla pohjoiseen, mutta vettä ei tullut enää yhtään. Kyläilimme muutaman tunnin jutellen sekä napostellen marjoja, herneitä ja täytekakkua ennen kuin päätimme upean saaristokierroksemme ajamalla Kemiönsaarelle Ninan äidin mökille.

Aitan suihkukoppi ei soveltuisi ahtaan paikan kammoiselle, mutta laajoja liikeratoja vältellen peseytyminen onnistui mainiosti. Aamiainen oli tarjolla vanhassa päärakennuksessa. Illalla saapuneet fillarimatkalaiset olivat juuri lopettelemassa syömistä tullessamme paikalle.

Juha nautti mahtavan hyvää saaristolaisleipää, jonka päälle hän kasasi kinkkua, juustoa, tomaattia, kurkkua ja kananmunaa. Ninan suosikki oli pitkään haudutettu kaurapuuro ja marjakeitto. Hetken aikaa kaksin nassuteltuamme saapui emäntämme myös haukkaamaan aamiaista. Iloisen puhelias rouva jutteli enimmäkseen matkailuyrittämisestä saaristossa.

Huoneeseen palattuamme lueskelimme uutisia netistä, surffailimme ja laiskottelimme. Nina istui myös hetken auringossa aitan terassilla katsellen luontokappaleiden lentonäytöksiä. Puolen päivän aikaan sonnustauduimme ajovermeisiin ja lähdimme kohti Iniötä. Olimme jo edellispäivänä kyselleet lounasruokailun vaihtoehtoja isännältämme. Lyhyen listan kiinnostavin oli tulomatkalla bongaamamme Lolas Mat Service eli Lolan sapuskapalvelu.

Etäisyyksien lyhyys tuntui edelleen oudolta. Kone ei ehtinyt edes kunnolla lämmetä helteisestä kelistä huolimatta ennen kuin olimme Skagenin lossilla. Parin mutkan jälkeen löytyi pikkutielle osoittava ruokalan kyltti.

Nina oli jo aiemmin löytänyt Lolan Ruoat netistä, mutta osoitteen puuttuminen ja pelkkä kännykkänumero viittasivat catering-palveluun. Iniön seurakuntatalolta löytyi sitten saaren parhaiten pidetty salaisuus. Kympillä per nenä sai syödä vatsansa täyteen todella maukasta ja monipuolista suomalaista perusruokaa. Vaikka pöytä ei näyttänyt notkuvalta niin siellä oli runsaasti alkupaloja sekä kala- ja liharuokia. Kahvien jälkeen vierimme takaisin mopolle.

Kurvasimme vielä hakemassa Iniön keskustan K-kaupan viimeiset vesipullot ennen paluuta Bergshageniin. Hyvin syöneinä oli todella mukava laiskotella hellettä paossa viileässä aitassa. Nina sopi Turussa asuvan serkkunsa kanssa treffit seuraavalle päivälle, jolloin matkamme jatkuisi. Otimme koko päivän täydellisesti levon kannalta nauttien siitä, ettei todellakaan tarvinnut tehdä mitään.

Illalla natuutimme iltapalaa vanhassa päärakennuksessa ja surffailimme vaihteeksi tuoleilla istuen pöydän ääressä. Seuraamme liittyi kaksi skoottereilla liikkeellä ollutta pariskuntaa, joiden kanssa virisi hauska keskustelu matkailusta.

Heräilimme aamiaiselle ajoissa. Sää oli paras mahdollinen. Upea auringonpaiste valaisi maiseman ja kevyt tuulenvire piti ilman raikkaana. Nautimme loistavan aamiaisen ulkoterassilla kaikessa rauhassa. Annoimme ansaitun myönteisen palautteen myös hotellin ystävälliselle henkilökunnalle maksaessamme oleskelumme. Suosittelemme Hotelli Korpoströmiä varauksetta, joskaan se ei sovellu tiukan budjetin matkalaisille.

Ajelimme takaisin Korppoon kirkonkylän läpi ja kurvasimme hyvin merkitystä risteyksestä kohti Galtbyn lauttasatamaa. GPS:lle kerrottu päivän loppukohde oli Iniön Jumon saarella. Laitteen mielestä sinne olisi päässyt nopeammin kiertämällä Nauvon, Paraisten ja Turun kautta. Vaikka se olisi mahdollisesti pitänyt paikkansa niin meillähän ei todellakaan ollut kiire minnekään.

Ajoituksemme onnistui yrittämättäkin hienosti ja pääsimme lautalle alle puolen tunnin odottelulla. Merimatka Houtskariin (tai paikallisittain Huutshäär) kesti varsin kiemuraista reittiä ajavalla lautalla puoli tuntia. Hervotonta meteliä pitävä lossi härnäsi Viking Linen laivaa kulkemalla melkein sen keulan editse.

Houtskarin puolella ajelimme rauhallisesti jonomuodostelmassa, jonka tahdin määräsi jo Korpoströmissä näkemämme saksalaisseurue vuokra-autollaan. Poikkesimme letkasta Näsbyn keskustaan ja parkkeerasimme Saaristosäästöpankin eteen. Kadun toisella puolella on Lyckebo tori eli majatalon takapiha, jossa oli kaksi puista myyntikojua ja pyöränsä hukannut kioskiperävaunu. Katselimme läpi kojujen tarjonnan, jonka jälkeen ostimme kaffet ja kotitekoiset pullat kioskista. Paussin jälkeen kurvasimme kohti Mossalaa.

Matkalla Mossalaan on kaksi lossia. Ajelimme tyhjää tietä aivan omaa rauhallista tahtiamme. Roslaxin lossilla oli edessämme yksi asuntoauto ja pakettiautotaksi. Lossille ajettaessa Juha kurvasi asuntoauton rinnalle ja varmisti, ettei sen kuljettajalla olisi mitään vastaan päästää meidät ensin maihin. Ajoimme läpi Kivimon ja Lömsön yhden kaistan levyisen tien näkemättä muuta liikennettä. Björkön lossilla oli yksi auto odottamassa ja Mossalan puolella kapea tie jatkui saaren läpi.

Olimme suunnitelleet syövämme lounasta Mossalan pohjoispään kuppilassa, mutta osuimme parahiksi juuri 12:15 lähtevään yhteysalukseen ajavan jonon hännille. Päätimme hyödyntää tilanteen ja ajoimme suoraan lautalle. Tämä oli toistaiseksi ainoa maksullinen lauttayhteys reitillämme. Mopo ja kaksi matkalaista kustansi 22 euroa.

Melkein tunti merellä virkisti todella helteiseksi muuttuneessa kelissä. Olimme viimeiset lautalle ajaneet ja edessämme oli pari naismotoristia yhdellä pyörällä. Matkan loppupuolen juttelimme pyörää kuskaavan kanssa. Helsinkiläisnaisella on mökki Nauvossa ja he olivat lähteneet sieltä päiväretkelle kiertämään rengastietä.

Iniöön rantauduttuamme letka matkasi kolmen asuntoauton tahdissa. Me poikkesimme etsimään lounaspaikkaa Iniön kirkonkylässä, jota ennen näkyi varoituskyltti rollaattorin kanssa kulkijoista. Löysimme Cafe Leonellan ja varttia myöhemmin toivoimme, ettemme olisi löytäneet. Täysin ylihinnoiteltu heikkolaatuinen pihvi, mössöranskalaiset ja vahvasti raudanmakuinen vesi likaisesta kannusta olivat melko inhottava kokemus. Juha haki vesipullon pyörän takapaksista, mutta pihvi ja ranskikset oli pakko edes osittain natustaa. Bergshagenissa saa vain aamiaista, joten poikkesimme vielä viereisessä K-kaupassa hakemassa iltapalaksi soveltuvia eväitä.

Jatkoimme matkaa bongaillen ravitsemusliikkeiden kylttejä tien poskesta seuraavan päivän lounaskohteen löytämiseksi. Leonellaan emme palaisi – ikinä. Skagenin lossi vei meidät Jumon saarelle. Kahvihammasta kolotti, joten huiskaisimme koko saaren läpi vastarannalla olevaan Cafe Alppilaan. Olimme ainoat asiakkaat. Nautimme kupposet ja jäätelöt keskustellen ystävällisen isäntäväen kanssa. Lähtiessämme saapui paikalle perhe, jonka olimme nähneet kohtalotovereinamme Leonellassa.

Päräytimme pari kilometriä takaisinpäin ja käännyimme hiekkatielle, joka vei meidät pienen kylän näköiseen miljööseen. Bergshagenin majatalo on kaksi päärakennusta ja kokoelma aittoja. Yhteisinä tiloina toimivalla vanhalla päärakennuksella on ikää parisataa vuotta. Uudempi on isäntäperheen koti. Olimme varanneet nimenomaan sen ainoan huoneen, jossa on oma wc ja suihku. Ystävällisen isäntämme kanssa käydyn opastetun kierroksen jälkeen asetuimme piharakennuksessa olevaan miellyttävän viileään huoneeseemme. Juhan puhelin löysi 3G-yhteyden, joten nettipääsykin onnistui heti.

Jonkin aikaa surffailtuamme lähdimme kävelylle puolen kilometrin päässä olevalle rannalle, josta isäntämme oli maininnut. Käyskentelimme venelaiturilla ja kiipesimme sitten kalliolle, jossa sojotti juhannussalko. Katselimme upeaa maisemaa lähes täydellisessä hiljaisuudessa. Ainoat äänet olivat laineiden liplatus, lämmin tuulenvire puissa ja kaislikossa sekä yksittäisten lintujen huudahdukset.

Henkisten akkujen teholautaushetken jälkeen käpyttelimme takaisin aittaamme. Mukana puolet hankkimistamme eväistä menimme vanhaan päärakennukseen iltapalalle. Saimme lautaset ja haarukat rakennuksessa hääränneeltä emännältämme, jonka jälkeen jäimme kahden aterioimaan. Vanhassa talossa ei kuulunut kuin seinäkellon tikitys. Iltapalahetkemme oli todellista sielun lepoa. Syötyämme vietimme aikaa huoneessamme kuunnellen avoimesta ikkunasta sirkkojen siritystä illan hämärtyvässä valossa.

Heräilimme kännykkävekkarin avustamana kahdeksan aikoihin ehtiäksemme aamiaiselle. Yöksi luvattu ukkosmyrsky oli ilmeisesti mennyt ohitsemme, koska ulkona näkyi vain hienoisia sateen jälkiä. Raikas, joskin pilvinen, sää oli todella miellyttävää vaihtelua aiemmille helteille.

Korpoströmin aamiainen on hyvä ottaen huomioon hotellin pienuuden. Pienellä lisähinnalla saa jopa kananmunia paistettuna haluamallaan tavalla. Nautimme tuhdin aamiaisen kaikessa rauhassa katsellen terassilla maisemia liki tyvenessä kelissä. Viereisessä pöydässä käytiin vilkasta saksankielistä keskustelua. Yksi keskustelijoista oli selvästi suomalainen, joka oli matkustellut todella paljon.

Jonkin aikaa aamiaisen jälkeen lähdimme kävelylle lähiympäristöön. Toisin sanoen kuljimme parisataa metriä rantaan loppuvaa tietä takaisinpäin. Maksullisen parkkialueen infotaulusta näki selvästi, että lähistöllä ei ole yhtään mitään. Palasimme takaisin käyden kaikkien laiturien päässä katselemassa maisemia. Kurkistimme sisään pieneen koppiin, jossa on vaihtokirjasto eli yhtä jätettyä kirjaa vastaan voi ottaa yhden kirjan.

Saaristokeskuksen vieressä on pieni K-kauppa, josta ostimme mansikoita. Nautimme ne istuskellessamme ravintolan edustan laiturilla. Saaristolaismansikoiden syöminen raikkaassa ulkoilmassa hienoa maisemaa katsellen on aika kivaa.

Natustettuamme mansikat alkoi tuuli hiukan yltyä ja toi mukanaan pieniä sadepisaroita. Siirryimme saaristokeskuksen sisälle, koska Nina halusi tutustua siellä olevaan näyttelyyn. Kassatyttö lupasi laittaa neljän euron pääsymaksut huoneemme laskuun. Vilkaisimme vielä ulos, jossa tuli vettä antaumuksella.

Kiipesimme toiseen kerrokseen ja kuljimme hiljalleen läpi pari näyttelyhuonetta ja -käytävää. Esillä oli ilmeisesti saaristossa asuvien taiteilijoiden moderneja töitä ja muutamia vanhoja esineitä. Yhdessä huoneessa oli ”installaatio” eli projektori heijasti huoneen nurkkaan vesirajasta kuvattua meren liplatusta ja keskellä huonetta makasi reilun parin metrin mittainen pala ilmastointiputkea, jonka sisältä kuului mekaanista mölinää. Teoksen syvempi olemus jäi ainakin Juhalle arvoitukseksi. Näyttelyssä oli muutama ihan vinkeäkin oivallus, mutta parhaiten jäi mieleen yhden pienen aulan seinällä ollut sarja upeita valokuvia saariston luonnosta. Sadekin oli lakannut jo palatessamme huoneeseemme.

Surffailimme jonkin aikaa huoneessamme ennen siirtymistä lounaalle. Lounaaksi oli tarjolla maukasta lasagnea, jossa oli kunnolla lihaakin. Syötyämme istahdimme respan vieressä oleviin nojatuoleihin ja surffailimme vaihteeksi hotellin langattoman verkon läpi jälkiruokakahveja nauttiessamme. Ulkona tuuli yltyi selvästi ja kapean salmen täyttivät pienet vaahtopäät. Veneilijöillä oli todella tekemistä laiturista lähtemisessä ja varsinkin kiinnittymisessä. Tuuli ujelsi veneiden mastoissa palatessamme huoneeseemme jälleen K-kaupan kautta. Tällä kertaa saaliina oli karkkia.

Huoneen ikkunasta katselimme yhden moottoriveneen ja yhden purjeveneen kieppumista reippaassa tuulessa. Moottorivene pääsi neljännellä yrityksellä kiinnittymään kahden veneen välistä laituriin. Ruotsin lippua kantaneen purkkarin kippari oli selvästi tehnyt hommaa ennenkin. Moottoripaatin päästyä pois edestä pyörimästä, hän heitti kipon vauhdilla kahden veneen väliin gastin kaapatessa ulkopoijusta kiinni ja kippari jarrutti sulavasti ennen kosketusta laituriin.

Parin tunnin kuluttua taivas selkeni ja aurinko kirkasti maiseman hetkiseksi tuulen hieman tyyntyessä. Illalla tuuli oli kuitenkin sen verran raikas, että päätimme syödä illallisen sisätiloissa. Tehtyämme tilauksen me ja muut asiakkaat katselimme pöytäkeskustelun lomassa satamaan saapuvien tyylinäytteitä. Maukkaan illallisen kruunasivat hyvät jälkiruoat ja palasimme huoneeseemme kylläisinä. Illalla surffailimme kuin viimeistä päivää peläten joutuvamme olemaan seuraavat pari päivää nettipimennossa – apuaaa.

Heräilimme kaikessa rauhassa puoli yhdeksän aikoihin. Vaikka Juha ei ollut edes aloittanut pakkaamista edellispäivänä starttasimme silti kiireettömien aamutoimien jälkeen yhdentoista maissa. Päätimme haalia ripeästi kilometrejä, joten lähdimme moottoritietä kohti Turkua.

Keli oli jälleen helteinen ja ainostaan ajoviima helpotti oloa. Vaikka matka etenikin joutuisasti täytyy silti ihmetellä tuleeko E18 koskaan valmiiksi. Lähes jokaisen tunneliosuuden sai madella kuuttakymppiä. Lisäksi oli kilometrien mittainen 80 alue, jossa ei ”Mittaustyö”-kyltistä huolimatta näkynyt yhtään ainutta asiaan viittaavaa ajoneuvoa tai työmiestä. Tähän vielä kuudenkympin yksikaistaiseksi määrätyllä osuudella neljääkymppiä ajava papparainen sekä kahdeksankympin alueella takarankaaseen nojaava katumaasturi saivat Juhan hokemaan kypärän sisällä: ”Olen lomalla, olen lomalla, olen lomalla…”

Pidimme kahvitauon Kivihovin Teboililla, jonka jälkeen oli vielä pätkä moottoritietä ennen käännöstä varsinaiselle Saariston Rengastielle. Ajelimme tasaisesti kulkevassa jonossa, joka hälveni Paraisten keskustan ohitettuamme. Jaloittelimme hetken Sattmarkin torpan pihapiirissä todeten sen olevan vain kahvila, joten päätimme lounastaa Nauvossa. Valitsimme GPS:n tuntemista ravintoloista yhden seuraavaksi ajokohteeksi ja jatkoimme matkaa.

Lillmälön lossin jono ulottui sen verran kauas, ettei pysähtymispaikastamme edes nähnyt rantaa. Paatti on kuitenkin melkoisen kookas ja pääsimme mukaan seuraavaan vuoroon alle puolen tunnin odottelulla. Lossin jälkeen tasaista jonoajelua jatkui Nauvon keskustaan saakka, jossa poikkesimme tieltä ja etsimme parkkipaikan vierasvenesataman liepeiltä.

Ravintola L’Escale sijaitsee rannassa aivan laiturialueen vieressä. Asetuimme pöytään bistron terassilla ja odottaminen alkoi. Noin viiden minuutin kuluttua saimme yhden kolmesta päämäärättömästi häärivästä tarjoilijatytöstä huomaamaan meidät puolityhjällä terassilla. Saimme tehtyä tilaukset ja odottaminen jatkui.

Katselimme kuinka Kristina Brahe -laiva saapui satamaan ja purki laiturille liudan turisteja. Kun oli kulunut kolme varttia ja jälkeemme tulleet olivat jo saaneet ruokiaan, meille riitti. Pukiessamme ajotakkeja lepatti tarjoilija paikalle ja myönsi tilauksemme kadonneen heiltä hetkeksi. Niin katosimme mekin.

Kävelimme läheisen Lanterna-matkustajakodin ravintolaan ja tilasimme lounaslistalta Ninalle paistettua lohta ja Juhalle jauhelihamureketta muusilla. Hyvänmakuiset kotiruoka-annokset saapuivat kohtuuajassa ja nautittiin nälän siivittämänä. Siirryimme Lanternan erillisen pienen kahvituvan keikkuvaan terassipöytään ja nautimme vielä hyvää kahvia brownie-leivosten kanssa.

Kävellessämme katua pyörän luo kuului vierestä brittituristin epäuskoinen lausahdus: ”Sibelius and sausage?” Katsahdimme äänen suuntaan ja näimme naisen katselevan puuhun niitattua julistetta tapahtumasta nimeltä ”Sibelius & Wien”. Brittinaisen seurassa ollut ilmeisen suomalainen nainen yritti selittää hänelle asiaa jankuttamalla ”Wien, Wien…” ikäänkuin sanan toistaminen äänenvoimakkuutta lisäämällä olisi auttanut toista ymmärtämään.

Jatkoimme matkaa Nauvon saaren halki päästen hetkittäin jopa mutkatien makuun ilman ketään edessämme. Pärnäsin lossi irtaantui laiturista juuri saapuessamme, mutta emme silti kokeilleet onnistuisiko kyytiin loikkaaminen kuten leffoissa. Pilviseksi muuttuneessa säässä odottaminen oli paljon miellyttävämpää kuin aiemmin helteessä. Lossin jälkeen Korppoon puolella saimme kunnolla mutkatietunnelmaa ajellessamme saaren eteläkärjessä olevaan Korpoströmiin.

Hieman kello kuuden jälkeen kirjauduimme saaristokeskuksen yhteydessä olevaan hotelli Korpoströmiin. Saaristokeskus on aivan rannassa ja sen edustalla on vierasvenesatama. Hotellihuoneet ovat mäen päällä viereisessä talossa. Huoneisiin mennään suoraan pihalta ja mopo ei ole aiemmin ollut parkissa näin lähellä – alle kahden metrin päässä huoneemme ovesta.

Pönkkäsimme oven raolleen ulkoterassin tuolilla ja avasimme ikkunan tuulettaaksemme huonetta. Huoneestamme oli esteetön näkymä suojaisaan satamaan. Kotiutuessamme huomasimme, ettei huoneessa ollut langatonta verkkoa vaikka hotellin tiedoista saa sen käsityksen. Asia hoitui kuitenkin Juhan puhelimessa olevalla langattomalla tukiasemalla. Tämä olikin ensimmäinen kerta, kun myös Ninalla oli oma läppäri mukana.

Kahdeksan maissa siirryimme saaristokeskuksen ravintolan terassille nauttimaan iltapalaa. Naapuripöydän mellastavan kakaran kadottua vanhempiensa mukana laskeutui ihana hiljaisuus leppeään kesäiltaan. Söimme maukkaat annoksemme katsellen samalla kuinka Metsähallituksen veneellä saapunut kahden naisen ja yhden miehen tiimi rantautui. He purkivat avoveneestä uskomattoman määrän tavaraa mukaanlukien happilaitteet, joita edelleen kuivapuvuissaan olevat naiset olivat oletettavasti käyttäneet. Emme tienneetkään Metsähallituksen alueen ulottuvan myös merenpohjan kasvullisuuteen. Ehkäpä he olivat kuitenkin Åbo Academin meribiologeja, koska saaristokeskuksessa on myös sellainen osasto.

Ruokailun jälkeen istuskelimme vielä kahvilla ravintolan sisäpuolella, jotta Nina sai virtaa läppärilleen. Surffailimme keskuksen ilmaisella nettiyhteydellä ja Juha kirjoitteli matkakertomusta. Sääennuste lupaili seuraavalle päivälle rajua ukkosmyrskyä ja olimme tyytyväisiä, ettemme olisi silloin tien päällä. Palasimme huoneeseemme kymmenen maissa henkilökunnan alkaessa keräillä pois terassilta tavaraa, jonka myräkkä voisi viedä mennessään.