Harzin kuusikossa

Julkaistu Avainsanat , ,

Jälleen todella hyvin nukutun yön jälkeen meitä odotti maukas aamiainen. Tällä kertaa oli katettu myös toiselle pariskunnalle, jotka osoittautuivat saksalaisiksi. Juhaa hiukan harmitti kuinka paljon puhuttavaa heillä oli keskenään muuten rauhallisella aamiaisella.

Pakattuamme mopon rupesimme arpomaan millaista reittiä ajaisimme. Koska seuraavakin kohde oli pieni yksityinen majatalo ilman 24h respaa, niin päätimme olla mieluummin ajoissa. GPS sai valita reitin vapaasti. Etelän suuntaan ei Quedlinburgista motareita mene, joten tiesimme päätyvämme pikkuteille ainakin aluksi.

Pian alkoikin ylämäki pohjoisen Harzin vuoriston yli. Ajoimme upeita mutkateitä ylös ja alas vuorijonojen väliin ja pian ylitimme myös eteläisen Harzin vuorijonon. Takapenkkiläisen toiveita noudatellen ja tienpaikkaushiekkoja väistellen Juha ajoi todella rauhallisesti. Leppoisa tahti antoi kuskillekin mahdollisuuden nauttia todella upeista maisemista.

Pidimme jaloittelutauon pienen ja kiinni olleen Biker-Oase kioskin kohdalla hieman Kelban kylän jälkeen. Jatkettuamme matkaa tajusimme syyn kioskin nimeen sekä näkemiemme motoristien lukumäärään. Heti kioskin jälkeen tiellä B85 alkoi ylivoimaisesti syheröisin neljä kilometriä, jota olemme koskaan nähneet. Hyväkuntoinen asfaltti ja tasaisen pyöreät mutkat tekivät ajamisesta nautinnollista.

Jonkin ajan kuluttua yhytimme etelään vievän A71-motarin ja matka jatkui kolme kertaa äskeistä ripeämmin. Pidimme lounastauon Bachin nuoruuden kaupungissa eli Arnstadtissa. Ajelimme aivan lähelle kävelykeskustaa ja pysäköimme mopon luovasti pois kadulta pienen suihkulähteen viereen. Teimme pienen kierroksen kävellen ennen kuin aloimme katsella lounaspaikkaa.

Istuttuamme erään ravintolan terassille tuli läheiseen pöytään pari nuorta äitiä lapsineen. Arviolta alle parivuotiaan vauvan äiti sai puhelun ja myös kersa halusi jutella soittajan kanssa. Äidin annettua kännyn penskalle tämä nosti sen aivan oikeaoppisesti korvalleen ja me repeilimme keskustelun edetessä seuraavasti: ”njää njää njää njää njääää” – tauko – ”njäänä njää njää” – tauko – ”njäjä njää njää njääää” jne. Vasta heidän ruokansa saapuminen sai vaavelin luopumaan luurista. Äidin aiemmat yritykset saada känny itselleen johtivat äänekkäisiin vastalauseisiin.

Meidän vieressämme olevassa pöydässä istui yksin vanha herra, joka syötyämme aloitti jutustelun kanssamme. Hän yritti kovasti saada meitä tutustumaan paremmin kaupunkiinsa ja näytti hiukan pettyneeltä selittäessämme olevamme vain lounastauolla. Etsiskelimme vielä pienen leipomokahvilan, jossa nautimme kaffet ja leivokset jälkiruoaksi.

Palasimme motarille ja matka etelään jatkui. GPS zoomasi karttaa sen verran auki, että Juha huomasi motarin lähtevän kiertämään länteen ja reitti veisi meidät jonkin matkaa pois suunnasta ennen toiselle tielle siirtymistä. Näytöllä näkyi myös tie B4, joka kulkisi suoremmin etelään. Kyseiselle tielle erkaneva liittymä olikin jo aivan edessä ja Juha vippasi mopon suoraan vasemmalta kaistalta ulosmenorampille.

Pääsimmekin heti hyväkuntoiselle pikkutielle, joka vei meidät läpi Vessertalin luonnonsuojelualueen metsikön. Ajelimme upeassa maisemassa jälleen kiemurrellen ylös ja alas jyrkkiä rinteitä. Liikennettä oli todella vähän. Havumetsikön ilma oli aivan uskomattoman raikas ja puhdas. Aikaa syheröinti ei varmasti säästänyt, mutta nautinnollisen pikku hidastuksen jälkeen nousimme A73-moottoritielle.

Keli oli ollut koko päivän motoristille paras mahdollinen (eli Ninalle viileä). Tuulta ei ollut lainkaan, joten ilma ei riepottanut ja siksi rullasimme rivakkaa vauhtia. Menosuunnassamme näkyi muutama tumma pilvi ja Coburgin kohdalla ripsi muutaman tipan vettä. Pääsimme perille Schammelsdorfin kylään kastumatta.

Landhaus Hubertus löytyi kirjaimellisesti metsätieltä (Waldstrasse). Kurvasimme ajoluiskalle kaksoisautotallin eteen. Muutaman kymmenen metrin päässä olevan omakotitalon ovelle ilmestyi harmaahapsinen herra, joka tervehti meitä kättään heilauttaen. Hän tallusteli luoksemme kättelemään ja avasi autotallin oven, jonne saimme pyörän parkkiin. Sydämellinen herra odotteli kärsivällisesti kerätessämme tavaramme mukaan ja opasti meidät sitten huoneeseemme pientalon toiseen kerrokseen.

Jutustellessamme illallisen syömisestä jossain herra ehdotti, että kävelisimme muutaman sadan metrin päässä olevaan panimoravintolaan. Hän lupasi neuvoa tien vaihdettuamme siviilit päälle. Hetken kuluttua olimmekin valmiit ja ohjeet saatuamme tallustelimme muutamia pisaroita roiskivassa kelissä mäen juurella olevaan krouviin. Vilkkaan paikallisravintolan tunnelma tuli heti ovella vastaan ja ystävällisesti meidät ohjattiin valitsemaan haluamamme pöytä.

Tavaillessamme ruokalistaa tuli naistarjoilija tarjoamaan apua sen tulkitsemiseen. Päädyimme kahteen erilaiseen possuannokseen, joiden saavuttua söimme ne kumpikin puoliksi. Molemmat olivat todella hyviä ja massut täynnä tilasimme vielä kupposet kahvia ennen paluuta majapaikkaamme.

Puuskutettuamme mäen ylös takaisin metsätielle tapasimme isäntämme vielä alakerrassa. Hän toivotteli meille makoisia yöunia. Vietimme loppuillan kirjoitellen, surffaillen ja päivitellen seuraavien päivien uhkaavia säätietoja. Aiemmin television toimintaa esitellessään isäntämme oli osunut kanavalle, jossa näkyi autoja tulvavesien kourissa Baijerissa eli juuri siellä minne olimme matkalla.