Häissä ja pyykillä

Julkaistu Kategoriat Portugali 2016Avainsanat ,

Laiskottelimme aamupäivän ja lähdimme lounasaikaan kohti edellisiltana netistä etsittyä itsepalvelupesulaa. Annoimme tapojemme vastaisesti sisäänheittäjän ohjata meidät katuterassin pöytään tällä kertaa kotikatumme toisessa päässä.

Päätimme testata portugalilaista perinneruokaa eli grillattuja sardiineja. Tämä ravintola meni luokkaan ”ei-koskaan-enää”. Palvelu oli jopa tylyn oloista ja ruoka korkeintaan keskinkertaista.

Jatkoimme kiipeämistä Bairro Alton kaupunginosaan. Käväisimme Igreja de São Roque -kirkossa, jonka vaatimaton ulkokuori kätkee erittäin koristeellisen kirkkosalin. Kirkossa vietettiin juuri häitä, mutta seurue oli niin pieni, etteivät juuri etuoven sisäpuolelle päästetyt turistit häirinneet seremoniaa.

Pesula Bairro Alto Wash & Go löytyi Heren avulla ja koneiden käyttö oli todella selkeästi ohjeistettu neljällä kielellä. Hiukan arvelutti, ettei omaa pesuainetta, jonka olimme juuri ostaneet, voinutkaan käyttää. Koneissa oli automaattinen pesuaineen ja huuhteluaineen annostelu, jota ei voinut kontrolloida.

Päätimme kuitenkin laittaa vaatteemme pyörimään – valkoiset ja värilliset eri koneisiin. Pesulassa oli ilmainen langaton verkko, joten surffailimme puhelimilla aikamme kuluksi. Koneiden lopetettua viikkasimme kosteat vaatteet mukaamme ja lähdimme palaamaan asunnolle.

Kuljimme hiukan eri reittiä ja löysimme minimarketin, jossa oli hyvänlaatuisia marjoja ja hedelmiä. Hiukan yllättävää, etteivät hedelmät olleet sen kypsempiä kuin Suomessa. Esimerkiksi kiivistä olisi voinut jättää yhden i:n pois.

Asunnolla ripustelimme melko voimakkaasti tuoksuvat pyykkimme kuivamaan. Avasimme ikkunoita tuulettaaksemme pois ”puhtauden tuoksun”, joka oli meille tuoksuttomia pesuaineita käyttäville hiukan turhankin potentti.

Vietimme rauhallista koti-iltaa lepäillen. Juha korkkasi Porton asunnon isännältä saadun punaviinin, koska ei sitä kotiinkaan saisi tuotua käsimatkatavaroissa.

2 kommenttia artikkeliin ”Häissä ja pyykillä”

  1. Hei! Olette ihan selvästi kotiutuneet sinne! Vaatimaton oli se sardiineja sisältävä
    aterianne tosiaan, ei vastaa ”sitä oikeaa”, josta maine on syntynyt .

  2. Ette löytäneet sitä vanhaa pesulaa, jossa aikoinaan pyykit pestiin käsin. Ei olisi tullut tuoksuja.

Kommentointi on suljettu.