Aamu valkeni sateisena. Pilvet roikkuivat niin alhaalla, että ympäröivien vuorten ylärinteet katosivat sumuun. Aamiaisella ystävällinen emäntämme näytti meille web-kameran kuvia Grossglocknerilta.
Kameroiden mukaan näkyvyys solassa oli vain parisataa metriä, tie oli märkä ja tuuli melko kova. Lämpötilakin oli vain viiden asteen tuntumassa, joten paikoitellen saattaisi sataa jäätävää tihkua. Vaikka harmittikin niin päätös kiertotiestä oli helppo.
Myös laaksossa satoi tihkua lähtiessämme. Emme ensin kertoneet GPS:lle kiertotiestä. Oli hauska seurata kuinka se laski yhä uudelleen kääntöpaikkoja paluuta varten. Tankkaustauolla Lienzissä lisättiin reittipiste kiertotieltä, jotta saataisiin oikeat ohjeet.
Sade jatkui vaihtelevana aina Felbertauernille johtavan nousun alkuun. Tiellä ylös oli paljon tietöitä ja kiertotieserpentiinilläkin oli vuorovalot. Junnasimme ylös ykkösellä ja kakkosella peesaten pitkää jonoa rekkoja, henkilöautoja ja matkailuautoja.
Maksuportilla 1632 metrin korkeudessa alkoi jo aurinko pilkottaa. Pysähdyimme kaivamaan rahaa maksaaksemme tunnelin käytöstä. Mopolla pääsi kympillä ajamaan läpi yli viisikilometrisen tunnelin vuoren toiselle puolelle. Tunneli kulkee liki kolmeen kilometriin nousevien huippujen läpi.
Vuorten pohjoispuolella paistoi aurinko. Rahan kaivaminen tunnelin alussa ja ylämäen vuorovalot loivat meille liikenteellisen tyhjiön eli saimme ajaa vuorelta alas lähes tyhjällä tiellä nauttien maisemista.
Aloimme katsella lounaspaikkaa laakson kylistä. Ensimmäinen pysäkki osoittautui suljetuksi. Pari kylää myöhemmin löytyi avoinna oleva ravintola. Ovesta astuessamme siirryimme kuin 30 vuotta ajassa taaksepäin. Kasarimusiikin tahdissa äänekäs työmiesporukka heitti läppää ystävällisen, mutta väsähtäneen näköisen rouvan kanssa. Pari takatukkaa ja illuusio olisi ollut täydellinen.
Rouvan opastuksella meille tarjoili ehkä noin 12-vuotias pikkutyttö. Tilasimme varman päälle eli kalkkunasalaatit. Tämän kuppilan versio oli edellispäiväistä simpplelimpi, mutta aivan kelvollinen. Päätimme nauttia kahvit vasta perillä.
Muutamaa kylää myöhemmin käännyimme kohti Grossglocknerin pohjoispäätä. Saapuessamme Fuschiin Juha huomasi hotellimme nimen talon kyljessä vaikka GPS:n mukaan matkaa olisi ollut vielä liki puoli kilometriä.
Hotel Römerhofin respan hyvää englantia puhuva nuori mies kertoi, ettei huoneemme ollut vielä valmis. Olimme valmistautuneet siihen, koska kirjautumisaikaan oli vielä tunti. Menimme hotellin ravintolaan kahville ja juuri saatuamme eteemme mahtavat jäätelöannokset, tuli respan kaveri kertomaan huoneemme olevan valmiina.
Nautiskeltuamme kävimme hakemassa avaimen ja kuuntelemassa olennaisimmat tiedot aamiaisesta sekä hotellin muista palveluista. Mietimme myös, että saattaisimme vielä ajaa käymään Grossglocknerin pohjoisilla huipuilla. Huoneessamme katsoimme web-kameroiden kuvia, jotka osoittivat huipuilla olevan edelleen pilvistä ja märkää. Päätimme jäädä nauttimaan laakson aurinkoisesta säästä.
Iltapäivän pidetessä myös laakso pilvistyi ja vettä alkoi tulla reippaasti. Huoneemme oli hotellin toisessa rakennuksessa kadun vastakkaisella puolella. Ajoitimme illalliselle siirtymisen parin sadekuuron väliin.
Hotellin ravintolassa Nina valitsi uuniperunan salaatilla ja Juha scampeja valkosipulikastikkeessa tarjoiltuna valkosipulileipien kanssa. Molemmat annokset olivat erittäin hyviä ja Juhan annoksessa oli scampeja suunnilleen saman verran, kun niitä syö yleensä vuodessa.
Poistuessamme ravintolasta kuulimme musiikkia hotellin ”kapakan” puolelta. Siellä oli tirolailaisryhmä soittamassa ja tanssimassa. Katselimme läpsyttelyä yhden kappaleen verran ennen kuin palasimme huoneeseemme. Sade oli jälleen hiljentynyt tihkuksi.
Kiitos taas hyvästä tekstistä ja hyvistä kuvista. Kun katselin ruoka-annoksianne, tätä paikallista aikaa klo 17 liepeillä, huomasin kauhukseni että olin unohtanut laittaa
ruokaa!! Tuli hiukan kiire.
Nuo läpsyttelijät menevät hieman sietokyvyn yli. Ja kun joku vielä erehtyy taputtamaan,
juttu jatkuu 30-45 min.
Uskomattomat hienot maisemat! Jylhää, raikasta ja vehreää 🙂
Heini