Aamu valkeni sateisena. Ewich Housen pieni aamiaishuone täyttyi ruokaillessamme. Hyvästeltelimme emännän, isännän ja Ellien, joka tuli lelunsa kanssa Juhan luo leikitettäväksi.
Päivän ensimmäinen etappi oli poiketa päätieltä pienelle yksikaistaiselle sivutielle, joka kiemurteli Etive-joen viertä. Tie olisi päättynyt umpikujaan Loch Etiven pohjoispäässä, mutta me ajoimme sitä vain kuutisen kilometriä. Pysähdyimme pienelle ohituslevikkeelle, jossa on kuvatty Bond-elokuvan Skyfall kohtaus, jossa Bond ja M pysähtyvät joen viereen katsomaan kohti kanjonia, jossa Bondin lapsuudenkoti sijaitsee. Pikkutiellä oli reilusti muitakin kulkijoita, mutta kuvauspaikalla olimme hetken ainoat.
Sahattuamme auton nokan paluusuuntaan ajoimme takaisin päätielle, jonka varrella on Kolme Sisarta. Ne ovat kolme vuorta vierekkäin ja niiden kohdalla on parikin leveää levähdysaluetta, joihin voi myös pysäköidä halutessaan lähteä haikkaamaan. Pysähdyimme suunnastamme katsoen ensimmäiselle, joka kuhisi turisteja. Yhden japanilaisryhmän opas – itsekin japanilainen – oli kiltissä, joka oli kieltämättä hiukan epätavallinen näky.
Jatkoimme Glencoen läpi etsiskellen lounaspaikkaa. Ensimmäinen kokeilumme paikallisessa ravintolabaarissa ei onnistunut, koska sunnuntaisin olisi ollut tarjolla vain nestemäistä lounasta. Saimme kuitenkin vinkin, jonka mukaan ”muutama maili eteenpäin sillan yli ja oikealle pikkutielle” löytyisi hotelli, jonka ravintola on auki sunnuntaisin. Tuo neuvo tarvitsi toistamisen, koska pubiemännän murre oli sen verran paksua.
Hotelli löytyi ja sen ravintola oli auki, mutta varattu kokonaan suurelle seurueelle. Saimme kuitenkin neuvon seuraavasta paikasta. Onich Hotel otti meidät vastaan ja lounastimme pöydässä, josta olisi ollut hieno näköala Loch Levenille, joka nimestään huolimatta on merenlahti. Nyt kuitenkin sumu peitti näkymän.
Sateesta johtuen päätimme jättää väliin Steall Falls -kävelyreitin, koska sen kuvauksessa kerrottiin kallioon kaiverretusta kielekkeestä, josta on reipas pudotus. Päätimme kehittää vaellustaitojamme ensin hiukan suotuisammissa olosuhteissa. Ben Nevis ei olisi kuitenkaan näkynyt sumun seasta.
Ajelimme suoraan Fort Williamiin, jonka rantatien varrella käytännössä jokainen talo on bed & breakfast. Meillä oli varaus Buccleuch Guest Housessa, jonne majoituimme. Ystävällinen emäntämme antoi hyvän vinkin kuultuaan jatkosuunnitelmistamme. Sen perusteella Juha varasi ennalta paikan seuraavan päivän lauttamatkalle. Tämä yleensä helppo toimenpide osoittautui varsinaiseksi haasteeksi, koska majatalon nettiyhteys oli käyttökelvoton ja puhelimellakin sai ojennella ikkunan ääressä saadakseen edes jonkinlaisen yhteyden.