Paikka oli niin mukava, että mikäli internet-yhteys olisi ollut ripeä, niin Juha ei olisi lähtenyt kulumallakaan. Liput kotimaahan oli kuitenkin olemassa, joten kiltisti täytimme Fiatin peräkontin kahdella pienellä laukullamme ja suunnistimme alamäkeen.
Ajelimme takaisin Nizzaan samaa reittiä kuin olimme tulleetkin. Yhtäkkiä melko kevyesti liikennöity tie ruuhkautui. Pikku nykäyksin pääsimme lähemmäs liikenneympyrää, jonka täytti turistibussi niin, että ohi pääsi pujottelemaan vain yksi auto kerrallaan. Bussi ei mahtunut kiertämään ympyrää, koska puolet kaarteesta tukki pysäköity auto. Pikkuautosta noussut rouva vaikutti harmistuneelta, että joutui siirtymään pois oivallisesta parkkipaikastaan antaakseen bussille tilaa.
Autoa vuokratessamme olimme sopineet luovutuksen lentokentälle, mutta päätimmekin palauttaa sen keskustaan, koska joka tapauksessa kävisimme siellä lounaalla ja emme halunneet etsiskellä parkkipaikkaa. Lisäksi palautus kentälle oli eri terminaaliin kuin mistä lähtisimme.
Palauttaminen sinänsä oli todella helppo rasti … kunhan rasti ensin löytyi. Europcarin talli on pienten katujen kulmassa, joista toinen on osan matkaa myös kävelykatu. Navigaattorista huolimatta pyörimme hetken rantabulevardista erkanevilla pienillä yksisuuntaisilla kaduille ennen kuin pääsimme pujahtamaan kävelijöiden seasta autohalliin.
Kävimme syömässä tutussa Hippopotamus-grillissä, jonka jälkeen suunnistimme vanhaan kaupunkiin uusimaan toisen kivan kokemuksen. Fenocchion jäätelöt nautiskeltuamme maleksimme kaikessa rauhassa pääkadulle. Näimme kadun toiselta puolelta, kun lentokentälle menevä bussi saapui pysäkille. Kuski odotteli täysin kiireettömästi, että ehdimme kyytiin.
Olimme todella ajoissa kentällä, jossa odottelimme kuinka lakkoilu vaikuttaisi meidän kotimatkaamme. Muutamia lentoja peruttiin ja omammekin myöhästyi sen verran, että päätimme nauttia iltapalan ennen lähtöä. Ajoituksemme oli täydellinen, koska vain hetki pöytään istumisemme jälkeen, muutkin lentojaan odottelevat päättivät tehdä samoin.
Ykkösterminaalin yläkerran ravintola täyttyi niin, että osa joutui jonottamaan. Alunperin laiskasti liikkuneet nuoret tarjoilijapojatkin joutuivat hiukan kiihdyttämään vauhtia. Kuitenkin ainoa tarjoilija, joka ei toiminut kuin ensikertalainen, oli onneksi meille tarjoillut rouva. Laskun saaminen kesti hiukan kiusallisen kauan halutessamme vapauttaa pöydän.
Palattuamme alakertaan porteille lentomme kuulutettiinkin melkein heti – kaksi tuntia aikataulusta myöhässä. Boardingia ohjaava virkailija meinasi menettää hermonsa porukan parveillessa miten sattuu. Sekoilua ei auttanut, että hän kävi yhdistämässä kaksi jonoa, joissa matkustajat olivat jo asettautuneet itsekseen hiukan sen mukaan mihin ryhmään kuuluivat.
Norwegianin miehistö oli kiireestä huolimatta ystävällistä ja kohteliasta. Kapteeni kertoi, että lento oli toteutunut vain, koska sille oli saatu neuvoteltua normaalia korkeampi reitti. Lennon aikana koneen sisäisen netin tietosivu kertoikin lentokorkeudeksi liki yksitoista kilometriä. Vuorokausi oli jo vaihtunut laskeutessamme Helsinki-Vantaalle.