Aamiaisen jälkeen ajelimme bussille Princess Streetille. Kävelimme Kansallisgallerian editse vanhan kaupungin puolelle ja puuskutimme ylös linnakukkulalle. Olimme ostaneet netistä liput linnaan ja ne sai tulostettua linnan edustan automaatista jonottamatta.
Linnan edessä kukkulan laella on suuri katsomorakennelma, jonka keskiössä on linnan edustan piha. Hökötystä ei voi parhaalla tahdollakaan sanoa kauniiksi, jonka lisäksi se estää täysin linnan näkymisen lähestymissuuntaan eli kuninkaalliselle mailille.
Etupihalla kurkittiin pikaisesti saapujien laukkuihin, mutta muita turvatoimia ei ollut. Kuljettuamme linnan portista näimme jonon lippukassoille ja olimme oikein tyytyväisiä ennakointiimme. Linna-alue on joukko irrallisia rakennuksia siroteltuna kumpuilevan kukkulan laelle. Katselimme ensin maisemia kaupungin suuntaan tykkivallin muurilta.
Linnassa on 51. jalkaväkiprikaatiin kuuluvan Edinburghin varuskunnan päämaja sekä pieni osa varuskunnan toiminnoista. Yksi perinteistä on arkisin ja lauantaisin tapahtuva kello yhden tykinlaukaus. Se on jäänne ajalta, jolloin paukku toimi aikamerkkinä kaupungin asukkaille ja satamassa oleville laivoille.
Vierailimme prikaatin museossa, joka kertoi karua kieltä siitä kuinka monessa konfliktissa prikaati on ollut mukana satojen vuosien historiansa aikana. Ostimme museon shopista vettä ja pienen pussin perunalastuja, jotka nautimme ulkona auringonpaisteessa. Vieressämme noin viisivuotias pikkupoika lauloi kurkku suorana jatkuvalla toistolla veljensä yllyttämänä kertosäettä: ”I’ll be riding shotgun underneath the hot sun”
Jatkoimme kierrosta kukkulan laelle, jossa jäimme kuuntelemaan erään turistiryhmän opasta. Nuori mies kertoi todella elävästi ja hauskasti linnan historiasta. Pistäydyimme Pyhän Margaretan kappelissa, joka on Edinburghin vanhin rakennus. Sen rakennutti David Ensimmäinen noin vuonna 1130 omistaen sen äidilleen. Rauhan tyyssijan vieressä on Mons Meg. Se on 1400-luvulta peräisin oleva tykki, jolla ammuttiin läpimitaltaan 50 senttisiä ja painoltaan 150 kiloisia kivikuulia yli kolmen kilometrin päähän.
Liityimme jatkoksi jonoon, joka eteni historiallisen näyttelyn kautta massiivisten rautaovien läpi huoneeseen, jossa säilytetään Skotlannin kruununjalokiviä. Varsinaiset vallan merkit ovat tietysti kultainen kruunu sekä miekka ja valtikka, joka näyttää normaalia koristeellisemmalta hiilihangolta. Varsinaiset jalokivet ovat kieltämättä vaikuttavan hienot hentoine yksityiskohtineen.
Saman rakennuksen alakerrassa oli kuninkaallinen asunto, joka Ninan pettymykseksi oli vain sarja tyhjiä huoneita, joissa oli hienot takat. Siirrymme pienen pihan ylitse sotamuistomerkille, joka on rakennus täynnä eri sodissa kaatuneille omistettuja koristeita. Seinissä olevien ylevien tekstien alla on kirjoja, joissa on kaatuneiden nimiä. Tila on jaettu eri konflikteille ja aselajeille.
Ollessamme juuri poistumassa vartija tuli sisälle hätistämään kaikki ulos, koska jossain oli lauennut palohälytin. Kaikki kukkulan laella olevat rakennukset tyhjennettiin, joten päätimme lähteä samalla poistumissuuntaan. Alempana ei koko hässäkästä ollut mitään havaintoa, joten menimme välipalalle linnan kanvilaan.
Kuppilan pöydissä oli melko täyttä, joten kysyimme lupaa liittyä seuraan yksin neljän hengen pöydässä olevalta mieheltä. Kaveri oli kotoisin Floridasta ja meille kehkeytyi oikein mukava juttutuokio tämän yksinään matkustavaisen kanssa. Pistäydyttyämme vielä länsimuurilla katsomassa maisemia, päätimme linnavierailun.
Laskeuduimme kahdet jyrkät portaat maililta Grassmarketille, jonka reunassa on hyviä arvosteluja saanut The Mussel and Steak Bar. Saimme pöydän toiveemme mukaan sisältä ja jäimme odottelemaan tarjoilijaa. Odotella sitten saikin vaikka henkilökuntaa oli selvästi riittävästi.
Ruoka oli kuitenkin oikein hyvää. Nina aloitti kampasimpukoilla – tottakai. Pääruokana hänellä oli herkullinen grillattu lohifile. Juha nautiskeli ensin haggisia Wellington-tyyliin eli taikinakuoressa ja sitten naudanpaistia ranskalaisilla. Joimme vielä kahvit päälle ja maksoimme laskun tiskille, koska kyllästyimme odottamaan maksupäätteen tuloa pöytäämme.
Kävelimme Princess Streetille, jossa tällä kertaa ehdimme Jenners-tavarataloon aukioloajan puitteissa. Saalista ei kuitenkaan kertynyt. Jatkoimme patikointia ja kävimme myös John Lewis -tavaratalossa … viisi minuuttia ennen sulkemisaikaa. Nina ehti kokeilla paria cashmere-puseroa, muttei löytänyt mieleistään.
Jatkoimme kävellen asunnolle saakka, koska olimme jo tulleet pitkän matkan siihen suuntaan. Lisäksi hieno aurinkoinen ilta oli loistava hetki nauttia kaupungin sykkeestä.