Aamu oli sateinen. Lähdimme liikkeelle iltapäivän puolella, jolloin sade oli tauonnut. Ilma oli mukavan lämmin, joskin tuulinen. Odotellessamme bussia alkoi ripsutella vettä sen verran, että Ninan edellispäivän hankinta tuli käyttöön pukiessamme sadetakit. Ajoimme keskustaan ja jäimme bussista linnakukkulan takana eli länsipuolella.
Kohteemme oli Edinburgh Farmers’ Market, joka on lauantaisin Castle Terracella. Sadepilvet antoivat tilaa auringolle ja lämpötila nousi T-paita-lukemiin – siis Juhalla. Ilmeisesti sateinen aamu oli kuitenkin verottanut tarjontaa, koska kojuja oli pikavilkaisulla arvioiden reilu tusina, kun nettisivuston mukaan tyypillisesti olisi noin 40. Käyskentelimme tutustuen paikalliseen lähiruokatarjontaan. Huvittavin yksityiskohta oli kananmunien tuottajan merkitä munineesta kanarodustakin.
Kävelimme linnakukkulan eteläpuolelta kohti Grassmarketia. Matkalla Ninan huomion kiinnitti ranskalainen teehuone. Poikkesimme sisään kupposille – kahvia. Ninalle löytyi vehnätön skonssi ja Juha mutusteli suklaavadelmaleivoksen. Juhasta oli jotenkin huvittavan kontrastista, että suloisen ujonlaisen nuoren tarjoilijatytön paidassa komeili suuri kuva Darth Vaderin kypärästä.
Grassmarketin markkinat olivat vieläkin pienemmät. Tarjonta oli tavarapainotteista normaalista turistikrääsästä antiikkiin. Suosituin oli kuitenkin kreikkalaista ja fuusioruokaa tarjoileva koju. Läheisellä Victoria Streetillä olevassa liikkeessä Nina ihastui pieneen antiikkisen näköiseen koristemaapalloon, joka myös päätyi mukaamme. Päätimme jatkaa meille ennestään tuntemattomia polkuja ja lähdimme kulkemaan Cowgate-katua. Alue osoittautui yhtä kutsuvaksi kuin pimeä satamakortteli yöllä, joten puuskutimme ylämäkeen ensimmäisestä kujasta, joka johti High Streetille eli kuninkaalliselle mailille.
Katselimme kauppojen ikkunoita ja kurvasimme alamäkeen Cockburn Streetille. Ninan katsellessa shoppien tarjontaa, Juha googlaili lähiseudun ravintoloiden arvioita. Katsastimme parin eri paikan lounaslistat löytämättä mitään sykähdyttävää. Haku löysi yhden loistavat arviot saaneen ravintolan ruokalistan, jonka sisältö näytti kutsuvalta. Se tarkoitti tarpomista jyrkkiä portaita ylös takaisin mailille.
Menimme sisään Angels with Bagpipes -ravintolaan. Koska lounasaika oli jo mennyt olimme taaemman ruokasalin ainoat asiakkaat. Nina aloitti savulohella ja Juha jälleen uudella alkupalavariaatiolla haggiksestä. Pääruokana Ninalla oli merianturaa ja jokirapua. Juhalla puolestaan 12 tuntia kypsytettyä nautaa. Ruoat olivat aivan fantastisen hyviä.
Sää oli muuttunut viileämmäksi ruokailumme aikana. Raju tuuli oli viiltävän kylmä astuessamme ulos ravintolasta mailille. Lähdimme heti pientä kujaa alas kohti rautatieasemaa. Kurvasimme sisään Waverleyn asemalle katsomaan minne voisimme jättää laukkumme säilöön lähtöpäivänä ennen lentokentälle menoa. Left Luggage -niminen firma veloittaisi seitsemän ja puoli puntaa per jokaiselta kolmelta tunnilta tai pitkälti toista kymppiä päivässä. Hinta tuntui hiukan kovalta, joten emme oikein innostuneet. Toinen tiskin takana olleista miehistä kyllästyi meihin ja poistui takahuoneeseen, joilloin toinen kaveri tuli kuiskaamaan, että linja-autoasema on toinen paikka, johon voi laukkuja jättää.
Vinkistä kiitollisina kävelimme muutaman korttelin matkan linja-autoasemalle, jossa todellakin on lokeroita tarjolla. Arviomme mukaan saisimme molemmat laukkumme ja Ninan lisäkassin yhteen isoon lokeroon, jonka hinta olisi suunnilleen sama kuin yhdeltä laukulta rautatieasemalla. Lisäksi linja-autoasema oli paremmin reitillämme sekä muutenkin ”tuttu”. Olimmehan Skotlantiin tulopäivänä pyörähtäneet varikon pihalla parkkitaloa etsimässä.
Ajelimme bussilla takaisin asunnolle pakkaamaan valmiiksi seuraavan päivän lähtöä varten.
