Porto – Lissabon

Aamulla pakkailimme rauhassa ja lähdimme yhdentoista aikoihin valumaan kimpsuinemme alamäkeen kohti São Benton asemaa. Kuumalla kelillä ei voinut ottaa mitään pilaantuvaa evääksi, joten söimme kevyen lounaan kukkaiskadun tutussa kuppilassa.

Ensimmäinen etappi oli lyhyt siirtyminen paikallisjunalla São Bentolta pääasema Campanhãlle. Siellä odottelimme hetken junan saapumista ja noin kymmentä vaille yksi pääsimme matkaan kohti Lissabonia.

Istumapaikkojen numerointi näytti siltä kuin joku olisi arponut sen. Logiikka ei ainakaan heti auennut meille. Lisäksi numerot oli merkitty tavarahyllyn alle täsmälleen selkänojan yläpuolelle, joten istuimme ensin yhden penkkirivin liian taakse ennen kuin tajusimme erehdyksemme.

Emmekä todellakaan olleet ainoat, joille numeroinnin sijoittelu tuotti liikuntaa. Seuraavilta asemilta tulleet uudet matkustajat osoittelivat penkkejä, joilla jo istuttiin. Ajoittain homma muistutti tuolileikkiä, josta vain musiikki puuttui.

Kolmetuntinen matka meni enimmäkseen nuokkuessa. Merenrannan jäätyä taakse näytti maisema samankaltaiselta aina havahtuessamme torkuilta. Pohjanmaan kaltaista, mutta kellertävää tasankoa pilkuttivat pienet ryppäät kitukasvuisia puita.

Lissabonin Santa Apolónian asemalla kävelimme suoraan ensimmäiseen vapaaseen taksiin. Reitti kulki ensin rantabulevardia, jonka jälkeen seurasi jyrkkä nousu kukkulalle. Kiemurtelimme pienillä yksisuuntaisilla kaduilla hetken ennen saapumista kapealle kujalle, jossa asuntomme sijaitsi.

Duque´s Apartments sijaitsee Chiadon kaupunginosassa aivan kaupungin keskustassa. Meitä oli ovella vastassa emäntämme Fátima, joka opasti meidät talon toiseen (eli suomeksi kolmanteen) kerrokseen. Vanha talo oli modernisoitu ja pääsimme kapsäkkiemme kanssa nousemaan hissillä ylös.

Sydämellisen ystävällinen rouva osoittautui erittäin organisoiduksi. Ensin hän esitteli erittäin siistin ja loistavalla tyylitajulla kalustetun asunnon sekä kertoi miten kaikki toimii parasta tiskikoneen ohjelmaa myöten. Hänellä oli myös kaupungin kattava informaatiopaketti, jonka hän kävi läpi kanssamme.

Rouva selitti useiden turistien olevan epätietoisia siitä mitä kaupungissa voi tehdä, joten hän oli koonnut valmiiksi kattavan tietoiskun. Iloisesti naurahtaen hän totesi, että me olisimme täällä kaksi viikkoa eli ehtisimme tehdä sen kaiken. Hoidimme vielä loput muodollisuudet alakerran asunnossa, jossa rouva otti valokopiot henkilökorteistamme ja yhteystietomme sekä maksun.

Lähdimme katsastamaan ruokakaupat, joista lähin oli noin yhden huoneen kokoinen täyteenahdettu reikä kivijalassa. Päätimme kokeilla ”isoa markettia” parin korttelin päässä. Tässä tapauksessa se tarkoitti myös kukkulan juurella eli tuntui kuin olisimme liikkuneet melkein yhtä paljon pystysuunnassa kuin vaakasuunnassa.

Huumaavan vilkas ja klaustrofobisen ahdas marketti oli kokemus sinänsä. Saimme kokoon olennaisimmat tuotteet ja kiipesimme takaisin asunnolle. Saatuamme tavarat ahdettua pikku jääkaappiimme, lähdimme etsimään illallista.

Kauas ei tarvinnut mennä, koska vajaan sadan metrin mittaiselle kadullamme oli kahdeksan ravintolaa. Aloitimme niiden testaamisen kadun alkupäästä. A Pomba do Carmo on todella pieni paikallisravintola, jonka ruokalistan englanninkielisen käännöksen oli taatusti tehnyt joku, joka ei puhu englantia.

Nina valitsi ”Grilled fish grilled sword”, jonka arvelimme tarkoittavan grillattua miekkakalaa. Juha otti ”Meat mixed grilled skewer” eli grillivartaan. Ruoka oli hyvää ja konstailematonta. Otimme vielä espressot ennen pitkää kotimatkaa – 50 metriä. Nautimme asunnolla vielä jälkiruoaksi maukasta melonia ja vadelmia.