Leppoisan aamun jälkeen kävimme ensimmäiseksi postittamassa Glasgow:n hotellin avaimet. Lähin posti oli samalla kadulla kuin kuppila, jossa nautimme pullakahvit tulopäivänä. Toistimme tuon miellyttävän kokemuksen ennen kuin ajelimme bussilla keskustaan.
Nousimme kyydistä Princess Streetin länsipäässä ja kävelimme Charlotten aukion reunassa olevaan taloon. Sinne on entisöity yrjönaikainen eli 1800-luvun alussa modernismin huipulla ollut kaupunkiasunto. The Georgian House oli vinkki Juhan työkaverilta ja se on myös esitelty DK-sarjan Skotlanti-kirjassa.
Pääsymaksun jälkeen saimme ohjeen aloittaa kierros ylimmästä eli suomalaisittain kolmannesta kerroksesta. Yhdessä huoneessa pyöri noin vartin mittainen elokuva talossa asuneen Lamontin perheen arjesta kaupungissa. Se oli mielenkiintoinen katsaus aikakauteen, jolloin rajun luokkayhteiskunnan velkaantuneen ylhäistön ainoa tärkeä asia oli näyttää varakkaalta ja elää sen mukaisesti.
Varakkaan perheen tyttöjä koulutettiin ainoastaan sosiaalisissa taidoissa ja sen verran laskemisen perusteissa, että osaisivat pitää taloutta päästyään hyviin naimisiin. Herrasmiehet eivät tehneet töitä vaan elelivät maatilojensa tuotoilla. Kaupungissa eläminen oli kallista, koska palvelijoiden palkat olivat tuplaantuneet teollisten työpaikkojen kilpaillessa köyhällistön työvoimasta. Silti 11-vuotias keittiöpiika teki 16-tuntisia päiviä 8 punnan vuosipalkalla, koska hänen omalla perheellään ei ollut varaa ruokkia häntä.
Taloissa ei ollut juoksevaa vettä, joten tynnyreittän ostetun veden käyttö oli niukkaa. Ylhäisö pesi itseään vain sen verran, että sai laitettua uuden meikkikerroksen ja lisää parfyymia. Kamarineidot juoksivat tyhjentämässä potat makuuhuoneista sekä ruokasalista, jossa miehet käyttivät sitä alettuaan ryypätä rankasti rouvien poistuttua illalliselta teelle salongin puolelle.
Kierrellessämme talon alempien kerrosten huoneissa juttelimme jokaisessa huoneessa olevan iäkkään vaapaehtoisoppaan kanssa. Ihastuttavan virkeät vanhat rouvat kertoivat huoneissa olevista esineistä ja tarinoivat aikakaudesta kaksisataa vuotta sitten. Todella mielenkiintoisen kierroksen päätteeksi Juha (joka ei oikeastaan koskaan käytä hattua) osti itselleen laadukkaan tweed-lippiksen talon muistomyymälästä.
Poistuttuamme kävelimme George Streetille, joka on nimetty osoittamaan uskollisuutta Ison Britannian silloisille kuninkaille. Ravintola Browns sai meidät asiakkaakseen, koska sen ruokalista näytti hyvältä. Saimme pöydän siistin ja ilmavan ravintolan sisältä. Aloitimme molemmat kampasinpukoilla, jonka jälkeen Nina tilasi Nizzan salaatin. Se oli kuulemma parempi kuin Nizzassa ja sisälsi myös perunaa toisin kuin kotikaupungissaan. Juha valitsi merellisen paistoksen, joka oli käytännössä perunasoselaatikko meren antimilla. Ruoka oli oikein maukasta ja nautimme vielä kahvit päälle.
Nina shoppaili vielä Princess Streetillä Juha vanavedessään, kunnes kierroksen katkaisi Jenners-tavaratalon porttien sulkeutuminen. Hämmästykseksemme kysyimme rautaportin kanssa puuhastelevalta mieheltä, että näinkö aikaisin tavaratalo sulkee. Vastaus tuli tyypillisen rennosti rankalla skottimurteella: ”Miten niin nyt jo? Me ollaan oltu täällä koko päivä.”
