Baijerin pääkaupunkiin

Aamu valkeni usvaisena. Siis sää – oma olo oli mitä parhain hyvin nukutun yön jälkeen. Seutu on täydellisen hiljaista. Alakerrassa meitä odotti virkeä isäntämme sekä valmiiksi katettu pöytä. Aamiainen oli uskomattoman monipuolinen.

Pakattuamme palasimme alakertaan ja isäntä ilmestyi paikalle valmis kirjekuori kädessään. Hän oli fiksusti kirjoittanut suoraan kuoren päälle summan, jottei meidän tarvitsisi arpoa maksun suuruutta. Myös talon emäntä tuli vaihtamaan muutaman sanan ja toivottamaan meille turvallista matkaa. Sitten isäntä tuli ulos mukaamme avaamaan autotallin ja hyvästeli meidät.

Taivaalta tipahteli harvakseltaan pisaroita. Taivas oli läikikkään harmaa joka suuntaan, joten vedimme varmuuden vuoksi sadevermeet päälle. Edellisen päivän uutiset sateiden aiheuttamasta tulvimisesta sekä ukkosmyrskyjen repimistä puista johtivat päätökseen pysyä pääteillä. Lisäksi ennusteen mukaan keli kirkastuisi Münchenissä jo puolilta päivin.

Alkumatkan ajoimme hienokseltaan vettä roiskivassa kelissä. Moottoritiet olivat myös suorin reitti etelään ja näimme koko ajan kuinka taivas alkoi kirkastua lännen suunnasta alkaen. Noin sata kilometriä ajettuamme aurinko pilkisteli jo pilvien lomasta. Rekisterikilpien maakoodeista päätellen ainakin hollantilaisten lomakausi oli jo alkanut.

Saksalaisen jouheasti kulkevasta liikenteestä Nina bongasi radioaktiisuusvaroituksin varustetun pakettiauton, italialaisen tankkiauton, jossa luki italiaksi ”kansallinen elintarvikekuljetus” sekä ohittamaltamme levähdyspaikalta kolmipyöräisen prätkän, johon oli kiinnitetty pieni asuntovaunu. Ohitimme myös henkilöauton, joka veti peräkärryssä paketin muodoista päätellen parimetristä joutsenta.

Taukopaikka. Pidimme tauon melko tarkalleen matkan puolessa välissä ja silloin aurinko paistoi jo lämpimästi. Edessäpäin olevat pilvet liikkuivat poispäin, joten luovuimme sadevaatteista. Tankkasimme mopon sekä nassutimme jogurtit marjojen kanssa ja nautimme yllättävän hyvät kahvit.

Jatkoimme matkaa samaa rauhallista tahtia antaen huonon kelin paeta edeltämme. Kahden aikoihin Müncheniin saapuessamme oli jo täysi poutakeli. Suurkaupungin liikenne eteni melko jouheasti ja hotelli Brunnenhof City Center löytyi helposti. Kodikkuudessa ei pärjää edelliselle, mutta muuten ihan viihtyisää. Juha kävi hoitamassa muodollisuudet ja sitten meidät opastettiin parkkeeraamaan suljetulle sisäpihalle. Huoneemme oli sisäpihalle päin, joten se olisi oletettavasti rauhallinen. Näköalaakaan ei voi moittia, koska siihen kuului oma prätkä.

Ninan jumppasi hiukan kipeytynyttä selkäänsä ja Juha aloitteli päivän kertomusta. Jonkin ajan kuluttua lähdimme kävelemään keskustaan. Oli hauska tunnistaa edellisellä käynnillä nähtyjä rakennuksia ja löytää mielenkiintoisia uusia. Keskellä tavallista keskustan korttelia Sendlinger Strassella on St. Johann Nepomuk eli tutummin Asam-kirkko. Jo sen julkisivu on vaikuttava, mutta sisäpuoli on aivan uskomattoman koristeellinen. Se on kuin tumma versio Dresdenin Frauenkirchestä.

Päivän ravintosaldo oli sen verran matala, että suunnistimme legendaariseen Hofbräuhauseen syömään. Avaran kuppilan täytti voimakas puheensorina, jonka yli saimme kysyttyä tarjoilijalta voimmeko istua mihin haluamme. Hän totesi ”ihan vapaasti”. Kaikkialla on vain pitkiä pöytiä, joten parkkeerasimme samaan pöytään erään nuoren pariskunnan kanssa. Nina tilasi kalkkunasalaatin ja vettä. Juha päätti leikkiä paikallista ja tilasi bratwurstia hapankaalilla sekä talon omaa olutta. Lisäsi tilasimme pretzelit molemmille.

Juomat saapuivat todella nopeasti. Jonkin ajan kuluttua saapui Juhan bratwurst – nimenomaan yksi – sekä pretzelit. Nina hoputti Juhaa aloittamaan, jottei ruoka jäähtyisi. Juha kerkisi lopettaakin ennen kuin Ninan annos saapui. Edelleen nälkäinen Juha tilasi samalla annoksen nimeltä ”lihamureke”. Se saapui kiitettävän nopeasti, jotta saimme ruokailla yhtä aikaa. Ninan salaatti oli herkullista, mutta HB:n ”lihamureke” löytyy suomalaisesta kaupasta nimellä lauantaimakkara. Onneksi olut oli erinomaista.

Ruokailtuamme kävimme vielä talon toisessa kerroksessa katsomassa HB:n kuuluisaa juhlasalia. Palatessamme alakertaan oli nahkahousuorkesteri juuri virittelemässä instrumenttejaan. Emme jääneet kuuntelemaan esitystä vaan jatkoimme keskustan kiertelyä. Ostimme katukioskeista mukaamme mustikoita, mansikoita ja vadelmia.

Kahvihammasta kolotti sen verran, että istahdimme edelliskäynniltämme tutun Gugelhupf-kahvilan katuterassille. Saatuamme istua aikamme ilman katsettakaan kolmelta kiireettömältä tarjoilijalta, poimimme kimpsumme ja lähdimme. Matkalla hotellille ei ollut kahviloita avoinna, joten ostimme kahvit mukaan huoneeseemme hotellin respasta.

Vastaa