Helmikuun puolivälissä Nina varasi meille paikat sushikurssille ravintola Tokyo55:n Sushi Academyyn. Sattumoisin Juhan ystävä vei hänet lounaalle samaiseen ravintolaan pari viikkoa ennen kurssia, joten Juha pääsi tutustumaan paikan sushibuffettiin. Ensimmäistä kertaa tuli syötyä sushia mahan täydeltä.
Kurssi pidettiin lauantaina maaliskuun lopulla. Nina ja Juha saapuivat ajoissa paikalle. Osallistujalistassa oli ennen meitä vain yksi nimi. Sattumoisin se kuului Ninan työkaverin miehelle. Hän oli saanut kurssin syntymäpäivälahjaksi vaimoltaan. Myös Juhan entinen koulukaveri vuosikymmenten takaa ja toinen samaa koulua käynyt nainen saapuivat kurssille.
Aluksi kurssille osallistuneet 14 henkilöä ohjattiin istumaan kauniin yksinkertaisesti kalustetun kabinetin pitkään pöytään. Vanhempi japanilaissukuinen herra kertoi meille ensin lyhyesti ravintolan sekä sushin historiat.
Sitten siirryimme pieneen keittiöön katsomaan kuinka sushimestari valmisteli riisin. Koska riisin valmistus odotusaikoineen kestää tunteja, niin meille näytettiin vain prosessin toiminnalliset vaiheet. Kuulimme yllätykseksemme, että sushiin käy mikä tahansa pitkäjyväinen riisi kunhan se valmistetaan oikein.
Seuraavaksi saimme nähdä kuinka lohi fileoidaan sushia varten. Toimenpiteessä menee melko paljon kalaa hukkaan, koska vain paras ja pehmein osa käytetään sushiin. Yli jääneistä osista saa vielä todella reippaan pohjan kalaliemelle tai -keitolle. Mestarin veitsenkäsittely oli niin tottunutta ja nopeaa, että kaikki seurasivat toimenpiteitä hiljaisen keskittyneinä. Melkein mitä tahansa suolaisen veden kalaa voi käyttää sushiin. Järvikalaa ei voi käyttää, koska niiden liha pitää aina kypsentää.
Porukka jaettiin kahteen ryhmään, joista meidän ryhmämme jäi keittiöön ja toinen siirtyi salin puolelle. Kunkin kohdalla oli iso leikkuulauta, sushiveitsi, vesikuppi, bambumatto ja kostea liina sekä vastapäisen oppilaan kanssa yhteinen kannellinen puukulho täynnä riisiä. Ensimmäinen kulhollinen oli pelkästään riisin käsittelyn harjoittelemiseen. ”Nyt otatte hiukan kostutettuun oikeaan käteen 16 grammaa riisiä.” Noh – nigirin tekemiseen tarvittavan määrän mittaaminen kirjaimellisesti sormituntumalla ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Juha ei ollut ensin kostuttanut kättään riittävästä ja avattu koura näytti siltä kuin olisi murskannut styroksia näpeissään. Toinen yritys meni jo paljon paremmin.
Muutaman testipalleron jälkeen seurasi opastaminen kalan leikkaamiseen sushipaloiksi. Tonnikala on kiinteytensä takia helppoa käsiteltävää, mutta siistien viipaleiden saaminen lohesta oli jo paljon haasteellisempaa. Teimme kukin parhaamme ja pienen treenaamisen jälkeen laudalla olikin siistit pinot paloja odottamassa jatkokäsittelyä. Meitä opastanut rouva pyöräytteli nigirejä ja makirullia sellaiseen tahtiin, että välillä piti pyytää sama uudelleen ja hidastettuna.
Rakentelimme uudesta riisisatsista itsellemme makirullia ja nigireitä käyttäen leikkaamiamme kaloja. Saimme myös valmiiksi leikattuja ja siistittyjä jättikatkaravun pyrstöjä nigireitä varten. Ruokaa kertyikin reilusti, joten valitsimme mitkä syömme paikan päällä ja loput pakattiin annoslaatikoihin kotiin vietäväksi. Siirryimme kabinetin puolelle pöydän ääreen nauttimaan tuotoksiamme sekä ammattilaisen tekemiä kaliforniamakipaloja. Saimme kehuja hyvästä työstä vaikka palojen muodot eivät olisi varmasti läpäisseet koulutetun kokin vaatimustasoa. Maku oli toki kohdallaan hyvien raaka-aineiden ja oikein valmistetun riisin ansiosta.
Ruokailun yhteydessä juttu luisti. Juhaa vastapäätä istui japanilaissukuinen nuori nainen, jonka kanssa keskustelimme laajemminkin japanilaisesta ruokakulttuurista. Hän oli osallistunut kurssille ihan huvikseen, koska oli juuri tulossa ensimmäistä päivää töihin Tokyo55:een. Ruokailun jälkeen sushimestari ojensi jokaiselle todistuksen. Juhan kielitaito riitti juuri opettajan kiittämiseen japaniksi (domo arigato, sensei). Siihen vastattiin leveällä hymyllä ja tulvahduksella japania, josta Juha ei tokikaan ymmärtänyt muuta kuin vastakiitoksen. Saimme myös mukaamme riisiteko-ohjeet sekä sushireseptejä. Illalla kotona nautimme loput sushit, joten taas oli maha täynnä.
Pari viikkoa kurssin jälkeen Juha vei ystävänsä Timon lounaalle Tokyo55:n sushibuffetin äärellä. Kiersimme molemmat pöydän kolmesti täyttäen lautasen joka kerta. Juha näki kurssilla ryhmäämme opastaneen rouvan tiskin takana ja kysyi luvan kuvien julkaisemiseen tätä artikkelia varten. Ystävällinen rouva myöntyi heti ja tuli vielä juttelemaan kanssamme ollessamme lähdössä jälleen mahat täynnä.
Jos se ei vielä lukijalle tähän mennessä selvinnyt, niin suosittelen lämpimästi käymään ruokailemassa Tokyo55:ssä. Jos innostusta riittää, niin kannattaa ilmoittautua myös sushikurssille. Oli se sen verran hauska kokemus.
